Kun auringon alla puhkeaa onni,
kun lehmänsä löytää muhkea sonni,
kun kaislikon hauesta hauki saa parin
ja kukkoa kosii se kanoista arin.
- Niin mikseivät sitten sika ja sika,
saparon verran ja kärsänsä mitan
toisilleen vannoisi ikuista valaa:
Oi rakkaani, sulle mun kyljykset palaa!
Niin kuu etsii maata, niin suu etsii suuta,
niin kyyhkyset yhteistä nukkumapuuta,
kun peittojen alla on pehmoista kaksin
ja kahdelle yö ryhtyy suojelijaksi
- Niin mikseivät sitten sika ja sika
saparon verran ja kärsänsä mitan
toisilleen vannoisi ikuista valaa:
Oi rakkaani, sulle mun kyljykset palaa!
Tämä Tiihosen runo on yhtä aikaa hauska ja koskettava. Jollakin suoralla tavalla se löytää rakkaudesta uuden näkökulman ja tuoreutta. Vaikka kyseessä on aikuisten runo, se sopii loistavasti myös luettavaksi lapsille. Paula Vesala on myös säveltänyt runon, ja laulun esittää Ipanapa-levyllä Vuokko Hovatta.
Jonakin vuonna Helsingin kirjamessuilla oli runoteltta, jossa suomalaiset runoilijat esittivät intiimisti lukijoilleen tuotantoaan. Minä sain ilon käydä Ilpo Tiihosen kanssa teltassa. Silloin hän kertoi, että pyrkii rakkausrunoissaan välttämään rakkaus-sanan käyttöä. Sikojen rakkaudessakin sitä vältetään viimeiseen asti, mutta säkeistön viimeisessä säkeessä sydämen valittua puhutellaan rakkaaksi.
En valitettavasti muista, minkä runonsa Tiihonen minulle toiveestani lausui.
Ilpo Tiihosen runot ovat ihania, oivaltavia, ja tuo Sikojen rakkaus on kyllä upea myös Vuokko Hovatan lauluna.
VastaaPoistaIlpo Tiihosen tuotanto on tuttua vain lasten lyriikasta, jota olen lasten kanssa lukenut muun muassa Suomen lasten runottaresta. Ainakin meidän lapsiin (ja myös äitiin) osui ja upposi.
VastaaPoistaKatja, olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi :-)!
VastaaPoistaJaana, minulla taas nuo Tiihosen lasten runot ovat päässeet vähemmällä lukemisella. Täytyykin kuroa umpeen aukko sivistyksessä ja ottaa ne ohjelmaan :-)! Onneksi on runoista ja loruista innostuva "yleisö" odottamassa.
Täälläkin ilmoittautuu yksi Tiihos-fani. Loppusointuja en yleensä fanita, mutta Tiihonen ja Martti Syrjä ovat poikkeustapauksia!
VastaaPoistaErja, loppusoinnut ovatkin jännä asia. Joskus niistä syntyy runoon valtava ilmaisuvoima, jota ilman runo ei lähtisi siivilleen. Toisinaan taas soinnut tuntuvat jopa teennäisiltä. Minäkään en loppusointuja aina rakasta, mutta esim. Tiihosella ne ovat paikallaan. Mukavaa, että muitakin faneja ilmoittautuu! :-)
VastaaPoista