![]() |
| Kannen suunnittelu Two Associates |
Kirjat jotka muuttivat maailmaa on kiistatta hieno opus. Minulla ei vain kärsivällisyys riittänyt lukea niistä kirjoista, jotka minun pitäisi lukea itse, kuten Mao Tse-Tungin ajatukset, Mein Kampf, Unien tulkinta ja sitä rataa. Suurin hyöty Taylorin teoksesta lieneekin minulle se, että poimin kirjasta muutaman tärpin taas omaan haluaisin lukea -sarjaani. Tällainen on esimerkiksi Rachel Carsonin Hiljainen kevät. Onko se kenellekään tuttu?
Käyttökelpoisimpana pitäisin tätä kirjaa käsikirjana, johon voisin aina palata, kun jostakin tietystä kirjasta kuulen tai jos sen itse olen innostunut lukemaan. Luettavana ollut kappale oli kuitenkin minulla kirjastolaina, joten käsikirjaa ei tästä nyt tullut. Ehkä löydän Kirjat jotka muuttivat maailmaa joskus parilla eurolla divarista tai kirppikseltä. Silloin poimin sen hyllyyni ehdottomasti.
Yksi Taylorin esiin nostama teos on Harry Potter ja viisasten kivi. Aloittelin itse Pottereista joskus ihan varteenotettavaa tutkielmaa, joka jäi ikävä kyllä kesken työelämän painaessa päälle. Nyt Taylor kirjoittaa todella kiinnostavasti:
"Tulevat sukupolvet saattavat kuitenkin muistaa tarinat ennemminkin siitä, mitä ne kertovat 2000-luvun lapsista ja nuorista. Jos J. D. Sallingerin Sieppari ruispellossa (1951) toi kirjallisuuteen ajatuksen nykyaikaisista teini-ikäisistä, ehkä lähes puoli vuosisataa myöhemmin ilmestynyt Harry Potter ja viisasten kivi on merkki lajityypin sammumisesta. Oikeassa elämässä nuoret kehittyvät lapsuudesta yhä enemmän suoraan puoliaikuisuuteen, johon liittyvät omat oikeudet ja velvollisuudet, aikuisille kohdistetut tuotteet ja omat käyttövarat; vaikuttaakin siltä, että teini-ikäisyyden välivaihe on haihtunut. 11-vuotias Harry Potter aloittaa perinpohjaisen elämän ja kuoleman kamppailujen sarjan, hänen lapsuutensa rikkoutuu, ja siihen liittyy valtava taakka. Kyseessä on kirjaimellisesti - ja taikamaailman suhteen ironisesti - eräänlainen harhakuvista irtautuminen, ja tässä mielessä Harry Potter ja viisasten kivi on verhottu ja eleginen hyvästijättö lapsuudelle."
Koska olen harpponut kirjan, en liitä sitä Kirjallista elämää -haasteeseen, vaikka siinä kirjailijoistakin kerrotaan. Kaikkiaan Kirjat jotka muuttivat maailmaa on oikein kelpo opus maailmanhistorian merkittävimmistä kirjoista, vaikka joku toinen tekijä olisi voinut valita toiset teokset luetteloonsa. Lisää kirjasta voi lukea vaikka Hesarin sivulta. Myös Leena Lumi on kirjoittanut tästä viehättävän esittelyn.

Tuo on hieno kirja, lainasin kirjastosta ja mietin jos ostaisin itsellenikin..
VastaaPoistaMinulle Kirjat jotka muuttivat maailmaa oli vähän pettymys; osittain siksi, että monetkaan siinä esitellyt kirjat eivät kiinnostaneet edes referoituina ja niistäkin, jotka kiinnostivat, oli nostettu esiin minua vähemmän koskettavia asioita. Kirjan idea oli hyvä, mutta toteutus ei kolahtanut minulle. Kirjan kansi on kyllä kaunis!
VastaaPoistaLuin tästä kaiken, ja hiukan kadun, että annoin johonkin arvontaan tms. Siinä mun arvostelussani toin esille, että kun elämässä tulee aikaa, tämä kirja iskosti mieleeni, mikä kirja minun pitää ehdottomasti lukea. Kuvittele, en muista sitä nyt, mutta löydän sen aina omasta arviostani. Joku klassikko, jota ilman olen vajaa...
VastaaPoistaSetä Tuomon tupa oli hyvin ansaitusti ymmärretty ottaa mukaan, mistä pisteet. ja kirjan kansihan on kirjan rakastajan unelmaa.
Mieheni vahtii minua, että lomalla tulee oltua...eilen olin kirjastossa;-) Pinoni vain kasvoi, mutta onneksi minulta ei ole kielletty lukemista;-) Hän piipahtelee välillä jossain ja silloin voin ottaa vähän tatsia siihen, mitä tapahtuu vai onko tämä joku vaikea addikti, kuten Lumimies väittää.
PS. Lumoava yläbanneri!
VastaaPoistaHannele, tämä on juuri sellainen kirja, johon haluaa palata.
VastaaPoistaMaria, minua kyllä kovasti kiinnostivat Taylorin valitsemat kirjat, mutta mieluummin haluaisin lukea esim. Iliaan kuin lukea siitä toisen kirjoittamasta kirjasta. Oman lukukokemuksen jälkeen muiden mielipiteet ja näkemykset kiinnostavat myös. Minulla oli Taylorin kanssa vähän sellainen olo, kuin olisin istunut yleisen kirjallisuuden perusluennolla.
Leena, kiitos kehusta! Lisäsin linkin sinun postaukseesi. Se oli niin viehättävä ja kiinnostusta herättävä, etten voinut olla linkittämättä - kiitos myös vinkistä! Yleensä linkitän muita silloin, jos olen nähnyt kirjoituksen ennen omaa lukukokemustani. Nyt googlasin ja Hesari oli ensimmäinen tolkullinen linkki verkkokirjakauppojen puristuksessa. :-)
Mutta voih, mikä oli se kirja, jonka haluat lukea? Olit jättänyt siitä vain vihjeen blogiisi! :-D
On kamalaa, jos lomalla ei saa tehdä sitä mitä haluaa :-D! No, kaikki sympatiat kuitenkin Lumimiehellesi. Ihanaa lomaa teille molemmille!
Kuulostaa todella hyvältä! Ja minä ainakin olen kuullut Hiljaisesta keväästä, eikös se herättänyt ihmisiä vastustamaan jotain rikkaruohomyrkkyä tai jotakin sellaista? Jotenkin luonnonsuojeluun se liittyi. Itsehän siis en ole sitä lukenut.
VastaaPoistaOnko sulla oikeasti lista kirjoista, jotka aiot lukea? Julkisesti jakoon vaan! :)
VastaaPoistaAnki, kyllä, Taylor kirjoittaa, että Hiljainen kevät oli kirja, joka herätti ihmiset pohtimaan kemikaalien vaikutuksia ympärillämme. Minä kiinnostuin!
VastaaPoistaRaisa, mulla on montakin "listaa", joihin en suhtaudu kovinkaan kunnioittavasti, sillä en pysty pitäytymään niissä. Ei niistä julkaistavaksi ole. - Onko sulla lukemisesta pula ;-D??
Löysin sattumalta tällaisen blogin, jossa Taylorin kirjan mukaan on luettu maailmaa muuttaneita opuksia:
VastaaPoistahttp://50kirjaavuodessa.blogia.fi/
Voisi käydä joskus lueskelemassa! :-)
Itsekin ostaisin ehdottomasti jos näkisin jossain halvalla, sillä olen kirjaa pari kertaa selaillut ja hyvältä on vaikuttanut. Toivotaan että jostain tulee eteen. :)
VastaaPoista