Hanna Hauru: Paperinarujumala. WSOY. 2013. (95 sivua)
Hanna Hauru kuvaa teoksessaan Paperinarujumala fiktiivisin kääntein oululaisen heinoslaisen herätysliikkeen syntyä ja hajaannusta. Teoksen taustalla on siis tositapaus 1960-luvun Suomesta, mutta kirjan tapahtumat ovat paljolti fiktiota. Samasta aiheesta on aiemmin kirjoittanut myös Anu Kaipainen ja herätysliike on innoittanut myös elokuvaan.
Herätysliike saa kirjassa alkunsa, kun Laina (oik. Laila) Heinonen saa kaupunginjohtajan sihreerikkönä toimiessaan työpaikalleen puhelun Jumalalta, jossa tämä antaa käskyn kerätä kansaa parannukseen. Muutoin seuraa maailmanloppu. Laina kertoo asiasta sisarelleen Lianalle (oik. Aune), joka alkaa auttaa sisartaan herätystyössä.
Hauru kirjoittaa vetävästi herätyksen saaneen toimista ja ajatuksista. Tarina imee mukanaan. Romaani on hyvin lyhyt, ja tekstin asettelu on hyvin ilmava. Teoksen lukee helposti puolessa illassa. Jäinkin kaipaamaan tarinalle lisää pituutta. Aineksia olisi yllin kyllin!
Toisaalta Hauru jättää tahallaan kertomatta yksityiskohtia liikkeen toiminnasta. Kuvaus keskittyy enemmän sisarusten sielunmaiseman ja arkisten toimien kuvaukseen. Tästä syntyy kiinnostava ristiriita: on lähdettävä etsimään heinoslaisuudesta lisätietoa muualta.
Yhtälailla Hauru ei kerro syitä herätysliikkeen syntyyn, eikä tee suoria tulkintoja Lainan mielenterveydestä. Sen sijaan hän laittaa Lainan kantamaan käsilaukussaan paperinarujohtoista puhelimenluuria, jonka kautta Korkein puhuu juuri hänelle, ja kuvaa sisarusten sekavaa uskonnollista taustaa.
Tapauskuvauksen, takaumien ja fanaattisen toiminnan kautta Hauru tulee kyseenalaistaneeksi uskonnon ja monet muut joukkoliikkeet. Teos osuu teemallaan kipeästi tähän aikaan, jossa kohistaan Pekka Himasen filosofiasta ja väitellään, mistä esimerkiksi ilmastonmuutoksessa on kysymys.
Luuri on korvallani tässä hiljaisuudessa. Jumala ei vastaa. Hän rohisee ja luuri polttaa korvalehteäni.
Paperinarujumala on ollut TBR:lläni, ja kirjojen jumala on sen sieltä huomannut, sillä sain tämän arvostelukappaleena postilaatikkooni pyytämättä. Upea juttu! Kirja oli ensimmäinen Hanna Haurulta lukemani kirja, mutta ei jää viimeiseksi. Haurun tyyli ihastuttaa.
Tähtiä: 4/5
Paperinarujumalan on lukenut myös Hanna Kirjainten virrassa.
Paperinarujumala on 8. osani 13 kotimaista kirjailijaa vuonna 2013 -haastetta.
Tämä kuulostaa kiinnostavalta, erityisesti tuon todellisuuspohjansa vuoksi. Kannattaako heinoslaisuudesta etsiä lisätietoja ennen vai jälkeen kirjan lukemisen?
VastaaPoistaMinä luin heinoslaisuudesta vasta Paperinarujumalan jälkeen, ja mielestäni järjestys toimi erittäin hyvin. En osaa sanoa, miten olisi päin vastoin - vertaisiko häiriöksi asti todellisuutta fiktioon?
PoistaVoi voi tuota Jumalaa, mitä se voi käskeä tekemään ja pelottelee vielä maailmanlopulla. Eikös sen maailmanlopun pitänyt tulla jo monta kertaa tähän mennessä. Herätysliikkeistä en muista lukeneeni, joten kirja voisi kiinnostaa...muisti voi kyllä tehdä tepposet, koska en ennen blokinkirjoittamista ole laittanut lukemiani kirjoja mihinkään listalle.
VastaaPoistaPaperinarujumala on sivumäärältään niin ohut, että kannattaa kokeilla! Jos sattuu, ettei kirja ole hyvä sinulle, aikaa ei kuitenkaan mene paljon "hukkaan". :-D Uskon kuitenkin, että pidät.
PoistaMinulla on tämä odottamassa lukuvuoroaan ja odotan oikeanlaista oloa. Kaikki uskonnollisiin friikkiyhteisöihin liittyvät kirjat kiinnostavat minua (onneksi ilman omaa kokemusta moisista :)) ja Haurun kirjassa kiinnostaa myös Haurun tyyli, josta olen kuullut hyvää muiltakin.
VastaaPoistaMinäkin luen mielelläni kirjoja nk. friikkiyhteisöistä. Kyllähän ne ihmisyydestä kertovat!
PoistaKiva kuulla, että sinäkin luet tämän ehkä jo pian! Haurun tyyli muuten yllätti minut positiivisesti ihan puskista, ja mitä mainiointa niin :-).
Tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta aiheuttaisi todennäköisesti lumipalloefektin kun pitäisi etsiä lisätietoa tuosta heinoslaisuudesta ;)
VastaaPoistaHih, se olisi tosi paha juttu!
PoistaOnpa kiva, että Haurusta kirjoitetaan. Häntä ei ole paljon blogeissa näkynyt tai sitten en vain ole huomannut. Tämä on kyllä pakko saada, uskon pitäväni. Ihastuin Haurun tyyliin luettuani Tyhjien sielujen saaren, johon lähes rakastuin ja jäin kaipaamaan lisää. Haurun tyyli lienee on, että se jättää paljon lukijan haluamaan lisää.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä. Haurun tyyli on kertoa kertomatta ainakin tämän Paperinarujumalan perusteella :-). Tyhjien sielujen saari olkoon seuraava. Minäkään en ole Haurua liiaksi blogeissa nähnyt, mutta toivottavasti asia alkaa pikkuhiljaa kääntyä toisenlaiseksi!
PoistaMä olen tätä vähän sillä silmällä pidellyt, koska olen juuri löytänyt absurdismin uudelleen. Vaikka tää nyt ei ihan ole sitä, niin riittävän lähelle kuitenkin. Juuri tuo on kiinnostavaa, että ei selitellä liikoja. Lukijalle pitää jättää tulkintatilaa!
VastaaPoista