Olen pitänyt Ville Rannan sarjakuvista Isi on vähän väsynyt ja Kajaani. Pidin myös kovasti hänen pilapiirroksistaan tehdystä kokoelmasta Joku raja. Siksi valitsin välipalaksi kirjastosta innoissani myös ohuen sarjakuvavihkosen Ohjeita rakastaville.
Petyin kovasti ja harmittaa. Onneksi tämä on kirjastolaina.
Vihkosessa oli jotakin sellaista rantamaista, josta pidinkin, mutta kokonaisuus jäi valjuksi ja herätti vain nipun ihmetteleviä kysymyksiä. Ensimmäinen kysymys kuuluu, mitä ohjeita vihkossa oikein esitetään.
Tuumailtuani asiaa olen tullut siihen tulokseen, että vihko on olevinaan varoittava esimerkki siitä, mihin rakastuminen saattaa pahimmillaan johtaa: oman itsensä menettämiseen, toiseen uppoamiseen, identiteetin totaaliseen katoamiseen. Muuta selitystä en keksi.
Otsikko on kuitenkin monikossa, sarjakuva jaettu kolmeen osaan, ja keksimiäni vastauksia on vain yksi. Toinen kysymys onkin se, mitä tässä en kertakaikkiaan nyt ymmärrä. Luulen, että aika paljon jää minulta hämärän peittoon.
En vaikuttunut siitä, että teoksessa esiintyville söpöille nallukoille piirrettiin rinnat ja sukuelimet. Ok, kontrasti on kieltämättä huikea, ja sitä lienee haettukin, mutta oikeastaan asetelma on jo mauton. Rannan muissa teoksissa on kuvattu kokonaisuuden osana onnistuneesti IHMISTEN välistä seksiä.
Ohjeita rakastaville on kysymysmerkkejä jälkeensä jättävä välipala. Taiteen yksi tehtävä on herätellä ajatuksia - sen vihkonen teki. Ei muuta. Onneksi en lukenut tätä Ville Rannalta ensimmäisenä!
Kenelle tämä saattaisi sopia? Rakkaudessa totaalisesti riutuvalle. Sellaiselle, joka on jo kadottanut itsensä. Hän ehkä löytäisi vihkon sivuilta itsensä.
Mistä tässä oikein sitten edes pidin? Kynän rosoisesta jäljestä ja tunteen kuvauksesta. Niistä yksi tähti:
Tähtiä: 1/5.
Sorry.
No huh - kuulostaapa hurjalta! En ehkä heti lähde metsästämään tätä teosta kirjastosta.
VastaaPoistaAnna J, noihin muihin Rannan teoksiin kyllä kannattaa tutustua :-)!
VastaaPoistaIlmoitan eriävän mielipiteeni! :) Minua tämä vihkonen viihdytti kovasti.
VastaaPoistaOlen siinä kanssasi samaa mieltä, että tämä on jonkinlainen välipala tai verryttely - johan teoksen lyhyyskin siitä kertoo.
Nallet ovat tosiaan melkoisia pervonalleja. Minä pidin sitä viihdyttävänä, osuvana ja aika traagisenakin välillä.
Tarina tavoittaa sellaisen "epätoivoisen rakastumisen" tunteen minusta hyvin. Tunne purkaantuu noissa häikäilemättömän lihallisissa kohtauksissa. Nallejen käyttö taitaa olla jonkinlaista etäännyttämistä, kieron huumorinkin mukaan tuomista.
Mutta on tämä tosiaan niin nopeasti lukaistu, etten itse ole saanut aikaiseksi edes blogata tästä, vaikka olen lukenut tämän sekä kerran kirjastosta että sarjisfestarisaaliina. Kiitos siis, kun bloggasit. :)
Hienoa kuulla, Salla, että olet pitänyt ja Ohjeita rakastaville on viihdyttänyt!
VastaaPoistaMinäkin pidin tunteen kuvauksesta. Nalle meni ihan mustaksi ja mytyksi suorastaan oman tunteensa puristuksessa. Vaikka sitä arvostinkin, kokonaisuus jäi minulle niin hämäräksi, ettei idea vakuuttanut minua.
Nallet ovat epäilemättä etäännyttävä konsti ja kuten kirjoitinkin, kontrasti on hurja, mutta minä en viihtynyt niissä kuvissa. Tavallaanhan se on myös vertauskuvallinen kuvaus siitä, miten viattominkin joutuu viettiensä armoille.
Onneksi tämäkin Rannan teos löytää lukijansa! Minä arvostan enemmän niitä muita :-). Koska olen Ranta-fani, päätin tuoda tämän blogiin, vaikka tavallasi epäröin, etenkin kun en pitänyt.