maanantai 12. syyskuuta 2011

Luen ja kirjoitan

On aika pohtia lukemista ja kirjoittamista ja uudistaa samalla blogin nimi (sekä raikastaa ilmettä). Tästä eteenpäin tämä blogi on nimeltään Luen ja kirjoitan, vaikka nimen typistäminen hieman kirpaiseekin. Ennen kuin kerron lukemiseni ja kirjoittamiseni merkityksestä ja luonteesta enemmän, perustelen nimiuudistuksen.

Uusia lempeitä tuulia Luen ja kirjoitan -blogissa?
Hailuotoa ja Perämerta kesällä 2011.


Nimiuudistuksella kannanotto

Palautekyselyssäni tiedustelin, mitä tekisin blogini nimelle, jonka olin keksinyt perinpohjaisella ex-tempore-menetelmällä ja äkkipäissäni Kalevalan päivänä 2011. Sain ehdotuksen lyhentää nimeä, mikä minusta tuntuikin luontevalta. Kuitenkin muun muassa Anonyymi toivoi nimen pysyvän sellaisenaan, koska "Viittaus René Descartesin ihmisyyttä pohdiskelevaan lausahdukseen 'Cogito ergo sum' antaa blogillesi pelkkää lukemista ja kirjoittamista syvemmän merkityksen". Tämä imarteli minua, sillä ajattelin, että muutkin ovat vihdoinkin huomanneet, että olen päässyt mukaan suurien filosofien ajatusjatkumoon ;-D.

Jouduin selvittämään Descartesin ajatuksia syvällisemmin. Virkistin muistiani, että Cogito ergo sum ('Ajattelen, siis olen') on länsimäisen rationalismin kulmakivi. Rationalismi taas on tietoteoreettinen näkemys, jonka mukaan tiedon lähteenä on ensi sijassa järki eikä kokemus, ei tunne, ei uskomus. Olkoonkin niin, että toimin välillä melkoisen puhtaasti järjen mukaan sydäntäni kuuntelematta, mutta en missään nimessä voi tunnustautua rationalismin kannattajaksi. Ei, vaan päin vastoin. Ajattelen, että vaikka kaikki fyysisen maailman asiat olisivat kunnossa, mutta tunne sanoisi muuta, totuus on, että kaikki ei ole ok. Jokainen tunne on totta, ja tunne on ehdottomasti tietoa.

Näinpä nimiuudistus tuntuukin luontevalta. On totta, että lukemisella ja kirjoittamisella on minulle erityinen merkitys elämässäni. Lukemalla ja kirjoittamalla olen enemmän. Lukemalla ja kirjoittamalla minä olen. Lukeminen ja kirjoittaminen ovat tunneasioita, mikä oikeastaan onkin hyvä syy muuttaa blogin nimeä.

Anonyymi kirjoitti: "Riittääkö nykymallisessa tietopitoisessa yhteiskunnassa ihmisenä olemiseen pelkkä ajatteleminen?" Tämä on tärkeä kysymys, johon vastaan omasta puolestani, että riittää. Minusta kyse ei ole "pelkästä" ajattelemisesta. Ihmisenä olemiseen täytyy riittää oikeastaan vain oleminen. Se, minkä panoksen oleminen antaa yhteisölle, riippuu ihmisestä. Minä ainakin luen ja kirjoitan.

Katso myös:
Rationalismista Wikipediassa


Luen


Kirsin kirjanurkassa ja sittemmin muissa blogeissa on pohdittu viime aikoina kiintoisasti lukemista. Booking it some more -sivuilla Booksy kirjoitti upean tekstin omasta harrastuksestaan. Jenni K-blogissa kirjoitti lukemisen motiiveista. Moni on raottanut lukutottumustensa verhoa. Miten minä luen?

Olen lukemisessa melkein kaikkiruokainen ja arvostan yhtä paljon naistenlehtien lukemista kuin klassikkoromaaneja. Esimerkiksi dekkari ja vampyyrifantasia eivät ole minun genrejäni, mutta en kuitenkaan nirsoile, vaan kaikkea voin kokeilla. Tietokirjat kuuluvat lukemistooni siinä kuin fiktiokin, runoja luen harvemmin, mutta olen tavallaan niihin silti koukussa. Luen vähän joka paikassa, ja lasten kanssa luen tietysti kasoittain lastenkirjallisuutta.

Kirjat ovat kuin ystäviä. Niiden kanssa saa uusia näkökulmia tai vahvistusta omaan maailmankatsomukseen. Joskus niistä saa tarpeekseen, mutta kohta huomaa taas viettävänsä niiden kanssa aikaa mutkattomasti kuten ennenkin. Toisaalta kirjat ovat kuin ventovieraita. Ne tuovat minuun jotakin sellaista, mitä en muuten ikinä kokisi enkä näkisi. Ne kulkevat ohi pysähtymättä, mutta jokin niistä jää muistuttamaan itsestään, joskus loppuelämäksi.

Ennen blogiharrastusta luin vielä suunnittelemattomammin kuin nykyään. Nyt minua sitovat muun muassa Kirjallista elämää -haaste ja moni äärimmäisen kiehtova kirjavinkki, jonka poimin mukaani jonkun toisen blogista. Vaikka blogi tavallaan sitoo, se myös rikastuttaa. Kirjoista käytävät keskustelut, vaikka pintapuolisetkin, tuntuvat hyvältä ja laajentavat kirjan antia entisestään.

Blogi on myös opettanut minulle lukemista. Luen nykyään postit-lappujen kera, jotta pystyn palaamaan merkityksellisiin kohtiin. Saatan tarkistaa kirjaan liittyviä faktoja enemmän kuin ennen. Blogiin jää omien kirjausteni myötä muistijälkeä suurempi merkki kirjasta. Alun perin tämäkin blogi, niin monen muun blogin tavoin, piti olla "vain" oma luku- (ja kirjoitus-) päiväkirjani. Onneksi tämä on nykyään paljon muutakin!

Kun luin Kafkan Oikeusjutun - ei, vaan kun luin Kafkan novellin Hiilisangolla ratsastaja - lukiolaistyttönä, en ollut enää ikinä entiseni. Kafkan jälkeen mikään kirja ei ole ollut minulle vain tarina, joka siinä kerrotaan, vaan luen jokaisen tekstin myös rivien välistä. Peilaan lukemaani yhteiskuntaan ja omiin kokemuksiini. Senpä vuoksi täällä blogissakin jotkut kirjaukset ovat välillä melkoista pyöritystä.

Marjaniemen majakka.


Kirjoitan

Olen aina rakastanut kirjoittamista. Olen aina kirjoittanut. Nyttemmin olen huomannut, että ilmaisen itseäni paljon paremmin kirjoittaen kuin puhuen, vaikka puhunkin sujuvasti ja selkeästi. Jollakin tavalla kirjoittaminen saa ajatukseni virtaamaan vuolaasti. Kirjoittamisen varjopuoli on se, että siinä ei pysty samalla tavalla kuin puheessa korjaamaan itseään välittömästi, jos huomaa jonkin menneen vikaan.

Tämä blogi on minulle paitsi arvokas alue käsitellä kirjoja monipuolisesti myös kirjoittamisharrastukseni tuki ja jatke. Ilman blogiani kirjoittaisin viikoittain vähemmän. Blogi antaa aina syyn kirjoittaa. Tänne on helppo kirjoittaa silloinkin kuin oman Käsiksen kirjoittaminen ei maistu.

Käsikirjoituksessani tyydytän tavallaan uteliaisuuttani. Kirjoitan siihen siitä, mitä pelkään ja kuvittelen, toisaalta minkä tiedän todeksi. Keksin tarinaa, joka voisi olla totta, mutta jonka toivon pysyvän vain kansien välissä. En kirjoita itsestäni, mutta kirjoitan itseäni tekstiin enemmän kuin alussa luulinkaan.

Voin sanoa, että kirjoittaminen on vahvuuteni, mutta välillä syöksyn epätoivoon. Minä vain natisen, minä lurittelen, minä jaarittelen. En ole lyyrinen niin kuin toiset, en ole huvittava. Mielikuvitukseni ei päästä minua kirjoittamaan fantasiaa, olen tylsä realisti. Koko Käsikseni on ihan pelkkää diipadaapaa, kukaan ei ole kiinnostunut siitä. Blogiteksteissä en pääse pintaa syvemmälle. Olen laiska ja selkärangaton kirjoittaja. Saan aikaiseksi vain muutamia lauseita. En haasta itseäni tarpeeksi.

Silti rakastan tätä ihan mielettömästi. Uskon, että epätoivon tunteet kuuluvat asiaan, ja annan mennä. Unohdan epäilyni ja yritän luottaa siihen, että minun oma ääneni on kyllin persoonallinen ollakseen kiinnostava. Minun ei tarvitse kirjoittaa kuin muut, minä saan olla erilainen. Kirjoitan mielettömästi, kun pääsen flow'hun, muulloin takeltelen ja se on ok. Minulla on näkemystä ja kokemusta, minulla on tietoa, jota voin hankkia lisää. Olen tunteva ihminen. Muun muassa siinäpä rakennusainetta kirjoittamiseen kylliksi!

Kirjoittamalla saan siivet.

Perämeri.

Minä luen ja kirjoitan. Entä sinä?


(PS. Blogin ilme uudistui. Lokki on kaatopaikkalintu, mutta se on myös merilintu ja Tsehovin klassikkonäytelmä, jonka veroista minä en osaa kirjoittaa. ;-D Blogin otsikkokuvassa lokit ovat kuin lukeminen ja kirjoittaminen, vuorovaikutuksessa keskenään: toinen saattaa ehkä kohta häätää toisen tähystyspaikalta pois vain sen tähden, että tämä voi siihen uudestaan pian palata, yhtä tai useampaa kokemusta vauraampana. - Uudesta ilmeestä kirpoavat kommentit otetaan lämmöllä vastaan - olivatpa ne myönteisiä tai kielteisiä ajatuksia!)

14 kommenttia:

  1. Hienolta näyttää! Raikas, kaunis ja luettava blogi. Ja oli mukavaa lukea mietteitäsi niin lukemisesta kuin kirjoittamisestakin. Onnea ja innoitusta käsikselle!

    VastaaPoista
  2. Lokkibanneri (ja tämän postauksen kuvat) ovat hienoja. Vanhakin ilme oli minusta raikas ja selkeä, mutta tämä erottuu paremmin muista kun yläbanneri on ihan omasi.

    VastaaPoista
  3. Hyvin sanailtu, ja hyvältä näyttää. That's my word.

    VastaaPoista
  4. Blogin nimi on tärkeä, ymmärrän tuskailusi. Se on vähän niin kuin käyntikortti itsestä, tai melkein kuin toinen sukunimi. Siksi siihen lataa niin paljon merkityksiä. Silti: ainahan nimeä voi vaihtaa, kunnes eräänä päivänä huomaa joko elävänsä nykyisen nimen kanssa tai löytävänsä uuden. Ja blogeja voi kirjoittaa vaikka kymmentä yhtaikaa - sekin on oikeastaan aika vapauttava ajatus, vaikka toistaiseksi itse olen yhdessä pysytellytkin. Onnea uudistuneelle ilmeelle ja nimelle! Kuvat ovat kauniita ja raikkaita myös.

    VastaaPoista
  5. Onnea uudistettuun kotiin :-) Minusta tämä on hyvän ja freesin näköinen. Merituuli tuo raikasta ilmaa, kaatopaikka ei käynyt mielessäkään!

    VastaaPoista
  6. Selkeä uusi ilme ja kiinnostavaa pohdintaa lukemisesta ja kirjoittamisesta! Luulen, että yhdyn moniin kirjoittamisajatuksiisi, kunhan kirjoittamisen opinnot pian alkavat; ainakin kuulosti melko tutulta, kaikenlaista tuollaista olen viime viikkoina pähkäillyt, kun olen kirjoitellut jotain itsekseni.

    VastaaPoista
  7. Kaunis ja raikas uusi ilme sekä kivaa pohdintaa. En tiedä auttaako tämä kirpaiseviin fiiliksiin, mutta onhan hyvä osata uusiutua ja kehittyä - olet siis selkeästi kasvun tiellä! :)

    VastaaPoista
  8. Uusi ilme on todellakin raikas, kuten moni on jo sanonut. Hyvältä näyttää! Myös sisältöpuoli on kunnossa, oli oikein kiva lukea pohdintojasi lukemisesta ja kirjoittamisesta!

    VastaaPoista
  9. Kiva ulkonäkö, mutta vielä parempi sisältö.

    On myös mukavaa ja kiinnostavaa lukea näitä pohdintoja blogeista, lukemisen & kirjoittamisenkin suhteen. Nautin muutenkin aina kun käyn täällä sulla lukemassa tekstiä =)

    VastaaPoista
  10. Raikkauskehut minultakin, eli hyvältä näyttää uusi ilme! Oli mukava kuulla pohdiskelujasi nimen muutoksesta ja muutenkin lukemisesta ja kirjoittamisesta :)

    VastaaPoista
  11. Uusi ilme on hyvä, tykkään lokeista! Ja postauksesi oli myös hyvä - mielenkiintoista kuulla ajatuksiasi kirjoittamisesta, monessa kohtaa ajatuksesi osuivat yksiin omieni kanssa :).

    VastaaPoista
  12. Voi kiitoksia kaikille! Blogin ilme tosiaan tuntuu raikkaalta, merituuliselta.

    Kiitos, Luru. Käsiksen kanssa joudun vielä tekemään pitkään töitä, joten innoitusta ja onnea tarvitaan!

    Maria, ihan totta, vaikka Bloggerin pohjissa on mistä valita, oma on uniikki.

    Jere, kiitokset!

    Marja Leena, minäkin olen varmaankin yhden blogin nainen. Tähänkin saisi menemään aikaa paljon nykyistä enemmän.

    Booksy, mulle lokit ovat ehkä ensisijaisesti kaatislintuja. Se johtuu siitä, että asuin useita vuosia paikassa, jonka ylitse lokit lensivät, kun ne siirtyivät mereltä kaatopaikalle ja päin vastoin. Valtavina parvina menivät, edes takaisin. Lokki on kaikkiruokainen kuten minäkin :-D...

    Jenni, minä puolestani odotan kovasti sinun kirjoittamisajatuksiasi!

    Norkku, kyllä auttaa :-). Vasta luin ajatelman "moni on valmis kasvuun muttei kasvukipuihin". Minulle muutos on aina hyvä asia, vaikka kipuilisin.

    Jum-Jum, Mari A. ja Villasukka kirjahyllyssä, mukava kuulla, että tykkäsitte lukea. Jatkossa taas lisää muutakin kuin metatekstiä :-)!

    Rooibos, uskon, että kirjoittajissa on paljon samaa. Minäkin luen aina ilolla sinun kirjoituksiasi!

    VastaaPoista
  13. Oi, rakastan lokkeja ja - merta!

    Minäkin olen kirjoittamalla ja lukemalla. En ikinä voisi kirjoittaa fantasiaa ja hauska olen ollut vain muutamassa pakinassa...Miten ikävää, että ne hauskat pakinat ovat menestyneet jopa krijoituskilpailuissa.

    Minä pidän tummasta ja syvästä ja salatusta. Ketä kiinnostaa! Mutta: Who cares!

    Kirjoittaminen on ilmaa, jota hengitämme, joten tehkäämme se tyylillä ja olkaamme omannäköisiämme.

    VastaaPoista
  14. Leena, kirjoitusten menestyksen mittaaminen on hankalaa. Kun pakinasi on palkittu, on syy iloita! Todellinen menestys on muualla. Esimerkiksi blogisi suosio kertoo siitä, että menestyt vakavampanakin kirjoittajana.

    Tumma, syvä ja salattu. Miten hienosti kuvattu!

    Onpa ilo kuulla, etteivät lokit olleet sinulle pettymys, kun pidit edellisestä yläbannerista niin paljon :-)!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...