tiistai 20. maaliskuuta 2012

Lapsille: Eric Carle



Aika usein lahjaksi saa hienoja kirjoja, joita ei ehkä tulisi löytäneeksi muulla tavalla. Tammen julkaisema Eric Carle on tällainen mainio tapaus. Katsokaa vaikka!

















Voittamaton leppäkerttu kertoo nimensä mukaisesti leppäkertusta, joka lähtee kiukkuisena ja nälkäisenä isottelemaan kaikille. Ihan kaikille. Carlen taide on vertaansa avilla. Emme voi poikien kanssa kuin ihastella.


Ei, et sinä ole kyllin iso, kiukkuinen leppäkerttu sanoo käärmeelle.

 

Ja valaan pyrstö pamautti kiukkuista leppäkerttua - paiskis -




 nälkäinen, väsynyt leppäkerttu palasi sinne, mistä lähti.


Pikku toukka paksulainen taas kertoo kaikkea ahmivasta toukasta joka paisuu ja paisuu vain, mutta lopussa seuraa yllätys! Voi näitä kuvia ja sivuja!


 Munasta putkahti toukka.


Se söi.


Se söi ja söi.

Toukalla ei ollut enää nälkä. Se oli kasvanut suureksi ja lihavaksi.
Mitä sitten tapahtui?



Eric Carlea kaikille! Nämä ovat klassikoita.
Carlelta on julkaistu myös Panda, mitä näet siellä?, ja Pikku toukka paksulainen on julkaistu myös hellyttävänä sorminukkekirjana perheen pienimmille.

Tämä rakentaa taas Lasten linnoitusta. Neljäs tiileni.

6 kommenttia:

  1. Meillä on luettu paljon tuota toukka-kirjaa, Se on ihana :) tuo Leppäkerttu ja joku Karhu aiheinen meillä on omana, mutta niistä ei ole tullut yhtä suosittuja.

    VastaaPoista
  2. Maija, Toukassa on niin kiehtovaa ne kaikki syötävät ja reiät niissä: tuosta se mato on mennyt ja tuosta ja tuosta! Olen pelännyt, että meidän kirjat repeävät pikkukäsissä, mutta ne ovat pysyneet ehjinä.

    Hauskaa muuten, että löysit tämän postauksen, sillä se oli ajastuksella ilmestynyt väärään kuukauteen ja sen ei olisi pitänyt vielä edes näkyä. Hyvä kuitenkin näin! :-D

    VastaaPoista
  3. Meidän 3-vuotias sai kummitädiltään Norjan-tuliaisena norjankielisen kirjan "Hiiri etsii ystävää" (en ole varma, miten se on oikeasti käännetty suomeksi, mutta tuo on siinä siis juoni) ja sitä on saanut lukea erinnäisiä kertoja sekä lahjan saajalle että juuri kaksi vuotta täyttäneelle pikkuveljelleen :)

    VastaaPoista
  4. Maria, voin uskoa, että kirja on upea! Carlea on yllättävän vähän käännetty suomeksi. Tietääkseni tuota hiirikirjaa ei ole käännetty, ja kääntämättä on valtaosa upeista teoksista. Tätä soisi käännettävän enemmän!

    VastaaPoista
  5. Hei, toukka rakastettiin meillä ihan puhki. Luettiin, järsittiin ja imeskeltiinkin vähän! Mitä syömisen hekumaa koko kirja!!

    VastaaPoista
  6. Sanna, miten makoisa kommentti! :-) Tuota minä olen meillä pelännyt, mutta toisaalta sellaiset kirjat on aivan ihania, parhaita muistoja, joissa rakkaus ja muu elämä näkyy. Pikku toukka paksulainen on herkullinen.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...