Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen. (1945.) Äänikirja osat 1 & 2. Lukija Lars Svedberg. 2005.
Marraskuusta 2011 huhtikuuhun 2012 olen työmatkani kulkenut rinnatusten Sinuhe egyptiläisen kanssa. Vaikka ulkona on paukkunut pakkanen, kärpäset ovat surisseet korvissani ja Lähi-idän aurinko on paahtanut kuumasti ja saanut hiekan polttamaan varpaitani. 31 noin tunnin mittaista cd-levyä on nyt kuunneltu - armoton klassikkourakka!
Sinuhe egyptiläinen kertoo Sinuhe-nimisen miehen elämäntarinan, joka sijoittuu aikaan 1300 ennen ajanlaskun alkua. Sinuhe on löytölapsi, josta tulee ottoisänsä tapaan lääkäri, ja hän kiertää muinaista Lähi-itää erilaisten tehtävien ja seikkailuviettinsä viemänä. Kertomus on niin vaiheikas kuin ihmiselämä vain voi olla. Sinuhe rakastaa ja vihaa, elää yltäkylläisyydessä ja rikkauksissa, mutta kulkee myös varatonna rääsyissä. Häntä kuvataan nuorena ja toiveikkaana, mutta vanhemmuuten toivo hiipuu ja Sinuhesta tulee kriittisempi ja jopa kyyninen. Ympärillä Egypti sekä kukoistaa että kärsii rankkoja seuraamuksia sodista.
Eihän tällaisesta tarinasta voi olla pitämättä! Sinuhessa on takuuvarmasti jokaiselle lukijalle jotakin: on sotaa, politikointia, rakkautta ja ihmissuhteita, thrilleriä, historiaa, uskontoja ja maantiedettä, on seikkailuja ja veijaritarinaa. Waltarin nerokkuus kirjailijana huokuu tästä tiiliskivestä. Sen tähden Sinuhe kestää myös aikaa ja lukukertoja. Tiedän ihmisiä, jotka lukevat Sinuhen joka vuosi aina uudelleen. Tämä kerta oli minun ensimmäiseni.
Minä pidin eniten Sinuhessa lääkärintyön kuvauksista, faaraoiden Egyptin loiston ja rappion ja muun menneen maailman läsnäolosta, henkilökuvauksesta, rakkaustarinoista ja teemasta: toisaalta ihmiselon merkityksettömyyden todistelusta, toisaalta sen tuhoavan olemuksen osoittamisesta. Sinuhen pitkät sotakuvaukset eivät saaneet minua temmattua mukaansa, mutta järkytyin kyllä jälleen sodankäynnin ja sen seurausten brutaaliudesta. Eri kansojen tapojen ja alueiden selostukset kiinnostivat, mutta tuntuivat kokonaisuudesta irrallisilta.
Henkilökuvaus on hersyvää. Sinuhen orja, myöhemmin ystävä, Kaptah on ehdoton suosikkihenkilöni! Hän on kuin Sinuhen omatunto, rääväsuu, joka häpeilemättä ja keppiä pelkäämättä kertoo totuuden ja arvostelee isäntäänsä. Kaptah on Sinuhelle viekas apuri, jonka avulla isäntä pääsee pois monesta pälkähästä. Kaptah sai minut monessa kohtaa nauramaan.
Minua nauratti myös naisten (ja miesten välisen suhteen) kuvaus Sinuhessa. En tiedä, mitä Sinuhen naiskuva kertoo Waltarin naiskuvasta, jos mitään, mutta minä luin sitä huvittuneena. Naiset ovat joko kohtalokkaita, kuten hurja femme fatale Nefernefernefer, huoria, kuten useat kapakkojen naiset, madonnoja, kuten Sinuhen oikea rakkaus Minea, tai äitihahmoja, kuten Merit. Toisaalta naishahmojen kohtalot todella koskettavat ja liikuttavat. Tämän kautta on helppo ymmärtää Waltarin aiempaa suosiota myös viihdekirjailijana!
Anteeksi, Mika Waltarin kirjailijasielu siellä jossain ja kaikki sen hengenheimolaiset, arvostelen klassikkoa ja tätä parhaiten ulkomailla myynyttä suomalaisteosta - josta olisi muuten uusi filmatisointi vaikkapa Game of Thrones -hengessä paikallaan!
Waltari on kirjoittanut Sinuhe egyptiläisen heti II maailmansodan jälkeen. Pettymys ihmisiin ja uskon puute hyvän voittamiseen on teoksessa hyvin vahvana esillä. Toisekseen Sinuhe - hän joka on yksinäinen - alleviivaa sitä, että ihminen elää elämänsä aina yksin riippumatta siitä, ketä hänellä on ympärillään. Ihmisen määrä on elää ja kuolla yksin. "Sillä niin on aina ollut ja niin on aina oleva."
Äänikirjana Sinuhe egyptiläinen on onnistunut paketti. Tiiliskivestä tulee tietysti massiivinen äänikirjakin - 36 tuntia Lars Svedbergiä! Aluksi lukijan ääni vieroksutti, mutta pian totuin siihen ja viimeistään puolivälissä ääni oli jo kiinteä osa teoksen kertojana toimivan Sinuhen persoonallisuutta. Waltarin kieli on kaunista ja selkeää, ajoittain lauseet tuntuvat jopa aforistisilta. Äänikirjan heikkouksia on se, ettei siinä pysty käyttämään kirjanmerkkejä parhaiden kohtien merkitsemiseen ja että huomio saattaa helposti välillä harhailla tekstistä toisaalle. Etu siinä on se, että "lukeminen" onnistuu silloinkin, kun kirjaa ei voi pidellä kädessä, kuten autoa ajaessa tai jos lukemiselle on joitain fyysisiä rajoitteita. Olen tyytyväinen, että kuuntelin Sinuhen äänikirjana, mutta suosittelen mieluummin tarttumaan paperipainokseen, jos se on mahdollista.
Tähtiä: 4/5
Sinuhe egyptiläisen ovat viime aikoina lukeneet myös ainakin Raisa, Amma, Salla ja Jokke.
Osallistun Sinuhella Morren itsenäisyyspäivän Kuusi kovaa kotimaista -haasteeseen.

Oho, sinulla on tosiaan ollut urakka. Olipa mielenkiintoista lukea Sinuhesta arvio pitkästä aikaa. Se on minullakin suunnitelmissa Kuuteen kovaan kotimaiseen ja itse asiassa menin lopulta ja ostin sen itselleni viime viikolla. Ei kai klassikoita voi liikaa olla omassakaan hyllyssä? ;) (Kuten ei muitakaan kirjoja ilmeisesti...) Eli tarkoitus olisi käydä tämän kimppuun kyllä vielä tämän vuoden aikana. Odotan!
VastaaPoistaPeukut tälle, hieno juttu Sinuhesta! E'hdottomasti yksi parhaita kirjoja ikinä... ja Kaptah on mahtava. :-)
VastaaPoistaKiitos linkkauksesta. Oma analyysini on raakile (alkupään juttuja), kirjassa on niin monta puolta, eikä tiedä mihin pureutua. Baketamon on yksi kiinnostava hahmo ja Pepitamon kissoineen :) Minean ja Meritin ym kohtalo oli traaginen.
VastaaPoistaIso urakka "31 noin tunnin mittaista cd-levyä".
Olen kyynisyydestä samaa mieltä kuin sinä, mutta jotkut asiantuntijat väittävät Sinuhen salaa toivovan kuitenkin parempaa, ja kyynisyys olisi peitto, jolla hän peittää tämän.
Hieno arvio! Minun on vaikea ymmärtää, miten jaksoit tämän äänikirjana. Olen lukenut Sinuhen monta kertaa, en kuitenkaan lue sitä joka vuosi. Nefernefernefer on mielestäni yksi ylivoimaisimpia naishahmoja maailmankirjallisuudessa - nainen, jota edes kuoleman talo ei voita.
VastaaPoistaOlet tosiaan suorittanut aikamoisen urakan.
VastaaPoistaSiitä kun itse luin Sinuhen on paljon aikaa. Pidin kirjasta silloin paljon, en tiedä miten se nyt vaikuttaisi.
Minä katselin Sinuhe-levyjä kirjastossa ihan äskettäin, mutta olen sen verran uusi äänikirjojen kansssa etten uskaltanut lähteä tähän urakkaan. Juuri tuo kirjanmerkittömyys on vähän ongelmallista äänikirjoissa, täytyy ehkä totutella vähän lyhyemmillä kuunneltavilla.
VastaaPoistaVieläkään en ole Sinuhea lukenut. Peruskoulussakin onnistuin jotenkin jostakin syystä huijaamaan tieni läpi esseestä, joka käsitteli juurikin tätä opusta - ainoa kerta ikinä kun olen moista harrastanut.
VastaaPoistaOlisikohan jo aika tarttua egyptiläistä korvista ja lukea. P'haps.
Mä olen suunnitellut Sinuhen lukua varmaan 15 vuotta, mutten ikinä saa aikaiseksi. Äänikirjana vois ehkä mennä, vaikka aika urakka sekin on.
VastaaPoistaHei Paula postauksesi oli innostavaa ja mietin, josko tarttuisin tähän viimein uudestaan! Olen lukenut Sinuhen vähän liian lapsena ja en oikein muista siitä paljoakaan. Palautui kyllä mieleeni jotain muistikuvia, kun luin juttuasi. Ehkäpä kesällä...
VastaaPoistaTulipas ikävä Sinuhea. Olen lukenut sen kahdesti, mutta viime kerrasta on aikaa. Ehkäpä äänikirja voisi olla hyvää vaihtelua, mutta en panisi lainkaan pahakseni, jos ihan vain normaalina kirjana sen käsiini tänne saisin :)
VastaaPoistaSuketus, hienoa kuulla, että Sinuhesta on tulossa enemmän juttuja blogeihin! Tämä todella sopii Kuuteen kovaan kotimaiseen. Oma listani on varsin elävä, ja paikkailen sillä enempi lähinnä TBR-listaa ja -intoa kuin oikeita merkkiteoksia. Kirjahyllyssä ei hyviä kirjoja ole koskaan liikaa! :-)
VastaaPoistaBooksy, mukavaa, että Kaptahilla on muitakin faneja! Minulla tämä ei aivan ilmiselvistä ansioista nouse kuitenkaan huippukirjojen kastiin, vaikka erinomainen onkin. Ehkä äänikirjakokemus on sen verran hatara, ettei teksti pääse aivan oikeuksiinsa. Tunnustan, että ajatus välillä harhailee, ja se harmittaa, mutta tässä massiivisessa urakassa takaisin kelaaminenkin olisi tuntunut hulluudelta. Hieno ja tavattoman monipouolinen kirja kuitenkin, ja olen todella tyytyväinen, että nyt tämä on "luettu"!
Jokke, on totta, että Sinuhesta on hanakala kirjoittaa sen runsauden vuoksi. Jos olisin lukenut tämän paperilta, tämä postaus olisi varmaankin blogini pisin lainauksineen ja pohdintoineen. Äänikirjalle kiitos, ettei näin ole! ;-) Henkilöitä on tosiaan Kaptahin ohella paljon muitakin kiinnostavia. Lopun kyynisyys ei ehkä ole pahinta sorttia, mutta päällimmäisenä minulle on jäänyt mieleen mm. se, kun Sinuhe pohtii omaa osuuttaa maailman pahuudessa: vaikka hän kuinka on yrittänyt lääkärinä ylläpitää ja rakentaa elämää, hän on kylbvänyt vain tuhoa ja kuolemaa. Toki lopussa on valoakin mukana, mutta minä en siihen kiinnittänyt huomiota. Kirjoittamisajankohta huomioiden on myös helppo hyväksyä kirjoittajan synkkä maailmankuva.
VastaaPoistaMargit, Nefernefernefer on tosiaan hurja nainen. Kuuntelin Sinuhen ja hänen suhteen kuvausta sydän pamppaillen. Nefernefernefer oli alusta asti hyvin kohtalokkaan oloinen, ja ratkaisut eivät siksi tulleet edes yllätyksinä. Kuolemantalon tapahtumat tietysti kruunaavat kaiken. Ehkä samalla Sinuhe kuvaa Neferneferneferissä koko naiskunnan sitkeyttä ja elämänluomiskykyä?
Jaana, voin helposti uskoa, että tämän kirjan lukee joka kerta vähän eri silmin. Oma elämänkokemus ja -tilanne vaikuttavat varmasti myös siihen, mitä tässä tulee painottaneeksi. Siksi(kin) tämä on niin hieno teos.
VastaaPoistaNorkku, itse koin äänikirjan loppujen lopuksi aika helpolta tavalta selättää Sinuhe, johon minulla on ollut jostakin syystä pieni kynnys olemassa - klassikkokammo, kenties? ;-D Menihän tähän tolkuttomasti aikaa, mutta kaikki aika tuli käytettyä erityisen fiksusti :-)! Äänikirjat on aarre, mutta kannattaa toki miettiä tarkoin, minkä kirjan äänikirjaksi valitsee, kun toinenkin mahdollisuus on käytettävissä. Minusta on muuten todella hienoa, että Sinuhe on luettu äänikirjaksi! Kulttuuriteko!
Jere & Velma, kyllä minä ainakin olen itseeni nyt niin kovin tyytyväinen, kun olen Sinuheni "lukenut" :-)! On muuten mielenkiintoista, että toisin kuin Jerellä, minulla ei Sinuhe ole koskaan tullut pakkopullana vastaan missään opiskelujen vaiheessa... Olisiko valinnaisena ollut pitkässä kirjalistassa joskus, en edes muista.
VastaaPoistaSara, kuten kirjoitin Jaanallekin, Sinuhe avautuu takuulla eri tavoin eri aikoina luettuna. Ei varmasti olisi hassumpaa lainkaan lukea tätä nyt varttuneempana uudestaan! Peukut siis sille ajatukselle.
Helmi-Maaria, suomenkielinen äänikirja siellä Saksanmaalla olisi varmasti veikeä tapaus :-)! On muuten kiintoisaa, että joitakin kirjoja on tosiaan ikävä, ja joidenkin kohdalla ikävä aktivoituu, kun teoksesta lukee tai kuulee yllättäin jotain.
Itse olen lukenut Sinuhesta puolet. Mulla oli se lainassa kaksiosaisena versiona ja ajanpuutteessa jätin toisen kirjan kesken. Syyhyttäisi kyllä postauksesi jälkeen päästä lukemaan jäljelle jääneet sivutkin. :)
VastaaPoistaMinusta Sinuhe on laajuudestaan huolimatta nopealukuinen ja viihdyttävä. Sitä lukiessa tekee mieli matkustaa tapahtumapaikoille, nähdä ne ihan oikeasti. Mutta kuten kuvailit, paahtavan auringon ja kuuman hiekan tuntee, vaikka kirjaa lukisi keskitalvella. Waltari kuvailee tarkasti ja elävästi.
Jostain syystä minulle jäi Sinuhea lukiessani maku, että noh, onhan tämä hyvä viihdekirja ja historiankuvaus, mutta siinä se. Henkilöhahmot viestittävät jokainen kohdallaan jotain ja toivottomuuden, yksinäisyyden teemat ovat ajankuva itsessään, mutta Sinuhe ei liikuta mitään minussa sen syvemmin. En jotenkin nähnyt teoksen syvempää tasoa. Vika on varmasti lukijassa. ;)
Ja onnittelut urakasta! Itse kuuntelin joskus Seitsemän veljestä äänikirjana ja sekin oli jo kestossaan ja h i t a u d e s s a a n yhdenlainen koettelmus. Olen ehdottomasti paperiversioiden ystävä. :D
Luin Sinuhen vuosia vuosia sitten. Se todella kolahti.
VastaaPoistaSinuhe on minulle merkillinen romaani. Kun luettuani suljin sen kannet, en ole niitä pystynyt uudelleen avaamaan. Olen yrittänyt uutta lukemista puolenkymmentä kertaa, mutta siitä ei tule mitään - kirja on aina vaan liian tuoreena muistissa ja mielessä.
Waltari kuitenkin otti minusta Sinuhellaan kuristusotteen. Luin samaan pötköön muutkin hänen historialliset suurromaaninsa: Mikael Karvajalka ja Mikael Hakim (nehän muodostavat kaksoisromaanin), Nuori Johannes, Johannes Angelos sekä Turms kuolematon. Urakka oli melkoinen, mutta se kertoo samalla, mitä mieltä olen Waltarista ja Sinuhesta.
Vasta pari vuotta sitten luin lähinnä uteliaisuudesta hänen ensimmäisensä, Suuren illusionin. Sen ja Sinuhen väliin Waltarilla mahtui 17 vuotta, 18 romaania ja paljon muuta, joten ei siitä sen enempää. Mutta Waltarista itsestään... kirjailijasta kasvoi Kirjailija.
Mielikirjani, kirjoitin aineenkin...
VastaaPoistaSinuhe on odotellut pitkään omassa kirjahyllyssä, mutta en ole vieläkään siihen tarttunut. Sopisi tosiaan sekä Morren kuuteen kovaan kotimaiseen että kymmenen klassikon haasteeseen :) Puhumattakaan siitä, että saisi paikattua suuren aukon kirjallisuussivistyksessä!
VastaaPoistaRosa, jaan jokseenkin kokemuksesi tuosta Sinuhen jäämisestä etäiseksi, mutta koska teos on laaja, koskettavia, liikuttavia ja riipaiseviakin katkelmia mahtuu mukaan. Minut myös vakuutti se ihmisen yksinäisyyden toitottaminen - ehkäpä siksi, että koen niin itsekin hyvin vahvasti toisinaan. Myös ihmisen tuhovoimaisuus on omaan ajatteluuni sopivaa. Silti välillä taas kirjaa oli vain "ihan kiva" lukea, ei sen kummempaa. Vika on ehdottomasti lukijassa :-D...
VastaaPoistaMatti, tervetuloa lukijaksi ja tosi mainiota, että jaoit kokemuksesi! Itse en ole lukenut muita Waltarin historiallisia romaaneita, muuta tuotantoa kylläkin, ja Palmuja tietysti olen katsellut tv:stäkin. Onhan Sinuhe huikea kirja, siitä emme pääse mihinkään!
Hannele, onko aine vielä tallella :-)? Sinuhen nimeen vannoo moni, ja oikein hyvä niin!
VastaaPoistaVillasukka, tuumasta toimeen nyt vain! Tulisi samalla "putsattua" omaa hyllyä ;-). Jaa, että klassikkohaastekin - pitääpä käydä tutustumassa sääntöihin (vaikka olen päättänyt olla kajoamatta enempiin haasteisiin tänä vuonna, ja siksi en ehkä heittäydy mukaan, vaikka juuri nyt innostaisikin...).
Sinuhe ei kuulu suosikkeihini - en kiellä sitä, etteikö Waltarin teos olisi tyylillisesti eheä kokonaisuus ja iso allegoria. Toisesta maailmansodasta mutta myös elämän perillepääsemättömyydestä.
VastaaPoistaMutta. Ei vain ole miun juttuni. Lukiossa jouduin lukemaan tämän kahteen kertaan, ja toisella kertaa oli jo kovin tuskaista saada enää mitään irti. Tyyli lähinnä ärsytti eikä ilahduttanut. Ja kuitenkin lukio-opettajani kommentoi esseeseeni, että aikaisemmin hän oli ihmetellyt miksi Waltarin Sinuhe on saanut kaiken klasikkoarvonsa, mutta luettuaan miun esseen oli kuulemma tajunnut sen turhanpäiväisyyden (kuvauksen) sekä sen, että koko kirja on lukuelämyksenä matka. Tuli jotenkin syyllinen olo kun en edes pitänyt koko kirjasta. No, aina ei voi voittaa... ;P
Noora, jaan siinä suhteeni Sinuheen kanssasi, että tunnistan ja tunnustan sen ansiot, mutta kokonaisuutena se ei jaksa tarpeeksi potkaista minua. Olen kuitenkin iloinen, että nyt tiedän, mistä puhutaan, kun puhutaan Sinuhe egyptiläisestä!
VastaaPoistaPaula, minä en PYSTY kirjoittamaan Sinuhesta. Mika Waltari on minulle maailman paras kirjailija ja hänestä alkoi kirjoittamiseni. Luin kuin kuumeessa kaikki hänen mammuttiteoksensa murrosikäisenä ja Sinuhen viimeksi edelliskesänä, mutta en tuonut blogiini. Siteerauksia Wlatarilta olen käyttänyt paljon ja täällä eräs keskustelu, joka meni aikakauslehteen: http://leenalumi.blogspot.com/2010/06/nefernefernefer.html
VastaaPoistaJa minun vastaukseni, jota toimituksen naiset kehuivat kovasti: http://leenalumi.blogspot.com/2010/06/herra-jppulkkinen.html
Siis kierrän Waltaria kuin kissa kuumaa puuroa, mutta palvon häntä liikaa voidakseni kirjoittaa hänen teoksistaan.
Lukukokemus pari vuotta sitten Sinuhesta? Täydellinen!