Vaikea, tosi kirja. Niin totta. Riistävän ristiriitainen ja raaka. Sitä on Viikkoja, kuukausia, joka kertoo kirjailija-ohjaaja Reko Lundánin sairastumisesta aivosyöpään ja kamppailusta sen kanssa. Se kertoo siitä, kun toivo hiippuu ja kun lohtua ei enää ole. On vain sopeuduttava. Kirjassa puhuu kaksi ääntä, Akin (Rekon) ja Minnan (Tinan). Kuinka he sairauden kokevat, ja heidän kauttaan kuvataan myös, kuinka suhtautuvat lapset ja muut läheiset.
Kirjan vahvuus on sen peittelemättömyys. Viikkoja, kuukausia kertoo sen, mitä todennäköisesti monen vakavasti kuolemansairaan ihmisen ajatuksissa liikkuu, miten sairaus murtaa, ja miten suhtautuu väsyvä, läheisin ihminen, kun elämä muuttuu painajaiseksi. Kirja pysäyttää miettimään, mitä elämä oikein on ja mikä siinä on lopulta tärkeää. On tärkeää olla tarvittu, rakastettu ja oikea ihminen sairaudenkin takana.
Kirja kuvaa epäilyksiä, järjen ääntä, järjettömyyttä ja epäuskoa:
Viikkoja, kuukausia... Mistä se lääkäri tietää? Se näkee magneettikuvan ja osaa laskea todennäköisyyksiä. Mutta minulla on projekti kesken. Enkä tarkoita nyt mitään kirjaa. Minun projektini on kaksi alaikäistä lasta! Kun sairastuin, ajattelin, että viisi vuotta on minimi. Silloin Kerttu olisi edes kymmenen ja Saara viisitoista. (s. 9)Kirja kuvaa läheismmän omaa uupumusta, kun ei enää jaksaisi olla:
Äiti soitti kesken aamupalan, kutsui meitä kylään. Se kertoi ostaneensa uuden sohvakaluston. Valehtelin, että minulla oli työvuoro. En halunnut tavata ketään. Sosiaalisen elämän tarpeeni tyydyttyi tervehtimällä kaupan kassaa, bussikuskia, naapuria. Siinä oli se sananvaihto, joka oli minusta siedettävää. Puhelu hyvältä ystävältä sai minut uuvuksiin. En pystynyt vastaanottamaan läheisten myötätuntoisia ja rohkaisevia lauseita. En halunnut mennä ystävien tupaantuliaisiin, enkä varsinkaan katsomaan työkaverin vauvaa, joka oli tuoreen äidin mielestä ihanan helppo, nukkui yöt ja jokelteli suloisesti. Onni näytti koskettavan kaikkia muita paitsi minua. (s. 50)Kirja kuvaa sitä, kun hoitoa pitäisi jaksaa, kun järki ja kohtuus sanovat muuta:
Lääkäri kävi kokeellisen sädehoidon mahdollisia sivuvaikutuslistaa läpi. Siihen oli kirjattu kaikki ihottumasta kouristuskohtausten kautta ennenaikaiseen kuolemaan. Minä allekirjoitin jokaisen paperin. Hyväksyin kaikki mahdolliset seuraukset. Kouristuskohtaukset? Kyllä. Ihottuma? Takuulla. En edes ajatellut, mitä kaikkia sairauksia ja vaivoja olin valmis kestämään. Mikä tahansa sairaus olisi tätä helpompi, lievitys kuolemantuomiosta. Tein kauppaa kuoleman kanssa, tämä oli Faustin sopimus. (s. 96)Kirja kuvaa myös sitä, kun sairaudesta hetkeksi irti päästäminen on kipeä lohtu:
(--) Olin luvannut tytöille, että lähdetään retkelle suon yli järven rantaan. (--)
Huomasin etsiväni itselleni perusteluja, miksi en voinut ottaa Akia mukaan tänne. Mielessäni kyti koko ajan pieni itsesyytös, olinhan jättänyt sen vastoin tahtoaan yksin kaupunkiin. Aki vetosi, että tämä saattoi olla sen viimeinen kesä. Minun olisi pitänyt jaksaa enemmän, antaa sen tulla mukaan. Mutta miten voi samaan aikaan uhrautua ja yrittää elää omaakin elämäänsä? Aki oli aina korostanut, että piti olla rehellinen itselleen. Nyt se todellisuus, jossa minä elin, ei kelvannut sille. (s. 134 - 135)
Viikkoja, kuukausia on koskettava ja rehellinen kuvaus viimeisistä ajoista, luopumisesta ja kuoleman kohtaamisesta. On perin juurin ihmeellistä, että elämä kuitenkin jatkuu ja lopulta kantaa.
Tähtiä: 4/5
Teosta on luettu paljon myös muualla, esimerkiksi Annika K Rakkaudesta kirjoihin -blogissa ja Maija Kirjojen keskellä -blogissa ovat kirjoittaneet Lundánien tarinasta.
Kuten muualla kerroin, kirjalla on ollut minule valtavan suuri merrkitys ja aina kun näen kirjan kannen, jokin liikahtaa sisällä ja muistot tulvahtaa pintaan. Onneksi nyt jo lempeinä ja hyvin kestettävinä. Kamalaa on, että Reko kuoli, mutta on hienoa, että he jaksoivat tämän kirjan kirjoittaa. Uskon, että se on ollut tärkeä monelle samassa tai vastaavassa tilanteessa olevalle.
VastaaPoistaOn totta, että kirjasta voi tulla entistä tärkeämpi omien elämänkokemusten myötä. Uskomatonta, mutta minäkään en vielä postausta kirjoittaessani tiennyt, mitä elämä saattaa tuoda eteen!
PoistaIhanaa, että teillä kävi hyvin, Jaana! <3
Alkoi itkettää pelkästään tämän sinun postauksen lukeminen... Huh, on mahtanut olla lukukokemus.
VastaaPoistaRiistävää tekstiähän tämä on. Kuten kirjoitin yllä, yhtäkkiä tarina tuleekin lähemmäksi kuin olisi koskaan voinut arvata! Entistä viiltävämpää.
PoistaLuin tämän kirjan Reko Lundanin kuoleman jälkeen. Vähän ennen sitä hän oli ollut telkkarissa kertomassa sairaudestaan ja totesi siinä, ettei se ole parannettavissa.
VastaaPoistaJotenkin sen ohjelman muisto teki kirjan lukemisesta vieläkin riipaisevamman.
Varmasti teksti on konkretisoitunut aivan erityisellä tavalla heti ilmestymisensä jälkeen!
PoistaKiitos hienosti kirjoitetusta tekstistäsi! Tämä on aivan varmasti tärkeä kirja monelle sairastuneelle ja heidän läheisilleen, mutta myös yleensäkin kaikille, jotka jotenkin joutuvat kohtaamaan syövän. Juuri tuo, että kohdeltaisiin ja kohdattaisiin ihmisenä olisi tärkeää. Ja muutenkin pidän tärkeänä, että syövästkin puhuttaisiin rehellisesti ja avoimesti.
VastaaPoistaTämä kirja oli aika uusi, kun itse sairastuin vakavasti enkä silloin millään voinut ajatella kirjaa lukevani. Luulen kuitenkin, että vähitellen voisin kirjan lukemista kokeilla. Jaana tuossa hienosti ilmaisi sen, miten myöhemmin kokee vaikeat ajat (tarkoitan noita lempeitä ja hyvin kestettäviä muistoja).
On hyvä, että voimme valita lukuhetkemme. Joku toinen saattaa haluta lukea heti mahdollisimman paljon vaikeista oloista huolimatta, kun toinen valitsee mielellään jotain kevyempää.
PoistaMinä olen nyt todella tyytyväinen, että juuri nyt luin tämän kirjan! Aika sattui täsmälleen oikeaksi.
Minä en ole vielävoinut lukea tätä kirjaa. Se kuulostaa niin rankalta. Mutta oikeasti luulen, että kirja olisi lukemisen arvoinen. Kiitos siis muistutuksesta.
VastaaPoistaKyllä kirjan lukeminen takuulla kannattaa. Vaikeasta aiheestaan ja Lundánin kohtalosta huolimatta kirja ei ole läpensä lohduton.
Poista