Luen ja kirjoitan

On aika pohtia lukemista ja kirjoittamista ja uudistaa samalla blogin nimi (sekä raikastaa ilmettä). Tästä eteenpäin tämä blogi on nimeltään Luen ja kirjoitan, vaikka nimen typistäminen hieman kirpaiseekin. Ennen kuin kerron lukemiseni ja kirjoittamiseni merkityksestä ja luonteesta enemmän, perustelen nimiuudistuksen.

Uusia lempeitä tuulia Luen ja kirjoitan -blogissa?
Hailuotoa ja Perämerta kesällä 2011.

Nimiuudistuksella kannanotto

Palautekyselyssäni tiedustelin, mitä tekisin blogini nimelle, jonka olin keksinyt perinpohjaisella ex-tempore-menetelmällä ja äkkipäissäni Kalevalan päivänä 2011. Sain ehdotuksen lyhentää nimeä, mikä minusta tuntuikin luontevalta. Kuitenkin muun muassa Anonyymi toivoi nimen pysyvän sellaisenaan, koska "Viittaus René Descartesin ihmisyyttä pohdiskelevaan lausahdukseen 'Cogito ergo sum' antaa blogillesi pelkkää lukemista ja kirjoittamista syvemmän merkityksen". Tämä imarteli minua, sillä ajattelin, että muutkin ovat vihdoinkin huomanneet, että olen päässyt mukaan suurien filosofien ajatusjatkumoon ;-D.

Jouduin selvittämään Descartesin ajatuksia syvällisemmin. Virkistin muistiani, että Cogito ergo sum ('Ajattelen, siis olen') on länsimäisen rationalismin kulmakivi. Rationalismi taas on tietoteoreettinen näkemys, jonka mukaan tiedon lähteenä on ensi sijassa järki eikä kokemus, ei tunne, ei uskomus. Olkoonkin niin, että toimin välillä melkoisen puhtaasti järjen mukaan sydäntäni kuuntelematta, mutta en missään nimessä voi tunnustautua rationalismin kannattajaksi. Ei, vaan päin vastoin. Ajattelen, että vaikka kaikki fyysisen maailman asiat olisivat kunnossa, mutta tunne sanoisi muuta, totuus on, että kaikki ei ole ok. Jokainen tunne on totta, ja tunne on ehdottomasti tietoa.

Näinpä nimiuudistus tuntuukin luontevalta. On totta, että lukemisella ja kirjoittamisella on minulle erityinen merkitys elämässäni. Lukemalla ja kirjoittamalla olen enemmän. Lukemalla ja kirjoittamalla minä olen. Lukeminen ja kirjoittaminen ovat tunneasioita, mikä oikeastaan onkin hyvä syy muuttaa blogin nimeä.

Anonyymi kirjoitti: "Riittääkö nykymallisessa tietopitoisessa yhteiskunnassa ihmisenä olemiseen pelkkä ajatteleminen?" Tämä on tärkeä kysymys, johon vastaan omasta puolestani, että riittää. Minusta kyse ei ole "pelkästä" ajattelemisesta. Ihmisenä olemiseen täytyy riittää oikeastaan vain oleminen. Se, minkä panoksen oleminen antaa yhteisölle, riippuu ihmisestä. Minä ainakin luen ja kirjoitan.

Katso myös:
Rationalismista Wikipediassa


Luen


Kirsin kirjanurkassa ja sittemmin muissa blogeissa on pohdittu viime aikoina kiintoisasti lukemista. Booking it some more -sivuilla Booksy kirjoitti upean tekstin omasta harrastuksestaan. Jenni K-blogissa kirjoitti lukemisen motiiveista. Moni on raottanut lukutottumustensa verhoa. Miten minä luen?

Olen lukemisessa melkein kaikkiruokainen ja arvostan yhtä paljon naistenlehtien lukemista kuin klassikkoromaaneja. Esimerkiksi dekkari ja vampyyrifantasia eivät ole minun genrejäni, mutta en kuitenkaan nirsoile, vaan kaikkea voin kokeilla. Tietokirjat kuuluvat lukemistooni siinä kuin fiktiokin, runoja luen harvemmin, mutta olen tavallaan niihin silti koukussa. Luen vähän joka paikassa, ja lasten kanssa luen tietysti kasoittain lastenkirjallisuutta.

Kirjat ovat kuin ystäviä. Niiden kanssa saa uusia näkökulmia tai vahvistusta omaan maailmankatsomukseen. Joskus niistä saa tarpeekseen, mutta kohta huomaa taas viettävänsä niiden kanssa aikaa mutkattomasti kuten ennenkin. Toisaalta kirjat ovat kuin ventovieraita. Ne tuovat minuun jotakin sellaista, mitä en muuten ikinä kokisi enkä näkisi. Ne kulkevat ohi pysähtymättä, mutta jokin niistä jää muistuttamaan itsestään, joskus loppuelämäksi.

Ennen blogiharrastusta luin vielä suunnittelemattomammin kuin nykyään. Nyt minua sitovat muun muassa Kirjallista elämää -haaste ja moni äärimmäisen kiehtova kirjavinkki, jonka poimin mukaani jonkun toisen blogista. Vaikka blogi tavallaan sitoo, se myös rikastuttaa. Kirjoista käytävät keskustelut, vaikka pintapuolisetkin, tuntuvat hyvältä ja laajentavat kirjan antia entisestään.

Blogi on myös opettanut minulle lukemista. Luen nykyään postit-lappujen kera, jotta pystyn palaamaan merkityksellisiin kohtiin. Saatan tarkistaa kirjaan liittyviä faktoja enemmän kuin ennen. Blogiin jää omien kirjausteni myötä muistijälkeä suurempi merkki kirjasta. Alun perin tämäkin blogi, niin monen muun blogin tavoin, piti olla "vain" oma luku- (ja kirjoitus-) päiväkirjani. Onneksi tämä on nykyään paljon muutakin!

Kun luin Kafkan Oikeusjutun - ei, vaan kun luin Kafkan novellin Hiilisangolla ratsastaja - lukiolaistyttönä, en ollut enää ikinä entiseni. Kafkan jälkeen mikään kirja ei ole ollut minulle vain tarina, joka siinä kerrotaan, vaan luen jokaisen tekstin myös rivien välistä. Peilaan lukemaani yhteiskuntaan ja omiin kokemuksiini. Senpä vuoksi täällä blogissakin jotkut kirjaukset ovat välillä melkoista pyöritystä.

Marjaniemen majakka.

Kirjoitan

Olen aina rakastanut kirjoittamista. Olen aina kirjoittanut. Nyttemmin olen huomannut, että ilmaisen itseäni paljon paremmin kirjoittaen kuin puhuen, vaikka puhunkin sujuvasti ja selkeästi. Jollakin tavalla kirjoittaminen saa ajatukseni virtaamaan vuolaasti. Kirjoittamisen varjopuoli on se, että siinä ei pysty samalla tavalla kuin puheessa korjaamaan itseään välittömästi, jos huomaa jonkin menneen vikaan.

Tämä blogi on minulle paitsi arvokas alue käsitellä kirjoja monipuolisesti myös kirjoittamisharrastukseni tuki ja jatke. Ilman blogiani kirjoittaisin viikoittain vähemmän. Blogi antaa aina syyn kirjoittaa. Tänne on helppo kirjoittaa silloinkin kuin oman Käsiksen kirjoittaminen ei maistu.

Käsikirjoituksessani tyydytän tavallaan uteliaisuuttani. Kirjoitan siihen siitä, mitä pelkään ja kuvittelen, toisaalta minkä tiedän todeksi. Keksin tarinaa, joka voisi olla totta, mutta jonka toivon pysyvän vain kansien välissä. En kirjoita itsestäni, mutta kirjoitan itseäni tekstiin enemmän kuin alussa luulinkaan.

Voin sanoa, että kirjoittaminen on vahvuuteni, mutta välillä syöksyn epätoivoon. Minä vain natisen, minä lurittelen, minä jaarittelen. En ole lyyrinen niin kuin toiset, en ole huvittava. Mielikuvitukseni ei päästä minua kirjoittamaan fantasiaa, olen tylsä realisti. Koko Käsikseni on ihan pelkkää diipadaapaa, kukaan ei ole kiinnostunut siitä. Blogiteksteissä en pääse pintaa syvemmälle. Olen laiska ja selkärangaton kirjoittaja. Saan aikaiseksi vain muutamia lauseita. En haasta itseäni tarpeeksi.

Silti rakastan tätä ihan mielettömästi. Uskon, että epätoivon tunteet kuuluvat asiaan, ja annan mennä. Unohdan epäilyni ja yritän luottaa siihen, että minun oma ääneni on kyllin persoonallinen ollakseen kiinnostava. Minun ei tarvitse kirjoittaa kuin muut, minä saan olla erilainen. Kirjoitan mielettömästi, kun pääsen flow'hun, muulloin takeltelen ja se on ok. Minulla on näkemystä ja kokemusta, minulla on tietoa, jota voin hankkia lisää. Olen tunteva ihminen. Muun muassa siinäpä rakennusainetta kirjoittamiseen kylliksi!

Kirjoittamalla saan siivet.

Perämeri.

Minä luen ja kirjoitan. Entä sinä?


(PS. Blogin ilme uudistui. Lokki on kaatopaikkalintu, mutta se on myös merilintu ja Tsehovin klassikkonäytelmä, jonka veroista minä en osaa kirjoittaa. ;-D Blogin otsikkokuvassa lokit ovat kuin lukeminen ja kirjoittaminen, vuorovaikutuksessa keskenään: toinen saattaa ehkä kohta häätää toisen tähystyspaikalta pois vain sen tähden, että tämä voi siihen uudestaan pian palata, yhtä tai useampaa kokemusta vauraampana. - Uudesta ilmeestä kirpoavat kommentit otetaan lämmöllä vastaan - olivatpa ne myönteisiä tai kielteisiä ajatuksia!)