tiistai 17. huhtikuuta 2012

Liebster blog -tunnustus

Kiitos Rinalle ja Leijonalle mieltä lämmittävästä Liebster blog -tunnustuksesta! <3


Tunnustuksiin ja haasteisiin kuuluu yleensä mukavia velvollisuuksia. Niin nytkin. Ohjeet kuuluvat näin:
1. Kiitä antajaa ja linkitä hänen blogiinsa
2. Valitse viisi suosikkiblogiasi jolla on alle 200 lukijaa, ja kerro se heille jättämällä kommentti
3. Kopioi ja liitä palkinto blogiisi
4. Toivo, että ihmiset joille lähetit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen

Suosikkiblogeja on ihan mahdoton tähän listata! Huippuhyviä ja mielenkiintoisia blogeja on paljon. Esimerkiksi juuri Leijonan ja Rinan blogit ovat aivan ihania, mutta haastetta en voi enää heille takaisin lähettää. Tunnustus on myös jo kiertänyt blogistaniaa jonkin verran, joten sekin rajaa mahdollisuuksiani. 

En kuitenkaan tutki, ketkä ovat haasteen jo saaneet vaan valitsen summanmutikassa: teen valintani niin, että nimeän tähän keskenään vähän eri tyylisiä blogeja:

1. Näköisiä kulmia (Hanna) - tyylikäs kuin mikä!
2. Tea with Anna Karenina (Noora) - antanut sisältöä elämääni ;-)
3. Leffaurakka 2012 (Raisa) - tuumasta toimeen ja urakoimaan, hyvä syke!
4. Pisara (Helmi Maaria) - suomalaista kirjailijaelämää ulkomailla
5. Plaza de Mustis (Mustis) - monipuolisia juttuja kirjoittajablogissa

Toivottavasti kaikki ottavat haasteen vastaan ja jakavat tunnustusta edelleen. Annetaan hyvän kiertää!

5 kommenttia:

  1. Kiitos tunnustuksesta, Paulainen! Minä sain tämän jo eilen Markelta, ja lätkäisin blogiini tänäaamuna, ja kuten sinäkin: parhaita blogeja on mahdoton listata, kun niitä riittää. Linkitän sinut siihen aamulla kirjoittamaani tekstiin noin niin kuin tunnustuksen antajana (ja mieluusti laittaisin tämänkin sinullekin, mutta takaisinhan ei voine iskeä!) :) Hauskaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Nyt pitää pää höyryten miettiä kenelle tämän edelleen luovuttaisin? Toisaalta itsekään en jaksa katsoa kuka on mitäkin saanut ja ansainnut mutta olen onnellinen että mahduin viiden valitsemasi joukkoon Paula...Tämä kiittää ja kumartaa:)

    VastaaPoista
  3. Kiitos, Paula! Tämä todella piristi miun iltaa! :)

    Niin - ja kesäksi virittelen pientä haastetta, joka saattaa innostaa. Siitä lisää sitten tämän kuun lopussa. ;)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Paula, piristi tässä räntäsateessa ja harmaudessa!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...