Haastevastaus ja kapula kiertämään: Kirjoittajan helmi

Lämmin kiitos Satakielelle Kirjoittajan helmi -haasteesta! Todella hauskaa osallistua välillä kirjoittamiseen liittyvään haasteeseen. Tästä se lähtee Satakielen ohjein:

1. Tämä haaste sai alkunsa Satakielen sanoin -blogista. Kerro kuka sinut haastoi.
2. Kirjaa ohjeet ja liitä tunnustuskuva blogiisi.
3. Valikoi kirjoituksiesi joukosta onnistunut teksti, josta olet syystäkin ylpeä. Teksti voi olla esimerkiksi runo, novelli tai katkelma romaanista. HUOM. haasteeseen vastaaminen ei edellytä varsinaisen tekstin julkaisemista.
4. Luonnehdi valitsemaasi tekstiä yleisluontoisesti. (haiku, eläinsatu, dialogi, maisemakuvaus jne.)
5. Listaa ainakin viisi tekijää, jotka tekevät tekstistä onnistuneen.
6. Lähetä haaste kommentin muodossa eteenpäin niin monelle kirjoittajaystävällesi kuin itse haluat.

No niin. Olen valinnut turvallisuushakuisesti tekstikseni lukioaikaisen, siis parikymmentä vuotta sitten tekemäni kirjoitusharjoituksen. Vaikka valinta onkin turvallinen, se on minulle tärkeä. Olen nimittäin jo pitkän aikaa halunnut kaivaa varaston uumenista laatikon, joka sisältää muun muassa varhaisia tekstejäni ja muuta vanhaa tavaraa (muun muassa vetämäni sanataidekerhon materiaaleja!). Kirjoituksiini en ole palannut vuosikausiin, joten laatikon anti on minulle samalla aikamatka menneeseen maailmaan.

Seuraava teksti on siis harjoitus, jonka tehtävänantoa en enää muista. Sellainen tuntuma minulla on, että tämä on ollut pikaharjoitus, sillä se ei ole tavanomaisella ainekonseptilla vaan paljon arkisemmin luentolehtiön sivulla ilman marginaaleja. Sen pituuskaan ei ole aineiden veroinen. Haluan omaksi huvikseni julkaista tämän tekstin, jolla ei ole edes otsikkoa. En korjaile raskaita lauserakenteita, välimerkkivirheitä enkä muitakaan pikkuseikkoja, vaan tallennan kirjoitukseni tähän autenttisena. Tässä se on:

Noppa oli punainen ja hyvin pieni. Itseasiassa se oli pienin näkemäni noppa pyöristettyine kulmineen. Se oli hyvin salaperäinen ja kiehtova, vaikkakin sen väri olikin varsin tavanomainen. Noppa toi mieleeni keltaisen superpallon. Heitettäessä palloa ilmaan ja tuulen samanaikaisesti kääntyessä pallon laskeutumispaikka on täysi mysteeri, niin kuin tulva tai ajatuskin - tai noppa.

Nopalla oli siniset silmät, joihin uppoutuessani saatoin istua paikoillani tovin unohtaen muun ja vain katsella. Uskon, että se oli tehty rakkaudesta, niin kaunis se oli. Siitä tulvi minuun lämpimiä ajatuksia, lapsenomaisia välähdyksiä maailmankaikkeudesta. Se oli kuin rakkain leikkikalu, jonka kanssa saattoi touhuta päivän tai useammankin ajattelematta ajanhukkaa.

En olisi luopunut nopastani milloinkaan, vaikka joskus se olikin vihamielinen kuin villikissa olematta hetkeäkään pelottava. Se oli turvallinen ystävä aina, joskus jopa turvallisempi kuin saatoin kuvitellakaan. Noppa oli päivisin minulle tärkein asia siihen saakka, kunnes huomasin nopan kasvaneen. Sille oli muodostunut sekä ylä- että alaraajat eikä se ollut enää niin salaperäinen kuin ennen. Sen pieni olomuoto oli muuttunut minun kaltaisekseni, siitä oli tullut pikkusisko. Eikä se ollut enää edes punainen.

Kirjoituksessa on vähintään muutama sellainen kohta, jonka nyt kirjoittaisin eri tavalla. En esimerkiksi käyttäisi fraasia "itse asiassa" (jonka olin kirjoittanut vieläpä yhteen, huh) enkä rakennetta komparatiivi + "kuin saatoin kuvitellakaan". Mutta haasteessahan ei pitänytkään kertoa, mikä tekstissä ei ole hyvää, vaan päin vastoin, kirjoitukselle piti antaa plussia!

Noppa-harjoitus on onnistunut, koska 1) siinä on onnistunut kerronnallinen jännite. Noppa paljastuukin lopussa pikkusiskoksi. Tarina on fiktiota, jopa fantasiaa, joten olen 2) ylittänyt lukioaikaisen faktakirjoittaja-itseni, mikä tietysti on positiivista. Noppaa 3) kuvataan hauskasti mysteeriksi ja 4) rinnastetaan yllättävästi, mutta tässä varsin onnistuneesti se superpalloon, tulvaan ja ajatukseen. Teksti 5) rakentaa myös kertojasta vahvan vaikutelman.

Siinäpä se. Kuulen mielelläni teidän muidenkin ajatuksia tekstistäni!

----------------------------

Haastan mukaan Vera A:n, jonka tiedän jo haastetun, mutta lisäpaine ei liene pahitteeksi ;-). Veran Kirjoitusripulia oli ensimmäinen kirjoittajablogi, jonka lukijaksi kevättalvella kirjauduin.

Haastan mukaan myös Jeren. Jere julkaisee tiheään blogissaan tekstejänsä, joten ne ovat tuttua kamaa, mutta olisi hauska kuulla myös vakavampaa itsearvioita. Jerekin on vanhimpia kirjoittajabloggaajakavereitani.

Haaste menee myös Rooibosille. Rooibos kirjoittaa ja kuvailee kirjoittamistaan monipuolisesti ja avoimesti. Jos mahdollista, olisi mukava lukea häneltäkin jokin teksti(katkelma), mutta haasteeseen mukaan lähteminen ei edellytä julkaisemista. Niin ikään Rooibosin blogia olen seurannut melkein koko oman bloggaushistoriani ajan.