 |
| Kirjan ulkoasu: Elina Warsta |
Aki Ollikainen voitti tammikuussa Blogistanian Finlandia -tunnustuspalkinnon esikoisteoksellaan Nälkävuosi. Eikä se ihme ole. Ollikaisen teos paitsi koskettaa, se antaa vahvan kaunokirjallisen lukuelämyksen ja mikä tärkeintä, piirtää kuvan yhdestä merkittävästä aikakaudesta kansamme historiassa.
Nälkävuosi kertoo tarinan Marjan ja Juhanin ja heidän lastensa Mataleenan ja Juhon kamppailusta nälkävuosina 1867 - 1868. Perheen isä on sairas ja heikko, ruokaa ei ole, joten äiti sydäntä särkevällä tavalla jättää perheen pään kotitorppaansa yksinään korisemaan vain olkileipä kädessään. Äiti lähtee lastensa kanssa etsimään paikkaa, jossa ei nälkä vaivaisi. Marja kulkee lastensa kanssa päämäärättömästi eteenpäin, välillä Pietari ruoantuoksuisissa unelmissa siintäen, mutta missään ei heille ole sijaa. Kaikkialla on jo nälkää kylliksi ilman lisäsuitakin. Osalla riittää sääliä lapsia kohtaan, ja joku murunen kerjäläisille tipahtaa vain toisinaan kuin armonpalana, vaikka se tekisi pahaakin.
Marjan, Juhanin ja lasten tarinaan lomittuu kuvia ylempisäätyisistä veljeksistä, Teosta ja Larsista, ja heidän elämästään sekä senaattorin (J. V. Snellmanin) valinnoista vaikeiden vuosian aikana. Näitä osuuksia lyhyehkössä romaanissa olisi voinut mieluusti paisuttaa! Ehkä ne ovat seuraavien Ollikaisen teosten aiheita? Voisiko vaikka Snellmanista kirjoittaa vastaavia suurkirjoja kuin vaikkapa Lincolnista on kirjoitettu?
Nälkävuodessa on monia teemoja ja aihelmia, joita pitkin ajatus lähtee rönsyilemään. Ollikasien pienoisromaani kasvaakin reilusti suuremmaksi kuin fyysiset mittansa. Nykyaikainen ravinto, ihmisen sitkeys, kiitollisuus, elinoloista taisteleminen, kuolema, elämän tarkoitus, lojaalius ja auttaminen, kohtalo, johdatus, vietit ja eläimellisyys. Kaikki tämä ja enemmänkin on kerrottu selkein kuvin ja kauniilla kielellä.
Kylmyys leviää Marjan vatsasta ympäri kehoa, se muuttuu surun tunteeksi ja pyyhkii tieltään kaiken muun, nälän, vilun ja väsymyksen. Se täyttää onton ruumiin raskaalla tyhjyydellä, joka ei jätä tilaa millekään muulle. Sen sisällä on suolampi, täynnä mustaa elotonta vettä. Kuikka ui silmien eteen. Se muuttuu pilkkasiiveksi, joka yrittää nousta lentoon. Sitten lumiviima jähmettää kaiken tyhjäksi, lintu katoaa. Myräkän mentyä kaikki on valkoista, kuollutta. Marja nousee ja kävelee penkillä nukkuvan Juhon luo, nostaa pojan pään syliinsä ja putoaa uneen. (s. 56)
Pieni kirja on erityisen kaunis ulkoasultaan, ja Ollikaisen teos on pohjavireeltään valoisa hankalasta aiheestaan ja monista surullisista tarinoista huolimatta. Nälkävuosista selvittiin. Minä elän.
Tähtiä: 4/5
Nälkävuodesta on kirjoitettu blogeissa paljon. Tässä poiminnat:
Kujerruksia odotti jotain, mitä ei aivan saanut, mutta piti silti.
P.S. Rakastan kirjoja nostaa teoksen vuoden 2012 parhaimmistoon.
Villasukka kirjahyllyssä vuodatti kyyneleitä ja hiljentyi kirjan äärellä.
Kirja sopii hyvin myös Kirjallisuuden äidit -lukuhaasteeseen. Tämä on haasteessa kai jo viides kirjani.
Kiitos tästä vinkistä!
VastaaPoistaHienoa, jos sait kipinän tämän lukemiseen!
PoistaOlen kai tänään erityisen herkällä tuulella, sillä alkaa itkettää kun luen tätä postaustasi Nälkävuosi-sitaatteineen, ajattelen kirjaa ja nälkävuosia, sukupolvien ketjua ja sitä, että onnellisten sattumien johdosta me olemme tässä.
VastaaPoistaNuo arviosi viimeiset lauseet heijastelevat hienosti Ollikaisen romaanin loppua.
Kiitos haasteeseen osallistumisesta! Durasin kirjasta on muuten pian luvassa juttua :).
On todella liikuttavaa miettiä niitä sitkeitä, jotka selvisivät, ja niitä olosuhteiden heittopusseja, jotka menehtyivät. Elämä on ihme.
PoistaKiitos Duras-vinkkauksesta! :-)
Pidin myös tästä kirjasta yllättävän paljon :)! Vallan vaikuttava esikoiskirjaksi. Saatoin antaa yhtä paljon pisteitäkin...
VastaaPoistaJa kansi oli tyylikäs. On tosi ihanaa saada välillä käsiinsä kauniisti ja taitavasti (ajatuksella) tehty kirja :)!
Kirjan ulkoasu on todella upea sisälehtiä myöten. Hienoa, että tähän on käytetty aikaa ja, kuten sanoit, ajatusta!
PoistaUlkoasu on muuten Elina Warstan käsialaa. Lisäänpä sen tiedon kuvatekstiinkin!
Olen aika vakuuttunut, että pitäisin tästä. Vaikka olenkin muutaman kerran mennyt harhaan bloginostatusten takia, tämä Ollikaisen teos vaikuttaa siltä, että en ainakaan harhaan voi mennä :)
VastaaPoistaToivon ja uskon, että pidät, Helmi-Maaria! Aina blogisavut eivät tupruta luotettavaa näkökulmaa, sillä meitä lukijoita on monia. Vaikka sata tykkäisi, aina löytyy joku, joka ei niin paljon ihastu. Nälkävuosi on ollut kyllä yllättävän laajasti pidetty. Ei ihme.
PoistaKaiken kurjuuden keskeltä esiin nousevat valon pilkahdukset oli minusta hienosti kirjoitettu tarinaan. Pieni suuri kirja <3
VastaaPoistaMinä muuten en kaivannut enempää noiden "ylempiosaisten" osuuksia, toki ne toimivat eriarvoisuuden korostamisessa, mutta mieluummin seurasin Marjan ja lasten tarinaa.
Kiitos linkityksestä :)
Nälkävuosi on mitä upein kirja ilmankin noita lisiä, joita kirjaan "ehdotin". En silti olisi pahoittanut mieltäni, jos senaattoria olisi ollut enemmän. Myös Teon ja Larsin tarina oli kiinnostava, molemmilla tahoillaan. On kuitenkin totta, että Marjan perheen kuvaus oli se koskettavin osa kokonaisuudessa, ja heihin lukija samaistuu. Kirja olisi erilainen kera ehdotusteni, ja näin on hyvä. Suomalaisista suurmiehistä ei ole liemmin fiktiota kirjoitettu, ja Ollikainen piti Snellmania lähellä tavallista ihmistä. Siinä olisi tarinan mentävä aukko kotimaisessa kirjallisuudessa!
VastaaPoistaNälästä emme tiedä ehkä mitään, tosin joskus on vähemmän ruokaa ollut itselläkin kun ehkä pitäisi, mutta siitä huolimatta. Hyvin olit tästä kirjasta kirjoittanut, se on ollut kovaa aikaa. Nälkä ja ruoka tekevät joskus saman, kiviä mahaan:)
VastaaPoistaKiitos Mustis! Toivottavasti ei tarvitse koskaan enää palata nälkävuosiin, ja kaikille riittäisi ruokaa pöytään. Pulan 1800-luvulla voi jotenkuten käsittää, mutta että samaa on yhä kehitysmaissa ja muuallakin nykyään...?
Poista