 |
| Kirjaston varastosta vanha kirja-aarre. |
Harvoin satunnainen juttutuokio vellovassa myöhäisyössä kesäisellä terassilla johtaa kirjasuosituksiin, mutta niin minulle kävi Harmo ja minä -teoksen kanssa. Lupasin ottaa vinkistä vaarin, ja tässä ollaan.
Harmo ja minä on Nobel-palkitun espanjalaislähtöisen runoilijan lyhyt proosateos. Se kertoo pieniä tarinoita kertojana toimivasta päähenkilöstä ja Harmo-nimisestä harmaasta aasista. Kerronta kiertää vuoden ympäri, ja kuten vuodella, elämällä ja kaikella muullakin maailmassa, myös tällä suhteella on loppunsa.
Teos osuu jollakin tavalla juuri nyt trendeihin, sillä kuvaus siinä on kaunista ja tarkkaa, niin että kirjan ja lukijan aika miltei pysähtyy. Harmo ja minä on mindfulnessia puolillaan. Se kiinnittyy hetkeen, poimii osia todellisuudesta ja luottaa havaintoihin. Kirja toteaa todellisuuden ja kauneuden niin kuin se on. Jiménez on taitava kynänkäyttäjä, siitä ei ole epäilystäkään. Lyhyet kertomukset ovat nopealukuisia, ja kirjan kepeyttä lisää kuvituksena toimivat viivapiirrokset. Mietin, että olisin voinut lukea tarinoita oikein hyvin myös lapsilleni.
Kukkula. Täällä näkyy purppuranpunainen iltataivas, omien kristallisärmiensä haavoittama, verenkarvainen kaikkialta. Vihreä männikkö kiihtyy sen loistosta, punastuu epämääräisesti, yrtit ja kukat syttyvät läpikuultavaan hehkuun ja vuodattavat kirkkaaseem silmänräpäykseen kostean läpitunkevaa ja valoisaa tuoksuolemustaan. (s. 8)
En kuitenkaan tainnut tavoittaa pikailtalukemisena haukkaamani Harmo ja minä -tarinoiden syvyyttä, vaikka ihan mukava aasin kanssa olikin yhteinen Andalusian-matka taivaltaa. Oivalsin hetkessä elämisen, tarkan havainnoinnin ja kauneuden näkemisen hyveen, mutta kirja jätti lopulta aika tyhjäksi. Päähenkilön yksinäisyys ja ulkopuolisuus eivät tarttuneet minuun kiinni.
Harmo ja minä on pitkään aikaan ensimmäinen lukemani espanjalaisen kirjailijan teos. 1900-luvun espanjalaiskirjailijoita en ehkä ole aiemmin lukenut lainkaan. Siitä tervetulleita kokemuspisteitä minulle!
Tähtiä: 3/5
Lukemani Harmo ja minä oli kirja-aarre kirjaston varastosta. Sen nimiösivulla oli nostalginen vanha kirjaston leima
ja takakannen kätköissä eräpäiväkortin tasku. :-)
Hauskaa, että näihinkin vielä törmää silloin tällöin!
Tämä kirja odottaa kirjahyllyssäni lukuvuoroaan. :)
VastaaPoistaKiva kuulla! Toivottavasti pidät. :)
PoistaTämä on mukava kirja, leppoisa ja kauniin kepeä.
VastaaPoistaJa ilmeisesti Espanjassa tätä pidetäänkin lastenkirjana jota luetaan kouluissa jne.
hdcanis, tiivistit oikeastaan minunkin kokemukseni napakasti :). Mielenkiintoista, että espanjalaiset lukevat tätä lapsilleen tai luetuttavat lapsillaan. Sopii varmasti, tosin en tiedä, kuinka kovasti lapset tästä jaksavat innostua, mutta espanjalaissivistykseen tämä eittämättä kuulunee vahvasti.
Poista