Jenni Linturin Isänmaan tähden seuraa nuorten miesten intoa lähteä SS-joukkoihin taistelemaan rinta täynnä isänmaallisia aatteita. Nuoret miehet, Antti ja kumppanit, etenevät kirkasotsaisina kohti rintaman tositoimia ja tankkaavat saksan epäsäännöllisiä verbejä sellaisella vimmalla kuin nuoret uroot vain voivat. Pian heidän eteensä leviää sodan kauheus, kaameus ja toivottomuus monisäikeisenä verkkona, joka on ottanut heistä otteen. Sodassa ei tunnu olevan sankareita.
Ennen pitkää miehet kotiutuvat mutta varjot seuraavat mukana. Äänikirjasta on mieleen jäänyt katkelma, jossa pohditaan sitä, että monesti ajatellaan sodan kovettaneen suomalaiset miehet, jolloin nämä eivät pystyneet olemaan läsnäolevia isiä lapsilleen tai puolisoita vaimoilleen. Sota kuitenkin pehmitti miehet, Isänmaan tähden väittää. Sota vei nuorten miesten poikuuden. Sodan jälkeen oli sitten oltava kova, ettei maailma olisi vienyt heiltä miehuuttakin. Niin. Niinpä. Se on pitkä aika olla kova.
Isänmaalliseen hengen, sodankäynnin ja jälleenrakentamisen maisemaan värittyy erittäin taidokkaasti dementiapotilaan mielenmaisema. Välillä sotaa käydään sairaalahuoneessa, jossa veteraani Antti sairastaa ja elää yli puoliksi menneisyydessä. Välillä sota on aidosti takaumaa, välillä taas ollaan kirkkaimmin kuvin sairaalahuoneessa, jossa ovat läsnä myös huolestuneet Antin läheiset. Linturi sekoittaa nokkelasti todellisuuden ja menneisyyden hahmot Antin näkökulman kautta toisiinsa. Menneisyyden useat Erkit hämäävät, mutta kenties aseveljissä moni vaikutti univormussaan Erkiltä kuin Erkiltä. Kenties oli ihan sama kuka Erkeistä kaatui, kuka ratkesi ryyppäämään, kuka tappoi.
Jenni Linturi on tehnyt esikoisteoksessaan mielettömän matkan vanhan sodankäyneen miehen pään sisälle. Jos on mahdollista kuvitella, niin dementia vaivaa ja sotkee todellisuutta juuri siten kuin Linturi sitä kuvaa. Todellisuus sekoittuu muistoihin, jotka vääristyvät, venyvät, pilkistelevät ja iskevät missä tahansa. Samalla Isänmaan tähden on taas myös yksi sotakirja, mutta oikein raikas sellainen. Ääni on lähtökohtaisestikin erilainen, kun kirjoittaja on nuori ja nainen. Sota on tärkeä aihe, ja on hienoa huomata, että uudet sukupolvet muovaavat siitä omannäköisiään teoksia. On tullut muun muassa Ketun Kätilö ja Hilvon Viinakortti, joka sekin on minulla hyllyssä odottamassa.
Äänikirjatoteutus on selkeä, mutta ehkä Isänmaan tähden ei ole parhaimmillaan äänikirjana. Lukijan ääneen kaipasin myös lisää väriä ja eläytymistä. Teos on ollut Finlandia- ja Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaana.
Tähtiä: 3/4
Linturin esikoisen on kuunnellut myös Kirsi Kirjanurkassaan.
Kiitos arviostasi Paula.<33333
VastaaPoistaSotakirjoja olen lukenut melko vähän, mutta Ketun Kätilöstä jäi ankeat muistot!
Isänmaan tähden on kovin erilainen kuin Kätilö. Raikkaita molemmat.
PoistaKiitokset kommentista <3!