Muistan. Lapsuus.

Päällys: Markko Taina
Kuvat: Mäkelän kotialbumi

Hannu Mäkelä: Muistan. Lapsuus. Tammi. 2011. (336 sivua)


"Ei lapsuus katoa kenestäkään, se jää syvemmälle sydämeen, ja kestää ajan ja arjen pahimmatkin kolhut", kirjoittaa Hannu Mäkelä muistelmateoksessaan Muistan. Lapsuus. Teoksen luettuani olen ajatuksesta aivan vakuuttunut. Mäkelä on kirjoittanut niin elämänmakuisen kirjan, että minä olen muuttunut hetkeksi pikkupojaksi 40- ja 50-luvun Suomeen.

Muistan. Laspuus valikoitui luettavakseni Kirjallista elämää -haasteen mainingeissa. Kirjailijaelämät innostavat, ja niin tämäkin Mäkelän muistelma. Koska kyseessä on kirjailijan lapsuusmuistelmat, varsinaisesta kirjailijaelämästä teoksessa ei kerrota muutamaa välähdystä lukuunottamatta mitään. Se kerrotaan, että Mäkelä oli heti alle kouluikäisenä lukemaan opittuaan innokas kirjojen ystävä ja Kallion kirjaston kanta-asiakas, sekä se, että äiti ylisti aina kaunista suomen kieltä. Se perimä tässä kirjassa näkyykin, sillä Mäkelä osaa kyllä sijoitella sanansa niin kuin vain tuottelias kokenut (elämäkerta)kirjailija pystyy.

Lapsuudesta Muistan sen sijaan kertoo tavattomasti. Mäkelä on liikuttavan aidosti päässyt sisään lapsen kokemusmaailmaan. Välillä kirjailija epäilee muistiaan, mutta se ei lapsuusmuistojen illuusiota särje. Pikemminkin muistelu ja muistojen aitouden pohdiskelu tuo teokseen realistista otetta: kaikkea emme muista, vaikka niin tuskaisesti haluaisimmekin - osan taas muistamme juuri niin, kuin vain itse tahdomme. Toiset muistot taas ovat hyvin pikkutarkkoja ja täynnä tunnetta, joka helposti tarttuu lukijaankin:

   Apikset [apukoululaiset] eivät tule siihen aidan luo, koska voivat saada pilkkaa ja sylkeäkin niskaan. Ne ovat kaukana aidasta, oman koulunsa lähellä. Ne ovat erilaisia. Yksi meidän luokalta joutuu joulun jälkeen sinne. Äkkiä hän vain vaihtaa pihaa. Se on pelottavaa, jokaiselle voi käydä niin, puhumme. Ja kun niin käy, ei paluuta tälle pihalle enää koskaan ole.
   Sinne putoamista minäkin alan pelätä. (s. 187)

Ennen koulumuistoja Hannu Mäkelä kertoo kronologisesti edeten syntymästään, vauva-ajasta, päiväkotivuosista ja leikki-iästä, kesistä maalla, ja koulun aloittamisesta. Muistan kuvaa poikien elämää Helsingin Kalliossa, jossa jokaisen piti osoittaa, että kuuluu porukkaan ja uskaltaa. Mäkelä kertoo, millaista oli olla yksinhuoltajaäidin poika sodanjälkeisessä Suomessa. Hän keroo siitäkin, kuinka hankala isäsuhde hänellä oli. Huipentumia tai yllätyksiä kirjassa ei ole, mutta matka on tasaisen nautinnollinen.

Hannu Mäkelä on aiemmin kirjoittanut teokset Isä ja Äiti. Mäkelä kertoo rakastaneensa pienenä poikana äitiään tavattomasti samaan aikaan kuin pelkäsi ja vihasi isäänsä. Muistan päättyy aikaan, jolloin Mäkelä on kymmenvuotias ja suhde äitiin alkaa muuttua. Muistan. Lapsuus -teokselle onkin luontevaa odottaa jatkoa nuoruusvuosien muistelmilla. Niitä odottaessa kiinnostaisi lukea myös aiemmat, kirjailijan vanhemmista kertovat kirjat.

Muistan. Lapsuus on ihastuttava kirja pienen pojan elämästä, joka ei ole pohjimmiltaan vuosikymmenissä paljonkaan muuttunut. Koen päässeeni Mäkelän kirjan myötä lähemmäksi omien poikieni ajatusmaailmaa. Toisaalta Muistan on oivallinen ajankuva 1900-luvun puolivälin Kalliosta, mistä erityisesti helsinkiläiset saavat kiinnostavan aikamatkan omaan kaupunkiinsa. Teos yllyttää lukijaa muistelemaan omaa lapsuuttaan ruokkimalla tunnetiloja, jotka ovat lapsuudesta kaikille tuttuja. Muistan on myös kuva kirjailija Hannu Mäkelästä, siitä totisesta pikkupojasta, joka on peittynyt ajan kerrosten alle, mutta on yhä siellä jossakin hänen sisässään.

Tähtiä: 3/5

Kurkkaa myös Hannu Mäkelän kotisivut!