 |
| Kansi: Katja Alanen |
Olen ympäri blogistaniaa ilmiantanut itseni siitä, että Anja Snellman (os. Kauranen) on minulle Se Kirjailija. Kaurasen Pelon maantieteen kautta pääsin kiinni kaunokirjallisuudessa johonkin sellaiseen kirjalliseen, joka puhutteli minua hyvin syvästi. Kaurasen tyyli teki jotakin kapealle ymmärrykselleni ja jäi ikuisesti kiinni. Pelon maantieteen aihekin puhutteli siihen maailmanaikaan minua erittäin jämäkästi. Pelon maantieteen jälkeen ahmin muutaman vuoden ajan Kaurasen tekstejä ja hankin aina hänen uusimman kirjansa.
Aura valikoitui kirjaston hyllystä luettevakseni aika tavalla sattumalta. Sattuma olikin oivallinen, sillä juuri tässä kohtaa olen alkanut nilkuttaa Snellmanin teoksissa, eli Aura on ensimmäinen kirjailijan uudemmasta tuotannosta, jota en ole lukenut. Omaan hyllyyn ja tutuiksi ovat tulleet Auran jälkeen ilmestyneet Safari Club, Äiti ja koira, Lyhytsiipiset ja Lemmikkikaupan tytöt. Muut uudemmat on toistaiseksi lukematta.
Aura pähkinänkuoressa
Aura on hyvin tyypillistä ja varmaotteista Snellmania, joten pidin siitä paljon. Mitään kirjasta etukäteen tietämättä olin iloisesti yllättynyt siitä, että Aura kertoo kirjoittamisesta ja kirjailijaksi tulemisesta! Tätähän minä hain koko viime vuoden loppupuoliskon.
Aurassa tarina rakentuu raameihin, jossa menestyskirjailija saa perintönä entiseltä kirjoittajaoppilaaltaan Aura Aulalta tekstiä täynnä olevia pahvilaatikoita. Oppilaasta ei koskaan tullut julkaissutta kirjailijaa. Mukana kulkevat vahvasti kirjoittaj(attar)ien isät ja Sylvia Plath, isänsä ja aviomiehensä varjossa hänkin kasvanut. Jo sivulla 14 aloitetaan aihe vahvasti: "Isi, minun täytyy sinut tappaa. Kuolit ennen kuin ehdin." Isän ja tyttären vaikea suhde, sairaus ja kuolema - ja kirjallisuus, varsin vahvat ainekset!
Kirjallisuus ja kirjoittaminen
Auran juonesta on hienosti kirjoittanut Hanna Kirjainten virrassa, joten itse en lähde sitä enemmälti referoimaan vaan keskityn hetken siihen, mitä teos puhuu kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta.
Kotimainen kaunokirjallisuus. Käännöskirjallisuus. Tietokirjallisuus. Matkakirjat. Runous.
Katselen Akateemisen kirjakaupan tiskien ylle kiinnitettyjä kylttejä kuin näkisin ne ensimmäistä kertaa.
Miksei kirjoja voisi luonnehtia toisin? Turvalliset teokset. Vaaralliset kirjat. Ikuinen valo. Lohduttavat varjot. Levottomat muusat. Sanat ilman rakastajaa.
Aura nostaa esiin kirjallisuuden lukkiutumia ja teroittaa julkaisukynnyksen ylittämisen ehtoja. Kuka oikein on oikea kirjailija, kuka oikean kirjailijan tunnistaa? "Voiko olla kirjailija jos ei ole julkaissut yhtään kirjaa? Voiko olla olematta kirjailija vaikka olisi julkaissut tusinan teoksia?"
Kirjoittaminen tunkee sisään myös isä-tytärsuhteeseen. Kirjoittamisharrastus on etenkin aloittelijalle varsin arka ja henkilökohtainen asia, joten kirjoittamisen reviirille tuleminen saattaa satuttaa:
Lähettäisit sinäkin noita kirjoituksiasi lehtiin niin tienaisit siitä vähän taskurahaa, hän sanoi minulle kun asetteli pukuaan henkariin ovenkarmille.
Mitä kirjoituksia? minä kysyin äreästi ja lämäytin päiväkirjani kiinni.
Hän hymyili leveästi, kultahammas välähti. Oliko se ylimielistä hymyä vai tuntuiko minusta vain siltä?
Ja sanat ja lauseet, ne ovat Aurassa läsnä. Sanavarasto on kuin ammusvarasto, siihen pitää suhtautua samalla vakavuudella, sanoo kirjailijakertoja isä. Kirjailija itse taas opastaa Aura Aulaa:
On elämäntapalauseita ja kuolinsyylauseita, on kaivoslauseita ja saippuakuplalauseita. Jotkut lauseet ovat kumia, käännettäväksi siloteltuja. Toiset piikkilankaa, ohdaketta, täynnä vastaan panemisen uhmaa. Jotkut lauseet ovat siinneet hurmiosta, toiset julmuudesta, kolmannet tulevat kohtisuoraan päin ja annen kuin huomaatkaan ne ovat muuttaneet elämäsi.
Julkaisukynnys ja Nuoren Voiman liitto. Kirjoituskilpailut ja kirjallisuuden opiskelu. Uurastus ja yritys. Ketä ne kirjailijaksi haluavat oikein luulevat olevansa?
Yhtäkin romaania olin kirjoittanut jo viisi vuotta ja saanut sen aina takaisin eri kustantajilta ja kilpailuraadeilta. Vastauskirjeet olivat lakonisia, niitä lukiessani tunsin olevani pieni muurahainen jonka pään yläpuolella jossain korkeuksissa se iso tärkeä kirjallisuus tehtiin. Silti muurahaistakin tarvittiin, lohdutin itseäni, ilman muurahaisia ei ollut alttiita lukijoita, uskollista yleisöä, kirjallisuuden kenttää.
Onko kirjallisuus liikaa markkinoinnin tuote ja tarkoitus? Onko kirjallisuudesta tullut tyhjää? Kirjoitetaanko vain rahan takia, kysyy Aura.
Kesken kaiken tyttö otti kirveen Adidas-repustaan ja alkoi heiluttaa sitä edessämme. Älkää tappako kirjallisuutta! hän huusi.
Omistuskirjoitus
Tämän kirjoituksen omistan kaikille kirjoittajakavereilleni ja ihanille kirjoittajablogeille, joita löytyy blogini oikeasta reunasta. Uskokaa ja tehkää työtä! Älkää luovuttako!
Osallistun Auralla Morren Kuusi kovaa kotimaista -haasteeseen.
