Mansikki ja moni muu on kerrassaan ihastuttava lehmärunokirja. Runoissa Mansikki ja muut lehmät tarkkailevat elämää monelta kantilta. Milloin ollaan kateellisia lohikäärmeelle tulesta tai linnulle siivistä, milloin lehmä lentää kuuhun töihin edamtehtaaseen tai milloin se miettii lapselle nimeä:
Minkä nimen antaisi äitisi Muu, olisitko intiaani Pikku-Kuu?
Onko totta, että nimi on enne, voiko se koitua kohtaloksemme?
(s. 42)
Runojen lomassa tarjoillaan lukijoille kevyesti lehmätietoutta esimerkiksi siitä, mikä on hieho, ayshire tai ylämaan karja. Harvat tietoiskut ovat hyvä idea, sillä moni nykylukija ei varmasti karjataloudesta tiedä paljonkaan.
![]() |
| Kuvitus on toteutettu kaksiväripainatuksella, ja se toimii tässä yllättävän hyvin. Värejä on käytetty paikoin kekseliäästi. |
Mansikki ja moni muu on hauska loruttelu, joka monipuolisen aihevalikoimansa vuoksi sopii monenikäisille pojille ja tytöille. Meillä erityisesti esikoinen nautti lehmän elämään eläytyessään ja nauroi muun muassa sille, kun lehmä lähti karaokebaariin. Heikkilän lastenkirjoihin pitää ehdottomasti tutustua myöhemmin lisää!
Tähtiä: 4/5.
Blogissani oli vuoden vaihteessa lasten- ja nuortenkirjateema, joka toteutui lähinnä kirjapostauksina. - Luen ja kirjoitan -blogin 2-vuotissynttärit lähestyvät. Vedän tuolloin vähän yhteen tätäkin teemaa, joka on täällä esillä tosin jatkuvasti. Myös kirjallisuusdiplomin tavoittelu jatkuu meidän perheessä vielä kolmen kirjan voimin.


Loistava idea kirjalle.
VastaaPoista(Moni ei tosiaan tiedä, mikä on hieho, tai kyyttö ...).
Tässä tosiaan on oikeastaan montakin hyvää ideaa :-).
PoistaKyyttö on yksi selitetyistä myös. Sille on oma runonsa kirjassa.
Ihanaa! Olin marraskuussa yhdessä kirjastolaisille suunnatussa illassa, jossa oli näitä lehmärunojakin. Silloin mietin, että pitäisi lainata Heikkilän kirja, mutta unohdin. Nyt kirja palautui mieleeni. Vaikuttaa mainiolta.
VastaaPoistaMahtavaa, Katja. Poimikaa ihmeessä ensi kirjastokäynnillä mukaan! :-) Me etsitään jotain muuta Heikkilältä.
PoistaHih, tuttu kirja, joka toimii myös aikuisväelle. Ihastuin tähän aivan täysin.
VastaaPoistaKyllä, toimii aikuisillekin mainiosti. Runojen aiheet on yleistettävissä moneen tilanteeseen. Kiva kuulla, että sinäkin olet tykännyt!
PoistaTaitavat nuo lehmät käyttäytyä aika ihmismäisesti..:)))
VastaaPoistaVarmaan nykyajan lapsille & aikuisille ihan hyvä kirja...
Nämä lehmät tosiaan vallan tuntuvat ihmisiltä. :-D Se on yksi koko jutun jujuista.
PoistaKuulostaapa hauskalta !
VastaaPoistaKokeile, pidätkö! Uskon, että viihdyt tämän parissa.
PoistaTämä pitää saada jostain käsiinsä! Näyttää ja kuulostaa hyvältä.
VastaaPoistaPaula, blogissani on Sinulle haaste, jos haluat ottaa sen vastaan!
Ehdottomasti tutustumisen arvoinen!
PoistaKiitos haasteesta! Otan vastaan sen mielihyvin :-).
Suloinen kirja. :) Mutta nyt tulin kertomaan, että sinut on haastettu! :)
VastaaPoistaKiitos haasteesta! Ilman muuta tähänkin on vastaus tulossa. :-)
PoistaMikä yhteensattuma: minulla on tämä juuri kirjastosta lainassa ja olen tätä jo vähän selaillutkin. Ensin meinasin, etten bloggaa tästä ollenkaan, mutta taidanpa kumminkin kirjoittaa sitten ajallaan tästäkin, sinun esimerkkiäsi seuraten. ;) Olen lukenut aikaisemmin Heikkilän toisen lastenrunoteoksen Yöpuu (jos muistan nimen oikein), mutta siitä en pitänyt laisinkaan. Tämä vaikuttaa paremmalta ja olenkin kuullut tästä kehuja. :)
VastaaPoistaHarmillista kuulla, ettei Yöpuu (tms.) ole ollut hyvä. Minulla kasvoi tämän kanssa nimittäin odotukset Heikkilän teoksiin, ja tahtoisin niin lukea lisää vastaavanlaista hyvää, mutta eihän se auta kuin etsiä! :-)
PoistaMeillä tämä lähti kirjastosta mukaan herätelainana lastenkirjahyllyjen päälle esiin nostettujen kirjojen joukosta. Kiitokset siis kuuluvat kirjaston henkilökunnalle. Pienessä lähellämme olevassa sivukirjastossa tämä ei ollut ensimmäinen kerta, että kerään hyllyn päältä jotakin mukaan. Joskus rohmuan omasta mielestä vähän liikaakin, kun pojatkin ovat miltei tyhjentäneet jo kirjalaarit... :-D
Oh mikä ihana! Muu muu :)
VastaaPoistaMuu! <3
PoistaHeh, tunnen kirjoittajan henkilökohtaisesti. Tiesittekö että hän pitää Tuulilaakso-nimistä blogia?
VastaaPoistaLehmärunoistaan kyllä näkee, että kirjoittaja tuntee lehmät. Se on yllättävä etu vaikka kysymys on runoista. Mainiota!
t. Mari Johanna http://www.lily.fi/palsta/liuska-paivassa
Joo, Tuulilaakso on tuttu kirjoittajablogina, taidan olla siellä jopa lukijana. Kirjoittamisessa aiheen tunteminen auttaa aina. :-)
PoistaOlipa ihana lukea kommenttejanne! Joskus sitä ihan oikeasti unohtaa, että ihmiset todella lukevat kirjojani. Ja jopa pitävätkin niistä. Kiitos teille!
VastaaPoistaKiitos itsellesi mainiosta kirjasta! Näitä lisää. Kiitos myös kommentista! :-)
Poista