Yksi maailman parhaista ja vaikutusvaltaisimmista lastenkirjailijoista oli kiistämättä Astrid Lindgren (1907 - 2002). Hänen luomansa hahmo, maailman vahvin tyttö Peppi Pitkätossu on puolestaan yksi kirjallisen maailman valloittavimmista henkilöistä. Vaikka ihan takuulla olisin moisen lapsen kanssa tässä oikeassa maailmassa kaulaani myöten lirissä, kirjassa Peppi jaksaa aina ihastuttaa. Omillekin lapsilleni Peppi Pitkätossu on ollut aina ihan ehdoton satuelämys! Peppi on siis erinomaista luettavaa myös pojille.
Peppi on sankari, joka ei esittelyjä paljon kaipaa. Kerrattakoon kuitenkin faktat: Peppi asuu ilman vanhempia Huvikumpu-nimisessä talossa, jossa hänen seuranaan ovat lemmikkiapina Herra Tossavainen ja ratsu Pikku Ukko. Pepin parhaat kaverit ovat naapurin Tommi ja Annikka. Peppi pukeutuu hieman epäsiististi ja on epäsovinnainen tekemisissään. Peppi on niin vahva, että hän jaksaa nostaa hevosensa.
Pepin tarina on kiehtova sekoitus lasten ja aikuisten maailmaa. Peppi on itsenäinen ja vastuussa itsestään kuin aikuinen, mutta hänen mielikuvituksensa on ehdottomasti yhtä viriili kuin lapsen. Pepin hahmo on hyvin lindgrenmäinen: lapsi on kaikkivoipainen ja selviää tukalista tilanteista, joihin monesti aikuisten vuoksi joutuu. Kirjan näkökulma on yksinomaan lapsen. Tämä on epäilemättä yksi tärkeimmistä piirteistä, joka lapsia Pepissä viehättää.
Peppi ei ole merikapteenin tyttärenä koskaan oppinut meidän tavoillemme, joten ristiriitoja aikuisten kanssa riittää. Peppi tekee paljon asioita nurinpäin. Hän nukkuu sängyssäkin jalat tyynyllä. Pohjimmiltaan Peppi on kuitenkin oikeudenmukainen, lämmin ja valoisa lapsi, joka ei turhista murehdi, vaan näkee asioissa useimmiten iloisemman puolen.
Lapsilukijoita Peppi sekä naurattaa että ihastuttaa. Pepin edesottamuksille on helppo hihitellä, sillä Peppi uskaltaa vaikka mitä ja saa aikuiset hämilleen. Toisaalta Peppi on mahdottoman rohkea, nokkela ja vahva. Peppi pelastaa lapset tulipalosta ja antaa riitapukareille satikutia. Toisaalta taas Peppi nukkuu sängyssä väärinpäin, esittää opettajalle hupsuja kysymyksiä vain päättääkseen, ettei koulu ole häntä varten, ja siivoaa kaatamalla veden sangosta lattialle. Peppi myös laskettelee lööperiä tuon tuosta, mutta tietää sen olevan väärin, mutta mitä sitten:
- Niin, valehteleminen on tosiaan hyvin rumaa, sanoi Peppi vielä surullisempana. - Mutta minä en aina muista sitä, käsitäthän. Ja kuinka oikeastaan voisi vaatia, että pikku tyttö, jonka äiti on enkeli ja isä neekerikuningas ja joka itse on purjehtinut merillä koko ikänsä, osaisi aina puhua totta? Ja teidän on muuten hyvä tietää, hän sanoi ja hänen pisamaiset kasvonsa kirkastuivat kauttaaltaan, teidän on hyvä tietää, ettei Belgian Kongossa ole ainuttakaan ihmistä, joka puhuisi totta. Ne valehtelevat päivät päästään. Aloittavat kello seitsemän aamulla ja jatkavat aina auringonlaskuun asti. Niin että jos minä sattuisin jonkin kerran valehtelemaan, niin koettakaa antaa se anteeksi; sehän johtuu vain siitä, että olen ollut vähän liian pitkän aikaa Belgian Kongossa. Voimme kai joka tapauksessa olla ystäviä vai mitä?
Peppi Pitkätossua eivät kaikki ole aina hyväksyneet sellaisenaan. Joissakin maissa Peppi on ollut jopa kiellettyjen lukemisten listalla. Peppi on nostattanut keskustelua lapsen oikeuksista ja kasvatusmenetelmistä. Vielä nykyäänkin jotkut aikuiset pohtivat, mitä vaikutuksia Pepin edesottamuksilla on esimerkiksi omiin lapsiin. Minä uskon, että vaikutukset ovat yksinomaan positiivisia. Jokaisen meistä pitäisi olla edes pikkuisen yhtä kapinallinen kuin Peppi on!
Peppi on nykyään maailmankuulu. Bonnier-kustantamo ei sitä aikanaan pitänyt julkaisukelpoisena, mutta pian Raben & Sjögren -kustantamossa tarina voitti lastenkirjakilpailun ensimmäisen palkinnon, mistä menestystarina sai alkunsa. Tämä lastenklassikko kuuluu jokaiseen perheeseen, jossa lapsille luetaan. Useimmat muistavat myös ihanat Peppi-elokuvat, joita myös voin lämpimästi suositella jokaiselle.
Peppi-kirjoja on paljon. Meillä luettiin nyt iltasatuina Astrid Lindgrenin rakkaimmat sadut -kokoelmasta kirjasarjan ensimmäinen osa Peppi Pitkätossu jo toista kertaa kokonaisuudessaan. Uskon, että kerta ei ollut viimeinen.
Tähtiä: 5/5
Lue myös, miten mielenkiintoisia Jukka Parkkinen kirjoittaa Pepistä.
Peppi jatkaa iloisesti lasten- ja nuortenkirjojen teemaa Luen ja kirjoitan -blogissa.

Heti tuli sellainen olo, että tahtoisin taas pitkästä aikaa moneen vuoteen lukea Peppiä.
VastaaPoistaPitääköhän ottaa seuraavalla kirjastokäynnillä mukaan.
Peppi on mahtava! Suosittelen hankkimaan joko kaikki Peppi-kirjat erikseen tai sitten yhteisniteen Tunnetko Peppi Pitkätossun, niin pääsette Pepin mukana aina Etelämerellekin. :)
VastaaPoistaPeppi <3
VastaaPoistaPeppi on ihastuttava. Kiitos Jukka Parkkinen -linkistä!
VastaaPoistaPeppi on huippua :)
VastaaPoistaPeppi on meilläkin suosikki. Ja niiiin räväkkää kerrontaa, että kukapa ei innostuisi!
VastaaPoistaPippi e bäst! <3 Ja ihan kiltti tyttö musta on tullut, vaikka olen Peppiä pienenä iltasaduksi kuunnellut. Voisinpa luulla, että Pepin kohdalla on vapaan kasvatuksen idea viety niin överiksi, että jokainen lapsi ymmärtää, ettei sellanen olisi oikeassa elmässä enää edes kivaa. Vaikka fantasiana yksin eläminen omassa talossa kultakolikoiden sekä hevosen ja apinan kera ilman sääntöjä saattaa viehättää monia lapsia, niin todellisuudessa lapset kuitenkin ehkä mielummin haluavat omat vanhemmat ja turvalliset säännöt.
VastaaPoistaOlen lukenut Peppiä suomeksi ja ruotsiksi. Kirjat komeilevat kirjahyllyssäni. Myös TV-sarjat Pepistä ovat hillittömiä! ;)
VastaaPoistaPaula!
VastaaPoistaKiitos ihanan vanhan lastenkirjan esittelystä! Minun lapsuudessani ei Peppiä vielä ollut, mutta poikieni lapsuuteen Peppi kuului jo..;)))
Ihana oli myös Jukka Parkkinsen kirjaesittely, kiitos siitä!<333
OOOh, miten iloista kuulla näin monesta muusta Peppi-fanista! :-)
VastaaPoistaKatjalle kiitokset kirjavinkeistä!
Anna J, on ihan totta, että Peppi menee niin överiksi, että pienetkin lapset huomaavat, että tämä ei onnistuisi ehkä oikeassa elämässä ihan noin. Mutta hauskaa se aina on! <3
Meidänkin perheestä löytyy Peppi-faneja <3 Hyllyssä nököttää minun vanha Peppi-kirjani (se paksu keltainen, en muista nimeä) ja Peppiä on katsottu dvd:ltä niin piirrettynä kuin (ruotsinkielisenä!) elokuvanakin :)
VastaaPoista