Teatterin taikureita: Harjoituksissa

Tänään on ollut jännä päivä. Olen tavannut Mielensäpahoittajan ja sen miniän. Siinä he ovat:

Kuva: Oulun kaupungintetatteri

Olin nimittäin seuraamassa, kun Oulun kaupungintetatterissa harjoiteltiin helmikuun lopussa ensi-iltansa saavaa Mielensäpahoittajan miniä -esitystä. Paikalla olivat tietysti näyttelijät Hannu Pelkonen, Elina Korhonen, Tomi Enbuska ja Anne Syysmaa, ja ohjaaja Jukka Heinänen, mutta myös ainakin järjestäjä Marja-Leena Nurmela sekä ääni- ja valohenkilöstö. Lavastaja-puvustaja Maija Tuorilakin pyörähti paikalla, mutta oli kovin kiinni perjantaina ensi-iltaan tulevassa Tuntematon sotilas -oopperassa.

En ole koskaan ollut muissa näytelmäharjoituksissa kuin pikkutyttönä koulun juhlaesitysten treeneissä. En siis tiedä ennakkoon oikeastaan mitään ammattiteatterin tekemisestä. Ehkä odotin jotakin jämympää toimintaa, mutta yllätyin, miten vellova mutta etenevä prosessi harjoittelu on - ja se toimii. Aikamoista ammattitaitoa!

Kyseessä oli Mielensäpahoittajan miniän kolmas harjoitus. Ensimmäinen on ollut ennen joulutaukoa, toinen eilen, nyt kolmas, ja käsitykseni mukaan harjoittelu jatkuukin nyt tiiviisti loppuun saakka. Pieni näyttämö saatiin "lavastettua" muutamalla tuolilla ja pystyyn nostetuilla pöydillä tapahtumapaikaksi. Loppuviikosta alustavat oikeat lavasteetkin ovat jo harjoituksissa mukana.

Kolmannessa harjoituksessa kaikki jo tiesivät roolinsa ja osasivat jopa valtaosan repliikeistä. Järjestäjä-kuiskaaja oli mukana auttamassa, kun repliikkejä unohtui. Näyttelijöiden paikoista näyttämöllä neuvotellaan, äänensävyistä ja ilmeistä, katseen suunnista ja liikkeistä käydään keskustelua. Välillä näyttelijä ehdottaa muutosta käsikirjoitukseen, ohjaaja hyväksyy tai hylkää. Aloitetaan alusta tai kesken kohtauksen ja jatketaan niin kauan, kun taas on neuvoteltava. Välillä mietitään valaistusta tai ääniä, päätetään vaihtaa musiikkia raflaavampaan.

Puvustaja tulee paikalle, kaikki keskeytyy ja ryhdytään neuvottelemaan asuista: malleista, materiaaleista, väreistä, kontrasteista, vaatteiden viesteistä. Puvustaja esittelee ideansa, muut kyselevät ja heittelevät ajatuksiaan, tarpeitaan ja toiveitaan. Neuvotellaan harjoitteluvaatetuksesta, tatuoinneista, päähineistä ja kampauksista.

Ohjaaja esittelee samalla myös näytelmän julisteluonnoksen. Kiinnostavaa nähdä, mikä on lopullinen tulos.

Näyttelijät, jotka eivät ole kohtauksessa mukana, viettävät aikaa muualla. Kuin ihmeen kaupalla he ovat kuitenkin aina läsnä, kun heitä tarvitaan. Lämpiöön kuuluu näyttämön äänet, mutta itse siellä ehkä helposti uppoutuisin johonkin muuhun kuin harjoituksen seuraamiseen... Ammattilaiset näimmä eivät.

Ja taas harjoitellaan, seuraava kohtaus. Paljon menee kuin itsestään viimeistään kuiskaajan tuella, mutta esineet tuottavat päänvaivaa. Kenen kädessä mikäkin on, miten äänet ja valot synkkaavat esineisiin ja liikkeisiin. Kuullaan, että oikeita perunoita saadaan harjoituksiin iltapäivällä. Ohjaaja puuttuu välillä toimintaan, välillä näyttelijät esittävät toimintaan muutosajatuksia. Missä kenenkin pitäisi seistä, mihin kulkea ja liikkua. Kokeillaan eri tavalla, ja taas uudestaan. Lavasteiden puuttuminen kangertaa. Harjoitellaan siitä huolimatta.

Upeaa yhteistyötä. Jossakin vaiheessa tämä toimii sitä paitsi neuvottelematta!

Kyllä ei tarvinnut pitkästyä harjoituksia seuratessa! Mielensäpahoittajan ajattelu huvittaa taas. Käsikirjoittaja-ohjaaja Jukka Heinänen on tehnyt hyvää jälkeä Tuomas Kyrön tekstin pohjalta, ja Hannu Pelkonen jatkaa Suomen parhaana mielensäpahoittajana rinnallaan kaikkensa antava miniä, Elina Korhonen. Mielensäpahoittajan miniästä kaikki tunnistavat varmasti itsensä ja vielä kirkkaammin sen toisen sukupolven.