maanantai 27. tammikuuta 2014

Blogistanian Finlandia ja Tieto - minun ehdokkaani

Annan ääneni Blogistanian Finlandia -äänestyksessä vain yhdelle kotimaiselle kirjalle tänä vuonna.

Se on Pauliina Rauhalan Taivaslaulu.



Taivaslaulu teki minuun valtavan vaikutuksen. Se kertoo tärkeistä asioista ja sillä on vahva viesti. Se tuo esiin vaiettuja asioita kauniisti ilmaistuna.

Oma Taivaslaulu-kappaleeni on myös ollut koko ajan lainassa kollegoillani ja ystävilläni siitä saakka, kun sain itse kirjan luettua syksyllä. Kukaan ei ole moittinut, vaan päinvastoin ihastuneita on paljon.

Taivaslaulu on pisteensä tässä äänestyksessä todellakin ansainnut.

Blogistanian-finlandian tulokset julkaistaan tiistaina 28. tammikuuta Kirjavinkeissä:
http://www.kirjavinkit.fi/uutiset/blogistanian-finlandia-2013-voittajat/


Blogistanian Tieto-äänestyksessä minulla on niin ikään yksi ehdokas:

Taija Tuomisen Minusta tulee kirjailija.


Teos on kirjoittajansa ääninen, siinä on sellaista tietoa kirjoittajille ja kirjailijoiksi haluaville, joka muualta puuttuu, ja se on valtavan innostava. Useimpien tietokirjojen tulisi olla vastavanlaisia.

Tieto-tunnustuksen tulokset julkaistaan Luetut, lukemattomat -blogissa tiistaina 28. tammikuuta:



20 kommenttia:

  1. Minä arvoin pitkään Taivaslaulun ja Jokapäiväisen elämän välillä, että kumpi ykköseksi. Jälkimmäinen meni, mutta jo nyt olen vähän harmitellut, etten laittanut Taivaslaulua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla Jokapäiväinen elämämme on kesken. Luen sitä hitaasti. Se tuntuu raskaalta, ja välissä luen muuta. Toisaalta siinä neukkuelämä kiehtoo ja jaksaa pitää hyppysissään. Harmi, ettei se ehtinyt tähän äänestykseen - vaikken toki vielä tiedä, kuinka siitä pidänkään :-)....

      Poista
  2. Taija Tuomisen kirja on mulla lainassa jo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla, Erja! Minusta kirjan lukeminen oli paitsi innostavaa ja kannustavaa sekä tietokirjan tavoin ammentavaa, se oli myös viihdyttävää. Toivottavasti ihastut!

      Poista
  3. Minä arvoin kauan aikaa Taivaslaulun pistemäärää, lopulta taktikoin ja annoin sille "vain" yhden pisteen kahden sijaan kun tiesin sen saavan muutenkin paljon pisteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että Taivaslaulu oli kuitenkin listallasi. Se on sen ansainnut. Mikään kirja ei koskaan ole minun elämässäni herättänyt sellaista kiinnostusta saatika kiertänyt niin paljon lainassa kuin nyt Taivaslaulu.

      Pintanaarmuista sinun liastallasi iloitsen, Villis!

      Poista
  4. Tuomisen kirja kiinnostaa, se pitäisikin kirjastosta lainata. Taivaslaulu on hyvä, en vain koskaan osannut blogata siitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kiinnostavaa tietää, mikä Taivaslaulussa teki bloggaamisesta vaikean :-)!

      Lue ihmeessä Minusta tulee kirjailija! Siitä tulee hyvä olo.

      Poista
  5. Mahtavat ehdokkaat, Paula! Molemmat kirjat jättivät jäljen minuunkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maria, ja ihanaa kuulla, että nämä kirjat olivat sinullekin tärkeitä! <3

      Poista
  6. Kumpikin ehdokkaistasi on vielä lukematta. Siellähän ne odottavat vuoroaan pitkällä luettavien listallani. (Taivaslaulun varauslista kirjastossamme on muuten huikean pitkä, viimeksi kun katsoin, niin varauksia oli yli 300.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihhii, näiden äänestysten "huono" puoli on juuri se, että lukemattomien ja innostavien kirjojen lista vain kasvaa. Minulla erityisesti ulkomaisten kirjojen luettelo käy jo tuskaisen ahtaaksi, sillä luen ulkomaista niin vähän. :-( Olisi työnnyttävä pois totutusta! :-)

      Poista
  7. Taivaslaulu oli hieno kirja, mutta ei yltänyt listalleni. Listallani oli toinen samasta aihepiiristä: uskonto ja mielenterveys, kirjoitettu kirja Saara. Saara on vahva esikoiskirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin lukemassa bloggauksesi Saarasta. Kuulostaa tärkeältä ja todella rankalta kirjalta! Vakavat mielenterveysongelmat ovat tavattoman surullinen asia perheessä.

      Poista
  8. Olen vasta blogikierroksen alussa, mutta kovasti vaikuttaisi siltä, että Rauhalan teos tulee menestymään. Hyvä, minäkin annoin sille hyvät pisteet:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tosi tyytyväinen Taivaslaulun hyvästä menestyksestä... Vielä jännitetään virallisia tuloksia huomiseen! :-)

      Poista
  9. Paula, oletko lukenut Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelon teos on mulla parasta aikaa kesken ja luen sitä tosi hitaasti! Se on aika raskas teos. Harmi, ettei se ehtinyt tähän äänestykseen. Luulen että pidän, mutten voi vielä mennä takuuseen :-)...

      Poista
  10. Minä saan odotella Taivaslauluun (toivottavasti) ihastumista vielä pitkään täällä varausjonon hännillä, mutta odotus varmasti palkitaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirveää ladata näitä ennakko-odotuksia, äläkä välitä niistä, Linnea, mutta uskon, että tykkäät! :-) Kirjastojen varausjonot ovat tosi pitkät! Siksikin on aivan upeaa, että Taivaslaulu pärjäsi Blogistanian Finlandiassa!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...