Lääkintälotta Olka

Kansi: Etusivupaja

Kaisa Kervinen: Lääkintälotta Olka. Kustannus HD. 2010. (352 sivua)

Lääkintälotta Olka kertoo Olka Niemisen tarinan lääkintälottana Lapin sodassa ja lyhyesti elämänvaiheet myös sen jälkeen. Kaisa Kervisen teos on väkevä kertomus sodasta, mutta tukalien tilanteiden lomassa myös ystävyydestä ja rakkaudesta.

Kertomus alkaa, kun oppikoululainen Olka lähtee lääkintälotan koulutukseen. Hän palvelee sittemmin itärajalla, mutta kun Suomi ja Neuvostoliitto solmivat rauhan, alkaa Lapin sota, johon Olka lähtee eturintaman kenttäsairaalan lotaksi. Ennen sitä hän kuitenkin palvelee myös Kaatuneitten evakuointikeskuksessa, jossa työ on paikan nimen mukaisesti ruumiiden käsittelyä ja sankarivainajien kotiin lähettämistä. Olkalle työn kiteyttää pappi, luutnantti Koponen: "Nämäkin asiat on jonkun hoidettava, eihän poikia voi metsään jättää." (s. 37)

Elämää sodassa

Kaatuneitten evakuointikeskuksesta Olkan tie vie Kannakselta Kajaaniin ja sieltä kohti pohjoista, kunnes hänet kotiutetaan Ivalossa, kun Lapin sota työntyy Kilpisjärven suuntaan tyrehtyäkseen kohta kokonaan. Sotaväen ja sitä myötä lottien taival on raskasta. Matkaa tehdään Kajaanista lähtien jalan ja muutamilla hevosrattailla. Häkäpönttöautoja käytetään varusteiden kuljetuksiin. Satoja kilometreja taittuu, ja sotilaat ja lotat kestävät taipaleensa kurjista oloista huolimatta.

Matkan raskautta lisää se, että Lappi on autio ja kylät on poltettu maan tasalle. Ihmiset ja eläimet on evakuoitu etelään ja Ruotsiin, ja saksalaiset polttavat kaiken mennessään: sillat, sähkö- ja puhelinpylväät, talot, navetat, saunat. Likainen sotaväki saa juhlan aihetta, kun jostakin löytyy polttamaton sauna, ja kaikki pääsevät pesulle. Kaikki saavat kestää likaa, nälkää ja kylmää, sillä Lapin sota käydään syyskuusta 1944 huhtikuuhun 1945, eli Pohjolan kylmimpinä kuukaisina. On hanakla kuvitella, miten sodasta on selvitty. Aluksi taivaltaminen kuitenkin menettelee, vaikka hidasta onkin:

Hän oli kävellyt välillä rattaiden vierellä ja jutellut marssivien miesten kanssa, hypännyt taas levähdystauon jälkeen istumaan hevosrattaille lastattujen laatikkojen ja pakkausten päälle roikottaen jalkojaan perälaudan yli. Välillä oli pakko kävellä, muuten jalat ja takapuoli olisivat junttaantuneet jäykiksi, sillä ei tämä istumapaikka mikään laiskanlinna ollut. Rattaat nuljahtelivat ja matka jatkui verkkaisesti hevosen vauhtia. Kärryjen perään oli vielä kytketty kevyt tyykki, joka kiemurteli mutaisessa sorassa etsien uraa rattailleen.

Sodassa ystävä tunnetaan?

Olkan tarinaa kerrotaan Olkan itsensä ja kaikkitietävän kertojan näkökulmasta. Välillä näkökulmat kulkevat sujuvasti lomittain. Tapahtumia seurataan Olkan läheisimpien ihmisten mukana. Olkan lisäksi ääntä saavat Martta, jonka kanssa Olka ystävystyy syvästi jo Kaatuneitten evakuointikeskuksessa, Sotkun lotat ja joukkio sotilaita, joista hauskin ja mieleenpainuvin on savolais-Iivari. Hänen vuolassanaisuutensa ja ajatuksenjuoksunsa pääsee taas kerran esiin, kun Olka löydetään metsästä saksalaisilta pelastuneena:

- Olka perskules, sinäkö se olitki, voi juuttaan pieruhousut, että minä olen iloinen. Me luultiin sinun jo menneen mihin lie. Kyllä nyt Martta repii laamapaitansa ko näkkee sinut, Iivari huusi iloaan ja kompuroi suksineen pajuvarvikossa. (s. 237)

Sodassa karmeista oloista huolimatta huumori kukkii. Vaikka Olka ja kumppanit ovat itsekin marssineet valtavat määrät, silti lehmillekin riittää vielä myötätuntoa:

- Kun sais vähän maitoa maistaa, mutta kun koko Lapissa ei ole enää yhtään lehmää. Uutisissa sanoivat, että kaikki lehmät on talutettu Pohjanmaalle taikka Ruotsiin Haaparannan kautta, yli satatuhatta elukkaa.
- Ja monta sataa kilometria kävellen, vaan onhan siinä äpylin jalat olleet kovilla.
- Ne on kyllä ehtyneet, ku ei oo ollu lypsäjää, Maija pohti.
- Mutta onpa haaparantalaisilla lehmän paskaa moneksi vuodeksi, jos kaikki lehmät on sinne viety, Martta tuumasi. (s. 105)

Huumorin lisäksi Olkan porukassa myös rakkaus kipinöi, kun Olka itse ihastuu vähitellen lääkäriin, jonka apulaisena hän toimii kenttäsairaalassa. Rintamalla olevien naisten välinen ystävyys on myös lämpimin sanankääntein kuvattu. On selvää, että hankalissa oloissa ystävyys on omiaan syvenemään. Järkyttävistä kokemuksista pystyy kunnolla puhumaan vain sellaisen kanssa, joka on itse kokenut samaa. Kun yksi jaksaa, jaksavat myös muut. Kaiken taustalla on rakkaus, joka voittaakin lopulta.

Kirjan teemoja ja näkökulmia

Kirjan takakannessa kirjailija kertoo, että haluaa muistuttaa sota-ajasta ja naisten sodassa tekemästä pyyteettömästä työstä. Siinä teos Lääkintälotta Olka onnistuu hyvin. Kirja piirtää lukijan eteen sodan runtelemat maisemat, rintamalla olevien hädän ja haavoittuneiden tuskan. Olkan kautta erilaiset tunteet ja ajatukset pääsevät esiin. Naisnäkökulma on vahva, sillä Olka ja muut naiset saavat osakseen myös paitsi aitoa ihailua myös törkeyksiä, jota nykyään kutsutaan sukupuoliseksi häirinnäksi. Myös aiemmin vaiettu mutta välttämätön psyykelääkkeiden käyttö on monessa tukalassa kohtaa esillä. Aiheesta on vasta kirjoittanut myös Pekka Jaatinen (ks. esim. Kirjakirpun kirjoitus).

Vääpeli yritti nousta ylös, niin tuohtunut hän oli, mutta hänet oli köytetty petiinsä. Onnin rauhallisuus oli liikaa.
Lääkintämiehet alkoivat järjestää vääpelin eteenpäin kuljetusta.
- Noita kahta ei voi laittaa samaan autoon. Toinen on kuin viilipytty, vaikka on kovat tuskat ja toinen riuhtoo itseään irti, kuin se siitä miksikään paremmaksi tulis.
- Sillon menny hermot. Se on vaarallinen toisille. Siotaan se alimmalle peskalle autossa.
- Pyyvetään tohtorilta jotaki rauhottavvaa, eihän tästä muuten tule mitään.
- Jos se ei suostu nielemään tablettia, niin annetaan ruiske perseeseen, kyllä se siitä rauhottuu. (s. 178)

Myös Olka irrottautuu sodan julmuuksista niin sanottujen kamferitippojen avulla, joskin kyse oli muusta lääkkeestä kuin kamferista. Huumeriippuvuuksien synnystä Lääkintälotta Olka ei kerro, mutta on helppo päätellä, miten riippuvuuden synnylle aika on otollinen sodassa ja sen jälkeisessä traumassa. Kervinen kertoo myös, miten saksalaisten kerrottiin taistelevan humalassa.

- Otappa Martta ystävyyden kunniaksi kunnon kamferitippoja.
- Ja pitkän elämän!
Martta ryyppäsi kauhasta ja irvisti, tarjosi Olkalle ja tämä teki samoin.
- Onpa melekosta tinktuuraa, vai kamferitippoja, Martta huoahti. (s. 189)

Kerronnalliset ratkaisut ja suositukset

Teoksen loppua kohti tarina tempaisi minut tiiviisti mukaansa. Alussa jouduin pinnistelemään, että pysyin rakenteellisten ratkaisujen mukana, mutta aika pian kerronta selkiytyi. Kervisen kieli on sujuvaa ja persoonallista. Kerronnassa tuntui olevan Olkan oma ääni mukana. Sodan ajan maailmaa pitivät läsnä muun muassa monet sanavalinnat, joissa nuoremman polven lukija joutui pysähtymään miettimään merkityksiä.

Jotkut juonen ratkaisut tulivat eteen yllättäen, ja joistakin tapahtumista olisi mielellään lukenut kauemmin. Esimerkiksi poltetun Lapin kuvausta olisi voinut teoksessa olla enemmän. Kustannus HD:lle menee jälleen moitteet siitä, että toimitustyötä ei ole tehty huolella. Pienet päällekkäisyydet ja esimerkiksi alun rakenteellisen epävakaisuuden olisi helposti saanut poistettua, ja Kervisen teos kilpailisi paikasta korkealle arvostetun sotakirjallisuuden joukossa. Yhtä kaikki, Lääkintälotta Olka ansaitsee ehdottomasti paikkansa sotaromaanina, jossa kirjoittajan asiantuntemus, omistautuminen ja aihe sydämen asiana näkyvät selvästi. Omassa kirjoittajaryhmässäni mukana oleva kirjailija saakin minulta hatunnoston ja lämpimät suosionosoitukset ensimmäisestä pitkästä proosateoksestaan.

Teoksen aihe on eriitäin kiinnostava ja tärkeä. Kerviseltä voi odottaa lisää naisen silmin nähtyjä sodan kuvauksia. Kirjailija itse ei ole toiminut lottana, mutta hänen vanhempiensa sukupolvi on antanut sodassa kaikkensa. Omat edesmenneet pappani ovat olleet palvelussa rintamalla. Sodan kokeneet sukupolvet pienenevät jatkuvasti, ja omakohtaisia kertomuksia ei kauaa enää kerrota. On arvokasta, että näitä tarinoita tallennetaan!

Teosta on helppo suositella kaikille, joita kiinnostaa sodan tarinat. Teoksen toivoisi löytävän tiensä myös niiden käsiin, jotka aiemmin eivät ole sodasta kiinnostuneet, sillä kirja tuo esiin sellaista yksilöllistä kokemusta, jota on mahdoton historiankirjojen sotakirjoituksista lukea. Lääkintälotta Olka on väkevä ja elävä kuvaus, joka pistää ihmettelemään ihmisen julmuuksia. Lääkintälotta Olka vei minut lähemmäksi isovanhempieni kokemuksia ja antoi minulle ymmärrystä muun muassa isovanhempieni ikäluokan kadotetusta nuoruudesta ja sitä kautta koko yhteiskunnastamme. Miten hyvin meillä kaikki tällä hetkellä onkaan, jos vain rauha pystyy näinä ääriajattelun aikoinakin säilymään!

-----------------------

Olen yhtä aikaa koettanut lukea Salaman Siinä näkijä, missä tekijää, mutta jouduin luopumaan toisesta. Nyt onkin jännittävää sukeltaa Salaman tekstiin, sillä se kertoo tarinaa toiselta puolelta. Desantteja ihannoidaan ja Suomen sotajoukkoja sabotoidaan, kun saksalaiset olivat Olkalle aseveljiä, joita vastaan jouduttiin rauhan ehtojen mukaan kääntymään.