 |
| http://www.freedigitalphotos.net/ |
Koetin Me Rosvolat -postauksessani nostaa esiin kysymystä siitä, minkälaiset kirjat ovat lapsille sopivia, tai ehkä helpommin: soveltumattomia. Kukaan ei innostunut kertomaan mielipidettään, joten yritän uudestaan.
Uusintayrityksen yksi syy on myös Jennin tuore kirjoitus Onko lukeminen syntiä? Huomasin nimittäin kirjoitusta kommentoidessani, että minun lapsuuskodissani ei lukemista ole rajoitettu millään tavalla. Olen jo varhain kuullut ja lukemaan opittuani lukenut itse satuja, joissa jaellaan julmia rangaistuksia pahantekijöille. Ennen varhaisteini-ikää olen lukenut esimerkiksi huumeita käsitteleviä kirjoja ja rikosjuttuja Nykyposteista (jota ei tullut kotiimme - mistähän sainkaan lehdet käsiini?). Varhaisteininä luin esimerkiksi aikuisten kioskikirjallisuutta, jossa muun muassa erotiikka tihkui, ja niiden kanssa rinnan kulutin jo vakavampaakin aikuisten kirjallisuutta. Jonkin verran luin myös nuortenkirjoja, mutta siirtymä kokonaan aikuisten kertomakirjallisuuteen oli nopea. En edellä kertomastani huolimatta koe olevani erityisen häiriintynyt ihmisen kappale, vaan minullakin on sydän, sielu ja moraalikäsitys suurin piirtein paikallaan.
Toiseksi olen omille lapsilleni lukenut kirjoja, joiden pääasiallinen kohderyhmä ei välttämättä ole vielä alle viisivuotiaat. Esimerkiksi lukuisat merirosvoja ja heidän elämäänsä käsittelevät (tieto)kirjat ovat kuluneet käsissämme, ja olemmepa yhdessä kokeneet seikkailun muun muassa Barrien Peter Paninkin kanssa. Esikoisen kanssa olemme lukeneet muun muassa myös Lindgrenin Ronja Ryövärintyttären. Me Rosvolat oli viimeisin yhteinen pitkä seikkailumme.
Huomasin, että juuri julkaistu Me Rosvoloiden jatko-osa Konnakaraoke on Otavan mukaan suunnattu vasta yli yhdeksänvuotiaille. Myös esimerkiksi Tatu ja Patu -kirjoissa on ikästuositus yli kolmevuotiaille, mutta en näe mitään syytä olla katselematta niiden hauskoja kuvituksia pienempienkään kanssa. En tiedä, normittavatko ikärajoja Otavan lisäksi vielä muut kustantamot, mutta valtaosasta kirjoja ikäsuositukset (vielä?) puuttuvat.
Haluan suhtautua ikärajoihin nimenomaan suosituksina, en rajoituksina. Ikäsuositukset ovatkin valtavan käteviä kirjalahjojen osatajille, jotka eivät tunne lahjan saajaa kylliksi. Suosituksista saattaa kehkeytyä kuitenkin nopeasti rajoituksia, mikä minusta ei ole hyvä suunta. (Todettakoon vielä, että elokuvien ja pelien ikärajoihin suhtaudun kunnioittaen, sillä audiovisuaalinen media on monin tavoin erilainen ja voimakkaampi kuin kirjoitettu sisarensa.)
Ymmärrän sen hyvin, että aikuisten kirjallisuudessa on paljon sellaisia aiheita ja niiden kuvauksia, jotka eivät sovellu lapsille: heillä ei kerrassaan ole kokemuspohjaa vielä ymmärtää kaikkea. Kaikki aikuisten kirjat eivät siis sovellu lapsille. Lastenkirjoissa taas on kyse saduista, vaikka aiheet ja tapahtumat olisivatkin hurjia. En missään tapauksessa halua kiirehtiä lapsia ulos herttaisista maailmoista. Haluan kuitenkin elää maailmassa, jossa hankalammatkin aiheet ja synkkäsävyisemmätkin tarinat ovat sallittuja ja mahdollisia. Ikävät asiat eivät nimittäin lopu ympäriltämme sillä, että kieltäydymme ne näkemästä. Uskon asiaan liiemmin perehtymättömänä, että lapsi lukee ja kuuntelee satua oman kehitys- ja ymmärrystasonsa mukaisesti. Koska sadut päättyvät hyvin, ne jättävät jännityksestä huolimatta toivon elämään. Korjatkaa minua, jos olen ihan hakoteillä!
Mikä teidän mielestänne erottaa pienen lapsen ja koululaisen kirjat toisistaan? Miksi jokin kirja tulisi kieltää joltakin lapsiryhmältä, vai pitäisikö? Minkälainen kirjallisuus on sopivaa alle 4-vuotiaille, alle kouluikäisille, alle 9-vuotiaille, alle 16-vuotiaille ja entäpä sen jälkeen? Pitäisikö aikuisten ylipäätään normittaa kirjojen ikärajoja? Mihin ikään asti lasten lukemista pitäisi valvoa, jos pitäisi? Miten itse valitset luettavat lapsille(si)?
Kiinnostava aihe.
VastaaPoistaMinusta lukemisen rajaaminen on höllempää kuin elokuvien tai pelien rajaaminen. Ihan jo siksi, että lukeminen on työläämpää ja vaatii lapselta jo tietynlaista osaamista ja kärsivällisyyttä. Juuri lukemaan oppinut 6-vuotias harvemmin jaksaa lukea huume-elämäkertoja tai eroottista kioskikirjallisuutta.
Oman lapseni kohdalla (nyt 7v.) olen rajannut lukemistoa lähinnä vaikean sanaston vuoksi (hänellä puheenkehityksen viivästymää) tai mahdollisten pelkojen vuoksi.
Hän itse rajasi pois esim. Harry Potterin; monimutkainen juonikuvio ei vuosi sitten jaksanut kiinnostaa.
Näin karkeasti ottaen siis rajoina pidän maalaisjärkeen sopivia juttuja. 7-vuotiaalle ei tosiaan vielä eroottista viihdettä tai rankkoja huumetarinoita. Milloin sitten?
Ehkä sitten kun hän osaa lukea sujuvasti ja jaksaa ymmärtää lukemaansa.
Parhaimmat ja tarpeellisimmat rajat vetänee lapsi itse.
Kiinnostava aihe tosiaan, mutta en ole oikein ajatellut asiaa kun noita lapsiakaan ei vielä ole. Niin kuin Morre totesikin, kirjojen suhteen lapset osaavat varmaankin vetää rajat itsekin. Ne joita jännitysaiheet pelottavat tuskin tarttuvat jännitysaiheisiin kirjoihin. Siinä mielessä kirjallisuus tosiaan on ehkä hieman haastavampi harrastus, että tunteja ei viitsi viettää sellaisen aiheen parissa joka ei tunnu omalta.
VastaaPoistaJuuri eilen ajattelin, että tästä aiheesta voisi kirjoittaa blogiin. :)
VastaaPoistaMinun lukemisiani ei ole lapsena mitenkään rajoitettu, eikä minulle ole myöskään "tuputettu" (ehkä vähän vahva sana) mitään tietynlaisia kirjoja tietyssä iässä. Vanhempani kai luottivat siihen, että lapset osaavat itse valita itseään kiinnostavat kirjat, ja skippaavat luonnostaan esimerkiksi liian jännittävät kohdat. Muistan lukeneeni tosi nuorena jonkin vähän harlekiini-tyyppisen romaanin, ja hypin kyllä ne eroottiset kohdat yli hyi-nyt-ne-pussaa-asenteella. :) Ei siis jäänyt mitään traumoja siitä.
Yksi hauska juttu tuli tästä mieleen: luin ehkä joskus tokaluokkalaisena teineille suunnattua kirjaa, jonka nimi oli Kolme viikkoa myöhässä, enkä yhtään tajunnut mistä se tyttö muka oli myöhästynyt, kun se jatkuvasti itki poikakaverilleen olevansa myöhässä. :D
Argh! Postaukserni lipsahti eetteriin ennen kuin se oli valmis, hupsista :-). Toivottavasti ei ihan kamalasti ärsyttänyt keskeneräisyys. Kolme nopeaa oli jo ehtinyt kommentoimaankin, kiva :-)...
VastaaPoistaMorre ja Sonja, minäkin luulen, huom. siis luulen, että lapset osaavat vetää rajoja itsekin, etenkin silloin, kun heidän annetaan se tehdä. Pelit ja elokuvat ovat eri asia: niissä ei tarvita samalla tavalla elämänkokemusta ymmärtämään kuin kirjoja luettaessa, mitä silmien eteen ladataan.
Lähinnä ajattelen nyt esim. Me Rosvolat tai Harry Potter -tyyppisiä tarinoita, joissa on jännitystä ja pahuuttakin mukana. Itse pidän "vahingollisempana" kirjoissa esimerkiksi kulutuksen ja epäaitojen asioiden ihannointia kuin hurjia seikkailuja, joista ei vaarojakaan puutu.
Jum-Jum, sinulla on ollut lukemisen suhteen sitten samanlainen lapsuus kuin minulla :-)! Tosi hieno esimerkki tuo lapsuusmuistosi! Juuri noin ajattelen lapsen mielikuvituksen ja kokemusperäisen tiedon toimivan: kaikkea ei ymmärretä, eikä aina tarvitsekaan.
Olisi kiva, jos sinäkin kirjoittaisit tästä aiheesta lisää blogiisi!
Voi että, hauskaa että nostit tämän puheenaiheen esille! Ajattelin nimittäin eilen ihan samaa oman blogikeskusteluni ansiosta, että seuraavaksi aihetta voisi jatkaa kiellettyihin kirjoihin. Sinä ehdit ensin. :) Hauskaa, miten aiheet rönsyilevät blogista toiseen!
VastaaPoistaMinäkin olen siirtynyt melkeinpä lastenkirjoista suoraan aikuistenkirjoihin aikoinani (tuo kaikille muille vissiin ominainen kioskiromantiikkavaihe puuttuu minulta!). Muistan, etten saanut lukea Punaista myllyä eli taiteilija Toulouse-Lautrecin elämäkertaa joskus esiteini-iässä. En tiedä, miksi se minua kiinnosti ja miksi se kielettiin, mutta luin sitten salaa ramman boheemitaiteilijan seikkailuista Pariisin paheellisessa yössä. Muistan vieläkin tuon lukukokemuksen, mutta ei se minua kyllä liiemmin järkyttänyt. Varsin nuorena luin myös esim. Piafin ja Curien elämäkerrat. Osa meni varmaan ohi, mutta muuta haittaa ei aikuisten kirjoista tainnut olla.
Oih, Jenni, olet lukenut hienoja kirjoja nuoruudessasi! Jokin lisäjännitys on varmaan salaa lukemisessakin :-D!
VastaaPoistaOlisi hienoa, jos sinäkin jatkaisit omassa blogissasi vielä lisää "kielletyistä kirjoista"! Minua kiinnostaa kovasti edelleen esimerkiksi sen määrittely, minkälainen on kirja, joka soveltuu alakoululaisille, mutta ei jonkun mielestä kuitenkaan alle kouluikäisille. Onkohan Otavalla esimerkiksi luokittelulleen jotkut kriteerit, joiden mukaan ikäsuositukset annetaan :-)? Tämä olisi ihan perinpohjaista selvittämistä tarvitseva asia!
Pakko vielä kommentoida, kun tuli mieleen...
VastaaPoistaHarry Potterit ovat minusta osin sellaisia, etten voi suositella alle 10-vuotiaille. Etenkin neljännestä osasta loppua kohti ne lähentelevät jo lähes kauhua. Esim. Dolores Pimento oli minusta aika hurja hahmo; Harry-parka kirjoitti jälki-istuntopergamenttia sulkakynällä, joka otti musteensa Harryn verestä haavoja sormeen tekemällä.
Muistaakseni jopa Stephen King sanoi joidenkin kohtien pelottaneen häntä xD
Toisaalta en tiedä millä lasta sitten estäisi lukemasta jotakin kirjaa. Kirja on kumminkin helpommin salaa luettavissa kuin vaikka juuri salaa elokuvan katsominen tai pelin pelaaminen.
Astrid Lingren puhuu hienosti kuolemastakin.
VastaaPoistaP.S.
VastaaPoistaMiksi aina erotiikkaa pidetään pahempana kuin tappaminen ja väkivalta??
Minusta itsesensuuri on hyvä, jos ei huvita ei kannata lukea.
VastaaPoistaKoulussa laitetaan kaikenikäiset lapset lukemaan tarinoita päihteistä, pahoinpitelystä ja kaikesta liian pahasta.
Minusta lapset on lapsia, mutta heistä yritetään tehdä pikkuvanhoja vääriä kirjoja suosittamalla.
Kirjoitin pitkän pätkän mutta kun yritin lähettää sitä koko sinun blogi oli muka hävinnyt blogistaniasta. Sinne meni sitten myös kommenttini, ei päässyt takaisin :(
VastaaPoistaLyhennettynä näin jälkikäteen kommentoin, että aika vähän sensuroin lasten kirjoja, mutta minulla jää monesti lukematta tytöille "perinteisiä", vanhoja satuja. Esimerkiksi Pieni tulitikkutyttö on menettänyt läheisiään ja tätä asiaa toistetaan ja toistetaan sadussa jatkuvasti. Pitkät tarinat luetaan yleensä iltasatuina, "jatkokertomuksina", joten tuollaiset kuoleman toistamiset jää varsinkin 5-vuotiaan mieleen ja uniin. Kuolema ei ole meillä mikään tabu, vaan ainoastaan asioiden esitystapa vaikuttaa lukuvalintoihin. Joissakin saduissa asiat vain esitetään liian vaikeasti tai ikään kuin pelottelemalla.
Sitten kun lapset osaavat itse lukea he voivat enemmän valita lukemisiaan ja silloin niistä voi paremmin keskustellakin.
Morre, olen itse lukenut viisi ensimmäistä Potteria. Lukemisesta on jo aikaa, mutta en muista ihan hirveitä kohtia. Jotakin vessaörkkejä taisi olla, ja vertakin roiskui?
VastaaPoistaEnsimmäisiäkään Pottereita en lukisi vielä omille lapsille. Minusta ne ovat selvästi sellaisia kirjoja, että niitä voisi sitten lukea lapsi itse, kun osaa ja jaksaa jo ahmaista tiiliskivellisen.
Hannele, Astrid Lindgren on vain niin kovin ihana :-)! Ronjassakin on aika hurjia kohtia, mutta seikkailu saakin olla hurja, kun siitä selvitään lopussa. Kysymyksesi erotiikasta ja väkivallasta on aiheellinen! Kukapa siihen osaisi vastata. Arvot kumpuavat yhteisöstämme, joten meistä kai vastauksenkin olisi noustava. Jospa nousemme rakkauden ja erotiikan lähettiläiksi väkivaltaa vastaan yksi kerrallaan..? Minä voin ilmoittautua mukaan. :-)
Jokke, mitä kirjoja tarkoitat? Olen kanssasi aivan samaa mieltä, että lapsien pitää saada olla lapsia. Meillä pienet pojat kaihoavat seikkailuja, joten itse en näe aikuisuuteen kiirehtimisenä sitä, että otamme osaa kirjallisiin seikkailuihin. Päin vastoin ajattelen, että seikkailut tukevat pitkää lapsuutta. Päihteet, väkivalta jne. eivät sovi kaikille aikuisillekaan. Kouluihin toivoisin tästä syystä enemmän valinnanmahdollisuuksia.
Villasukka kirjahyllyssä, harmi, että viestisi hävisi! Minulla oli blogin päivitysongelmia, joista varmaan kommentointikin kärsi. Pikanäppäimet pitäisi kieltää ;-) - minulta!
Olen kanssasi samaa mieltä, ja taisin siitä edellä kirjoittaakin jo. Kun lapsi osaa itse lukea, hän voi valita itse lukemisiaan. Pienille lukemiset valitsemme me, ja tason soisi olevan lapsille sopivan. Joskus joutuu haparoimaan valinnoissa.
Ystäväni luki Tulitikkutytön nelivuotiaalleen ja puhuimme siitä vain sen verran, että loppu oli ollut aika julma, kun tyttö muistaakseni paleltuu kuoliaaksi (vaikka sitten pääseekin rakkaittensa luokse).
Kuolema on herkkä aihe, mutta minulle itselleni se ei ole tabu. Kuolema on tosiasia, eikä siihen liity sinänsä mitään pahaakaan, mutta ehkäpä aihe saattaa olla silloin vasta ajankohtainen, kun kuolema kohtaa pientä itseään jollakin tapaa?
Voisin lyödä vetoa, etteivät minun vanhempani ole miettineet tavallani päätään puhki satuja valitessaan, mikä soveltuu ja mikä ei :-)! Isäni kertoi seikkailuja noitineen omasta päästään, ja kyllä ne tarinat jännittäviä olivat. Silti en yhtään muista pelänneeni, vaan kiitollinen olen kaikista satutuokioista.
Muistan, kun Mauri Kunnas kertoi muistelmissaan, että oli miettinyt, voiko Seitsemään koiraveljekseen laittaa mukaan Seitsemän miehen voima -laulua sellaisenaan, kun siinä lauletaan saatanasta. Olen niiiiin kiitollinen, että kirosanaa ei sensuroitu. Meidän pojat osaavat nyt tuon kulttuurikappaleen ulkoa, ja voi sitä 2- ja 4-vuotiaan laulun raikaa! :-)
Esimerkiksi kouluissa luetaan:
VastaaPoista*Liian lyhyt hame, Christina Nord Wahlden
*Hepo, Melvin Burgess.
Kumpaakaan en ole kokonaan lukenut.
Minä en ole lukenut ollenkaan kumpaakaan mainitsemaasi, mutta googlasin ja huomasin, että olit kirjoittanut niistä vähän blogiisi. Aiheeltaan ne olisivat kiinnostaneet minua nuorempana.
VastaaPoistaOlisipa koulussa kirjallisuuden opetuksessa valinnanvapautta enemmän. Olisipa oppilailla oikeus perustellusti keskeyttää kirjat, joiden kanssa turhautuu.
Näillä ns. rankka-aiheisilla kirjoilla varmaan pyritään kasvatuskeskusteluun ja halutaan houkutella niitäkin lukemaan, jotka eivät ole kirjaintoilijoita muuten. Kaikkea pitää koulussa lukea, mutta toivottavasti ei pelkkää rankkaa eikä toisaalta pelkkää päänsilitystäkään. Kaikesta ei tarvitse eikä voikaan pitää!
Onpas täällä kiinnostava keskustelu käynnissä. Koska itselläni on kolme-, viisi- ja kahdeksanvuotiaat lapset, olen miettinyt tätä asiaa jonkun verran. Vanhin lukee monenlaisia seikkailukirjoja ja samoin luen itse niitä hänelle. Rajaisin häneltä pois kirjat, joissa on kauhua tai muuten liian pelottavia asioita, jotka saattavat viedä unen iltaisin, tai joissa viedään muuten lapsenuskoa elämään pois. Siis sellaiset kirjat, joissa ei kaikki päätykään hyvin. Kyllä tuossa iässä saa mielestäni olla vielä vain onnellisia loppuja. :) Siis kirjoissa... Kuolema kyllä kiinnostaa häntä ja sen tyyppisetkin kirjat ovat ok joissa asiaa pohditaan, kunhan ne ovat lapsen ymmärryksen mukaan kirjoitettu.
VastaaPoistaViisivuotias tykkää vielä kuvitetuista kirjoista ja toki jo monimutkaisemmista lauseistakin. Esim Risto Räppääjä uppoaa hyvin ja pitkään suosikkina on ollut Lindgrenin Marikki. Sen ikäiseltä rajautuvat useimmat fantasiakirjat pois siksi, että kuvat ovat vielä niin tärkeä osa lukunautintoa.
Kolmevuotiaalle riittää mikä tahansa kirja, jossa on paljon yksityiskohtaisia ja värikkäitä kuvia.
Eli ehkä ajattelen niin, että alle kouluikäisen osalta kirjavalintaa rajaa lähinnä kirjan kuvitus ja yksinkertaiset lauseet. Koululainen taas ymmärtää jo monimutkaisempia lauseita, mutta ei tarvitse ainakaan vielä 7-8 vuotiaana ahdistusta elämäänsä. Sitä kerkiää sitten kerätä (esi)teininä...
Olen kanssasi sanoilla jäljillä, Hanna. Lapset eivät todellakaan tarvitse ikävästi loppuvia tarinoita. Sen sijaan en ole koskaan ajatellut kirjojen lauserakenteita, kun luen niitä pikkumiehilleni. Minusta seikkailut ja elämän tummemmatkin sävyt ovat lapsille sopivia, mutta loppu ratkaisee. Sadut päättyvät hyvin.
VastaaPoistaOnko sinun omilla kirjoillasi ikäsuosituksia? Mikä mielestäsi on niiden kohderyhmä? Voisiko niitä lukea minkä ikäiselle hyvänsä?
9 ja 11 vuotiaat tyttäreni alkoivat tänä kesänä lukea Jo Nesbon dekkareita - joihin itse olen koukussa ja josta syystä kirjat kai alkoivat tyttöjäkin kiinnostaa kun niitä siellä täällä lojuu ü
VastaaPoistaNuorten lukuinto sai minut kuitenkin hiukan häkellyksiin (mm. kirjojen raa'an väkivallan, juopuneen poliisin, seksikuvausten yms. vuoksi) ja miettimään, onko kirjoissa ikärajoja ja voiko tällainen kirjallisuus ola haitallista näin nuorille..
Hain netistä tietoa kirjojen ikärajoista, ja osuin tännekin.. Kaikista eri blogeista hakemieni kommenttien perusteella päättelen, että ehkä annan lasten lukea. Näyttää että kirjailijapiireissä ikärajaan suhtaudutaan nihkeästi. En ole itsekään varma olisiko se kirjoissa tarpeen. Mutta ensimmäistä kertaa elämässäni joudun tällaista miettimään, vaikka itse luin mielestäni melko nuorena aikuisten kirjallisuutta.
Vaikka täytyy myöntää, että ehkä agatha christietä ja jo nesboa ei voi ihan rinnakain asetella..ü
Tuli vielä mieleen, tuolta ylempää kommenteista, että on totta että vanhemmat sadut ovat kummallisen raakoja ja pelottelevia. Jopa julmia, kuten susihukkasen mahan aukaisu jossain kilipukkisadussa.. tai sitten tuo mainittu ikävien asioiden alleviivaaminen ja kummallinen toistaminen.
VastaaPoistaVanhan kansan tyyliä, enkä siksi ole itsekään tykännyt lukea vanhempia satuja lapsille kun he olivat pieniä. Vanhat sadut pitäisi toden teolla nykyaikaistaa, edes kieliasultaan!
Pankin talkkari, kiitokset keskustelun uudestaan herättelemisestä!
VastaaPoistaToistan ehkä itseäni, mutta kirjoitan silti, että uskon edelleen niin, että lapset lukevat kirjat pääsääntöisesti omaa kokemus- ja ymmärrystaustaansa vasten. Ehkä isompien lasten kanssa voi jo asioista keskustella, jos mietityttää? Osa palsista jättää itsenäisestikin kirjan kesken, jos se menee mahdottomaksi.
Itse en ole Jo Nesboa lukenut, joten en voi ottaa siihen kantaa. Toisaalta kuitenkin on tavattoman hienoa, että lapsiisi tarttuu lukuinto sinusta! :-)