keskiviikko 10. elokuuta 2011

Matkan varrelta

"Ja niin tulivat nuo harmaat, hämäräpukuiset linnut, joilla oli tuuheasulkaiset siivet ja punainen höyhenkoriste niskassa. Pitkäjalkaisina, sirokaulaisina ja pienipäisinä ne liukuivat salaperäisen huimauksen vallassa rinnettä alas, puoliksi lentäen, puoliksi tanssien. Ne liikkuivat käsittämättömän nopeasti ja viehkeästi. Oli kuin harmaat varjot olisivat leikkineet leikkiä jota silmä tuskin saattoi seurata, oli kuin ne olisivat oppineet sen sumupilviltä, jotka leijailevat autioiden soiden yllä. Se oli taianomaista, ja kaikki jotka eivät olleet ennen olleet Kullabergissa ymmärsivät, miksi tapaaminen oli saanut nimensä kurkien tanssista. Siinä oli jotain kesytöntä, mutta tunne jonka se herätti oli silti suloista kaipuuta. Nyt kukaan ei enää ajatellut taistelua. Sen sijaan kaikki halusivat kohota pilvien yläpuolelle, jättää painavan ruumiinsa joka veti maata kohti ja liidellä kohti ylimaallista.
    Sellaista kaipuuta kohti saavuttamatonta eläimet tunsivat vain kerran vuodessa, ja se tapahtui sinä päivänä kun he näkivät suuren kurkien tanssin." (s. 21)


Kuka arvaa tai muistaa, minkä matkan varrelta tämä tiivistunnelmainen, sykähdyttävä katkelma on peräisin?



Kuvassa Skansenin kruunukurki, ei siis
Kullabergin tanssiva pitkäjalka.


Nils Holgersonhan se katselee katkelmassa kurkien soidinmenoja metsähanhien matkassa Martin kanssa. Luemme matkakertomusta poikien kanssa. Tykkäävät kovasti. Selma Lagerlöfin Nils Holgerssonin ihmeellinen matka tulossa tanakampaan käsittelyyn blogissani piakkoin! :-)

4 kommenttia:

  1. Oi, luettele Lagerlöfin Peukaloista! Vanha tv-sarjakin on ihana.

    VastaaPoista
  2. Oi, minä luulin ensin, että kyseessä on kaikkein uskomattomin kurkitarina, mitä olen ikinä lukenut eli Richard Powers Muistin kaiku...

    VastaaPoista
  3. Maria, tarina on ihana, ja nyt kun tiedän, että kirja on tehty alun perin oppikirjaksi, osaan lukea sitä myös sillä silmällä. Kirjoitan havaintojani myöhemmin lisää!

    Leena, uskomaton kurkitarina kuulostaa viehättävältä. Katselenpa lisää Muistin kaiusta... :-)

    VastaaPoista
  4. Bogissani on sinulle muffinssihaaste, jonka voi nauttia, jos maistuu.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...