KOM Oulussa: Kolme sisarta

Tässä kaupungissa on 100 000 ihmistä, muttei ketään ketä kadehtia.

Anton Tsehovin Kolme sisarta saapui Oulun kaupunginteatteriin KOM-teatterin vierailunäytöksenä tällä viikolla. KOM on käynyt Oulussa monesti ennenkin, ja toivottavasti tämä yhteistyö jatkuu. On hienoa saada ulkopuolelta raikkaita tuulahduksia kaupunginteatterin oman ohjelmiston lomaan. KOM tuntuu takuutuotteelta, jota on helppo lähteä kerta toisensa jälkeen katsomaan. Maanantaina suuren näyttämön katsomo taisi olla loppuunmyyty.

Kolme sisarta oli oikeastaan vähän erilaista KOMia kuin odotin. Tsehovin teksti on tietysti huikea ja se kantaa pitkälle. KOMin tulkinta oli puvustukseen (Niina Pasanen), maskeeraukseen (Leila Mäkynen) ja lavastukseen (Markku Pätilä) upotettuja merkityksiä yhtä täynnä kuin näyttämöllä kiertävä kakkavaippa . Symboliikkaa oli paljon, ja osa niistä aukeilee nerokkaasti vasta jälkeenpäin esitystä kelattaessa. Sovinnaisia totuuksia murretaan näyttämöllä ja klassikkoa kirjoitetaan uusiksi. Tämä on loistavaa. Ristiriitoja herättivät kuitenkin näyttämölle ohjattu (Lauri Maijala) kova kouhkaaminen, huutaminen ja riehuminen. KOM oli teroittanut tyylilajia pitkin esitystä äärimmilleen. Saattaa olla, että jotkut katsojat eivät jaksaneet nähdä asiaa esillepanon alta, niin Tsehovia kuin se olikin. - Tarvitseeko teatteria aina jokapojalle tehdäkään?

Kolme sisarta käsittelee syviä kysymyksiä ihmisyydestä ja onnellisuudesta. Sisarukset Irina (Laura Malmivaara), Olga (Vilma Melasniemi) ja Maša (Eeva Soivio) kaihoavat jokainen jotakin, joka on tavoittamattomissa. Heidän pintapuolisesti hyvä, mutta todellisuudessa tyhjä elämänsä luisuu jatkuvaan hakemiseen. He ajautuvat tilanteisiin, jossa onnellisuus jää muiden käsiin. He tekevät niitä ratkaisuita, joita tekevät kaikki muutkin. Irina menee naimisiin, vaikkei rakasta tulevaa aviomiestään. Olgasta tulee johtajatar vastoin tahtoaan. Maša ei saa rakastamaansa miestä, vaan päästää tämän käsistään. Esityksen loppu on huipennus: me kaikki olemme, piru vieköön, samanlaisia!

Kolme sisarta alleviivaa ajatusta, että onnellisuus pitää nähdä joka hetkessä. Siihen pitää tarttua joka ikinen päivä. Toisaalta esityksen viesti lienee myös se, että ihmiselämä on väistämättä onnetonta, traagista ja turhaa. Kukaan ei osaa olla hyvä toisille, vähiten itselleen. Osuu aikaamme ja uppoaa syvälle.

Pidin esityksestä lopulta ihmeen kovasti, vaikka edes takaisin juoksentelu meinasi välillä turruttaa.