 |
| Kuura on kaikesta huolimatta kaunista. |
Voi tätä kirjoittamisen vastusta! Leivon sämpylöitä, silitän vaatteita, askartelen lapsille luurankopukuja, jynssään pesualtaan hohtavaksi, keksin järjestää vaatehuoneen, luen työsähköposteja ja viikkolehtiä ja kierrän koko blogistanian, varmuuden vuoksi useampaan kertaan, jottei Käsikseni saisi yhtään uutta riviä. Olen hyvä kannustamaan esimerkiksi nanottajia, mutta itse en saa mitään aikaiseksi.
Sain tänään sähköpostia, että Päätalo-instituutin kurssia varten pitäisi - korjaan: olisi pitänyt - lähettää tekstejä jaeltavaksi muille ryhmämme jäsenille. Olen jotenkin onnistunut pyyhkimään tekstien deadlinenkin kalenteristani! Minä, Täsmällisyys. Onneksi Käsiksessä on vanhaa matskua sen verran, että siellä oli, mistä valita ja ottaa. Jännitti kyllä ihan hirveästi antaa tekstin lähteä kokeilemaan, kantaako se, tuo pikaisesti poimittu katkelma. Käsiksentekelettäni ei ole kukaan muu lukenut aiemmin. Toivottavasti nyt edes ehtii mukaan.
Rajalinna-blogia pitävä loistava Minna Kristiina kertoi, että hänelläkin vastustaa. Takerruin Minnaan jo pari päivää sitten. Ahdingossa on hyvä löytää kanssakärsijiä. Voisinkin liittyä WA-ryhmään, siis Writers Anonymouseihin. Ryhmään, jossa voi turvallisesti purkautua, kuinka saamaton tekstien kanssa onkaan.
Edellisen Päätalo-viikonlopun jälkeen olen kirjoittanut Käsistä vain pari sivua. On sanomattakin selvää, että olen pettynyt itseeni. Kuvittelin, että kurssi antaa minulle sulan sijasta siivet kynään. Ei antanut, vaan nosti rimaa niin korkealle, ettei minun hapenottokykyni riitä.
Samaan aikaan mietin, onko minusta sittenkään mihinkään kaunokirjoittajana. Kun Rannelan Kirjoita nuorille ehti jo innostaa ja sai jalat nousemaan maasta, Waltarin Aiotko kirjailijaksi palautti taas maan pinnalle. Siis romautti. Mätkäytti. Mäsäytti. Läväytti, paiskasi, tuuppasi. Tönäisi ja survaisi. Maan rakoon.
 |
| Tuonne jonnekin. |
Waltari on silti mietteissään aivan oikeassa. Hän esimerkiksi kirjoittaa, ettei ensimmäistä käsikirjoitusyritelmää kannata kustantajalle edes laittaa arvioitavaksi. Hän kirjoittaa siitäkin, miten monenlaista taitavan kirjoittajan pitää osata. Minä olen niin vasta-alkaja ja harjoittelija. Minulla on pitkä, pitkä matka kuljettavana, ennen kuin pystyn tekemään omanlaistani tekstiä tyylikkäästi. Kyllä, Aiotko kirjailijaksi on juuri se luulot pois -teos. Arvostukseni Päätaloa kohtaan nousee entisestään, kun muistan, että juuri tämä Waltarin kirja oli Kallen inspiraation lähde.
Sen tähden lohdullista onkin ollut lukea Lilyn ajatuksia julkaisukynnyksen ylittäneistä teoksista Kirjoita romaani -blogissa: "Herättävät joka tapauksessa ajattelemaan, ettei kustantaja heidän tapauksessaan ole etsinyt mitään täydellistä, vaan ainoastaan kirjoittajaa, jolla on sanottavaa. Tämä on rohkaiseva välähdys ainakin minulle harrastajakirjoittajana: ei täydellistä, vaan jokin sanoma, viesti, joka on selvästi puettavissa sanoiksi. Tämän ajatuksen voimalla jaksan puskea omaa projektiani eteenpäin, kunhan minulla vain on aikaa." Kiitos Lily - tätä olen viime päivinä usein miettinyt. Silti itse olen täällä blogeissakin huutanut hidastamisen ja viimeistelyn perään. Kirja-arvioista saa tuon tuosta lukea, miten niistä on jäänyt kiireen maku suuhun. Sellaiseen minä en halua lähteä mukaan. Kunnianhimoni vie minulta näin varmaan viimeisetkin rippeet kirjoittajahengestäni.
Tässä sätkin. Päätalo-instituutin viikonloppu on tulossa pian. Luvassa on puhetta ainakin kirjoittamisen estoista. Tuleepa muuten tilaukseen. Sitä ennen liittykää kanssani WA-tapaamiseen täällä blogissani. Saa täällä avautua rohkaisevasti myös siitä, miten kynä kulkee!
Voi. En voi muuta sanoa, kuin että tsemppiä. Ja että joku kirjailija on sanonut, ettei kaikki kirjoittamattomuus ole pahasta. Että joskus sitä vain tarvitsee pikku taukoa, että voi sitten kirjoittaa entistä uudemmalla innolla. Ei sen puoleen, tiedän kyllä tasan tarkkaan, miltä tuntuu, kun tietää, että EI tarvitse mitään taukoa, mutta silti kiertää kässäriä kuin kissa kuumaa puuroa, vaikka ihan oikeasti pitäisi kirjoittaa. Ja silloin itsekuri on tietenkin kaikki ihan lopussa ja lähikaupan hyllystä, jonka reunassa olevassa hintalapussa lukee "itsekuri, 25g, 17e", ovat kaikki pikku putelit loppu. Että ei onnistu sitten tuontitavarallakaan.
VastaaPoistaVoimia tuohon välttelyvaiheeseen. Kyllä se kirjoittamisvaihe sieltä tulee taas, kun jaksat vain sinnitellä. Ja mitä tulee ylenmääräiseen itsekritiikkiin, niin kokeilepa kirjoittaa pari-kolme sivua vilpitöntä kehua siitä kuinka hyvä kirjoittaja olet :) - jospa kuuntelisit järjen ääntä, kun sen voi lukea paperilta :)?
Tsemppiä, tsemppiä ja tsemppiä!
Minulla on myös kausia, jolloin kirjoitan vähemmän. Teksti ei vain vedä. Yleensä kirjoitan silloin jotain muuta -vaikka blogia- ja luen. Ja olen huomannut, että piilotaju sitten työskentelee samalla ja pääsen palaamaan tekstiin, joskus kuukausienkin (vuosien!) jälkeen. Vuoristorataa, sitähän tämä on.
VastaaPoistaSuosittelen lukemaan Julian Cameronin teoksia. (onko nimi oikein?) Hänen ideansa esim. aamusivuista (kirjoitat joka aamu kolme sivua, vaikka siitä, mitä unta olet nähnyt tai siitä mitä syöt aamiaiseksi tai ihan mistä vaan, kunhan kirjoitat) vaikuttaa mielestäni hyvältä, ja jos itsellä tuntuisi siltä, että haluaisin kirjoittaa, mutta en tietäisi mitä kirjoittaa, kirjoittaisin niitä sivuja. Ei väliä mitä, miten, on vain väliä kirjoittamisella.
Siinä mielessä Waltarin neuvo on hyvä, että ehkä aluksi ei kannatakaan kirjoittaa kustannussopimusta ajatellen. Pitäisi antaa itselleen aikaa ja mahdollisuus oppia tarinan kirjoittaminen kirjoittamalla ilman, että sen pitäisi olla heti täydellinen. Voisiko kirjoituskynnys madaltua, jos et nyt kirjoittaisikaan Saarikoski-kilpailuun, vaan ihan vain mielessäsi olisi saada romaanikäsis loppuun ja oppia prosessista ja sen aikana mahdollisimman paljon. Nimenomaan palautteenkin avulla. Sillä tavalla muutkin ovat toimineet, mikset sitten sinä? :)
Tsemppiä!
Jaksaa, jaksaa! Niinhän ne ohjaajat huutavat body pump -tunnillakin... Ei kun tsemppiä, sitä tässä tarjoilen.
VastaaPoistaVälillä tulee niitä kuivia kausia ja jokaisella on sitten omat keinonsa ryömiä niistä ohitse. Hetkeksi luovuttaminen on yksi. Toinen sen vastakohta eli käsikirjoituksen työstäminen päivittäin vaikka kirjoittaminen sinänsä ei sujuisikaan. Aina voi muokata jo kirjoitettua, kuljettaa juonta eteenpäin vaikkapa pelkkien ranskalaisten viivojen avulla tai syventää henkilöhahmoja, luoda heille sisäisiä ja ulkoisia motiiveja.
Itse käytän molempia keinoja. Jos deadline pukkaa päälle, niin silloin on vain pakko jaksaa. Jos taas aikarajoja ei ole, niin silloin otan aikalisän; lysähdän sohvaan jonkun hömppäromskun kera ja nautin.
Toivottavasti löydät oman tapasi toimia ja tekstisi lähtee taas pian kulkemaan!
Kirjoittajasisareni, kiitos kannustuksesta ja vinkeistä vaikeiden aikojen ylitse!
VastaaPoistaRooibos, taidankin todella kirjoittaa vaikkapa kehukirjoitusta vaikka vain irrotellakseni. Toisaalta huomasin ihmeekseni, että tämä vuodatustekstikin auttoi jollakin kummallisella tavalla pääsemään isoimman ahdistuksen ylitse. On ilmeisen totta, että hankaluudet muuttuvat pienemmiksi, kun ne päästää ilmoille.
Vera, en kirjoita Saarikoski-kilpailuun. Toivon, että voisin osallistua, mutta en totisesti pysty siihen tällä kertaa. Uskon, että muita kilpailuja tulee, jos niin on tarkoitettu. Olen muutenkin todella huono osallistumaan mihinkään mittelöihin. Mieluummin teen vain omaa juttuani. Kilpailut saattaisivat olla mukavia välipaloja silloin tällöin, mutta toistaiseksi olen jättänyt osallistumatta itse, vaikka välillä niistä täällä blogissani mesonkin.
Muistan sinun kertoneen joskus omasta kirjoittamisrutiinistasi, että kirjoitat aamuisin, vaikket ehkä Cameronin tapaan täysin toimikaan. Olen pitänyt tapasi mielessä ja haaveillut siitä. Olen armoton iltaihminen, ja arkisin aloitan leipätyön varhain. Viikonloppuina aamusivut saattaisivat olla ihana päivänaloitus!
Minna Kristiina, olen ollut laiska, se pitää myöntää. Tästä ankeudesta voinen oppia sen, että rutiinit on luotava. Toisaalta olen kuitenkin saanut tuotettua blogiin paljon sisältöä. Vielä kolmanneksi, onhan käsikseni mennyt eteenpäin mietteissäni, kun olen ratkonut tarinan solmuja ja suunnitellut rakennetta. Nyt huomaan sen. Laiskottelun pitää kuitenkin loppua!
Minäkin täältä huudan tsemppiä ja samalla tiedän tunteesi aika tarkkaan. Minulla on sama väikkärikäsikirjoituksen kanssa, teen vaikka mitä muuta ennen. Sata kertaa sanon itselleni, että Jaanaseni on aika ryhdistyä, mutta taas vähän ajan kuluttua huomaan, että olen palannut entisiin, huonoihin tapoihini.
VastaaPoistaJaana, muistan yllättävän elävästi omat graduaikani, joskin gradu on pikkujuttu väikkäriin verrattuna. :-)
VastaaPoistaVälillä ajattelen, että voih, kyllä tieteellinen kirjoittaminen olisi eri upeaa, mutta samalla ymmärrän, että naapurin ruohohan se siellä vaan kukoistaa.
Tsemppiä sinnekin! Kyllä me vielä saamme itsemme kuriin. :-)
Oli kiinnostava lukea ajatuksiasi. Mie kirjoitan vain gradua (tai en kirjoita, koska on niin paljon töitä), mutta tahmeaa se on ryhtyminen tässä osoitteessa.
VastaaPoistaMukavaa, Hanna, kun kiinnostuit! Välillä minua kirjoituttaa kovasti ja tarina kulkee. Sitten yhtäkkiä jokin taittaa tarinalta selän. Nyt selvästi rämmin jossakin syvissä orientoitumisajatuksissa ja pohjustan tekemistäni. Vielä on epäselvää, miten täältä pääsen ylöspäin.
VastaaPoistaTänään olen kirjoittanut ihan muuta: satua harakasta, kanoista ja villakoirasta. Se on tuntunut helpolta ja kevyeltä. Ehkä tämä on yksi oljenkorsi eteenpäin!
Lähetän sinulle kasan tarmoa graduasi varten! :-)
Oi kiitos! Perjantaina olisi taas tarkoitus antaa Geelle huomiota.
VastaaPoistaEi-kirjoittava blogikollega täällä vain lähettää terveisiä, että pyrstö pystyyn Paula :) Jospa ne siivet piileskelevät kulman takana, odottavat löytämistään!
VastaaPoistaLämmin kiitos, Villasukka! :-)
VastaaPoistaSain tänään Päätalo-instituutin ensimmäisen lukupaketin, ja täytyy sanoa, että osa teksteistä oli aivan ihastuttavia! En malta odottaa viikkoa, että pääsen niistä keskustelemaan. Ehkä tässä pikku pyrähdyksiä voi koettaa ottaa rohkein mielin.
Tänään sain paikallisessa kirjoittajapiirissämme kannustavaa palautetta harakka-sadustani :-)... Isoimmat esteet löytyvät ihan selvästi nyt omien korvien välistä!
Kirjoitatpa mitä vain tai miten vain, luen aina sinua mielelläni:). Olen täysin vakuuttunut, että kirja syntyy. Mutta maaliin pääsyä ei tarvitse aatella, sen kun kirjoittaa ja kirjoittaa :). Onnea lähetän!
VastaaPoista***
Tunsin Elina Karjalaisen. Hän kipuili välillä kirjoittamisen kanssa. "Vasta sitten kun alensin itsekritiikin riman, ylitin riman ja kirjoittaminen jatkui." Semmoinen jarru voi itsekritiikki olla. Onneksi sitä voi ohjailla pois häiritsemästä :)
Kirjoittamisen kynnyksiä ja ylityksiä hän pohdiskeli Ihmisen ääni -sarjan kirjassaan.
Kiitos, Lastu! Elina Karjalaisen tuskailut lohduttavat. Vaikka on ihan itsestään selvää, ettei kenelläkään kirjoittaminen tai mikään muukaan (luova)työ aina suju, se on hankala muistaa silloin, kun itsellä on hankalinta. Oma usko on silloin koetuksella. Omat rajathan ne ovat hankalimpia rikottavia :-).
VastaaPoistaKiitos Ihmisen ääni -vinkistä!
Paula, kun kirjoittaminen ei luista, on parasta vain tehdä muuta. Nyt sait minun muistamaan yhden kirjoittamista kosekvani lyhyen lehtijuttuni...kunpa löytäisin sen. Voisin julkaista Lumissa.
VastaaPoistaKiitos insipiraatisota!
Minä jumaloin Waltaria, joten uskon kaikkeen, mitä hän sanoo. Tiedätö: Minusta Mika Waltari on maailman paras kirjailija sateenkaaren tuolle puolen.
Tätä en varmaan saisi sanoa ollenkaa eli giljotiini putoaakohta - taas, mutta minusta parhaat=kiinnostavimmat kirjoittajat ovet eläneet elämän kuin Ruth Cole (lue Irvingin Leski vuoden verran) tai kuten Kätilön kirjoittaja Katja Kettu, kipaiseppa ostamaan uusin Anna-lehti. En tarkoita, että kaikkien pitää tulla raiskatuiksi, en tietnekään, mutta kokea paljon, paljon...
Sunnuntailapset eivät kanna säkissään niin kiinnostavia asioita kuin he, jotka raahautuvat kirjoituspöytänsä ääreen polvet ruvilla.
Paula, löysin kaksikin tekstiä vuosikymmeninen takaa, jotka liittyvät kirjoittamiseen ja aikaan, jolloin en voinut kuvitella koskaan tulevani muuksi kuin kirjailijaksi. Toimittaja-aika kuitenkin muutti kaiken, sillä suollan helposti lyhyttä, nopeaa tekstiä: Minusta ei ole proosan kirjoittajaksi, vaikka aiheita olisi kuinka.
VastaaPoistaJulkaisen sopivassa välissä molemmat ja ehkä jopa samassa postauksessa.
Mukavaa sunnuntain jatkoa!
Hienoa, Leena, jään kärkkyvänä odottamaan kirjoitamisasiaa blogiisi!
VastaaPoistaOlen elämisestä ihan samaa mieltä. Enkä minäkään tarkoita, että pitäisi kokea (pelkkiä) kamaluuksia. Enkä oikeastaan tarkoita sitäkään, etteivätkö sunnuntailapset (mikä ihana termi - kiitos lainasta :-)) voisi olla hyviä, kiinnostavia ja taitavia kirjoittajia. Mutta jos on repussa kannettavaa, on enemmän konkreettista annettavaa ;-D...
Toisaalta Waltari kirjoittaa siitäkin, että riittää sekin, että pitää silmänsä auki ja kiinnostuu ihmisistä, antaa heidän kertoa ja suostuu tapaamaan. Pitääkin lukea Katja Kettu -juttu. Luetko sinä hänen blogiaan "Sammatin Kettu"?
Liiemmin avautumatta voin tyytyväisenä (?) todeta, että päivälehtien lukemisesta huolimatta olen kunnostautunut molemmilla saroilla.