Eläköön Tänään palautetut -hyllyt! Eläköön fiilislukeminen! Jos sattumanvarainen luettavanvalintani kannatuttaa kotiin välillä myös floppeja, tuo se eteeni myös täyttä timanttia. J. M. Coetzeen Huonon vuoden päiväkirja on ehdottomasti vuoden paras lukukokemukseni tähän mennessä.
Huonon vuoden päiväkirja on esseekokoelma, kuvitteellinen kirjailijan päiväkirja ja nuoren naisen tarina. Esseet ovat kuvitteellisen kirjailija C:n käsialaa, jota nuori nainen, Anya, kirjoittaa puhtaaksi ja kyseenalaistaa omassa tarinassaan.
Coetzee kuljettaa kirjassaan kolmea teosta rinta rinnan. Jokainen sivu koostuu esseestä ja kahdesta fiktiivisestä tarinasta. Kirjailija on nero: fiktiossaan hän nälvii ja kyseenalaistaa itseään, tarjoaa vaihtoehtoisia selitysmalleja, nostaa esiin luulojaan, pelkojaan, toiveitaan. Kolme tasoa kietoutuvat toisiinsa alinomaa häkellyttävällä tavalla.
Rakenne on siis kaikkia konventioita rikkova ja raikas. Aluksi kirjaa tuntui hankalalta lukea, mutta kun teoksen jujusta sai kiinni, loppu meni ihastellessa.
Esseet
Coetzee tuntuu olevan säälimätön tarkastellessaan yhteiskunnan ilmiöitä ja tapahtumia. Esseet on jaettu kahteen osaan: vankkoja mielipiteitä ja toinen päiväkirja. Ne käsittelevät aiheita laidasta laitaan, kuten valtiota, taloutta, kirjallisuutta, yliopistoja, eläinten teurastusta, Tony Blairia, häpeää, Al Qaidaa ja lempiaihettani todennäköisyyttä (vankkojen osassa) sekä unta, Dostojevskiä, erotiikkaa, lintuja (toisessa osassa) ja muita mitä moninaisempia ja ajankohtaisempia aiheita. Coetzee on ironinen ja suora. Suomennettunakin kieli antaa oikeutta aiheelleen. Tabuja ei ole, sillä Coetzee kirjoittaa muun muassa myös pedofiliasta kiihkoilematta. Esseet ovat lukijan ajatuksia ruokkivia, tarkkanäköisiä ja iskeviä.
Vertauskuva talouselämästä kilpajuoksuna tai kamppailuna on tarkemmin katsoen hieman epämääräinen, mutta näyttäisi siltä, että talouselämän kilpajuoksulla ei ole maaliviivaa eikä niin ollen luonnollista loppua. Juoksijan ainoa tavoite on päästä johtoon ja pysyä siellä. Kukaan ei kysy, miksi elämän on muistutettava kilpajuoksua tai miksi kansantalouksien on juostava kilpaa sen sijaan että hölkkäisivät toverillisesti yhdessä, terveyssyistä. (--)
Fiktiivinen kirjailija C
C on ikääntyvä kirjailija, joka kirjoittaa esseekokoelmaa saksalaisen kustantamon toimeksiannosta. Hän tapaa pyykkituvassa kauniin nuoren naisen, jonka palkkaa konekirjoittajakseen. C:n kertomus kuvastaa hykerryttävällä tavalla iäkkään miehen ja samalla kirjailijan sielunelämää, miehen pelkoja, toiveita ja turhaumia suhteessa elämäänsä ja työhönsä. C katselee naista häpeilemättömän kiihottuvasti, mutta suhde pysyy loppuun saakka platonisena.
Jos minulle olisi kerrottu, että viimeinen ihastukseni olisi tyttö, jolla on kiihottavat käytöstavat ja ilotalokytkennät (ilotalo, siis talo jossa ilotellaan), olisin otaksunut päätyväni sellaiseen pilkattuun kuolemaan, jossa ilotalon asiakas menehtyy sydänkohtaukseen in medias res ja hänen ruumiinsa on kiireesti puettava, salakuljetettava ulos ja heitettävä sivukujalle. (--)Esseiden rinnalla C:n kertomus nousee siivilleen ja lentää lopulta jonnekin lukijan tavoittamattomiin. Vankkojen mielipiteiden esittäjä onkin omasta mielestään välillä surkuhupaisa vanhus, joka pitkälti toimii naisen armoilla. C kertoo tarinaansa naisen kautta, hän siteeraa paljon naisen hänelle kertomia asioita ja kuvaa, miten nainen häntä lähestyy tai on lähestymättä. C:n naiskuva tosin on kapea, mutta jälleen Coetzee vetää maton lukijan jalkojen alta kirjan loppupuolen esseellä ihailijapostista, jossa hänen naiskuvaansa ruoditaan!
Oman ovelan lisänsä antaa kirjailijan kerronnan sijoittaminen sivuille esseiden ja Anyan tarinan puristukseen.
Sekatyöläinen Anya
Filippiiniläistaustaisen Anyan tarinan kautta kirjailija C näyttäytyy Huonon vuoden päiväkirjassa taas uudesta näkökulmasta. Anya kuvailee miestä ja kertoo, miten hänen oma miehensä on mustasukkainen kirjailijan ja Anyan suhteesta. Konekirjoittajan henkilökuva kasvaa teoksen myötä. Aluksi se typistyy objektiksi, katseiden kohteeksi, tiukaksi pepuksi, mutta kirjan edetessä käy selväksi, että Anya on lukenut ja kokenut nainen. Loppujen lopuksi kuitenkin kirjailija C:n elämässä Anya jää äitihahmoksi, tai ehkä paremminkin puuttuvaksi tyttäreksi, joka pitää kuolevaa miestä kädestä. Kuitenkin Anya on myös C.n armoton kriitikko ja muusa, joka saa C:n esseekokoelmankin kehittymään. Huonon vuoden päiväkirjan lukijalle Anya tuo myös filosofisen lisän. Kun esset, kirjailija C:n kerronta ja Anyan tarina kietoutuvat, ollaan sellaisessa merkitysmysteerissä kiinni, että lukijaa saattaa parhaimmillaan häikäistä ja heikottaa.
Okei. Tämä voi kuulostaa raa'alta, muttei ole tarkoitus. Teillä on tietty sävy - en keksi parempaakaan sanaa kuvaamaan sitä - sävy joka tympäisee ihmisiä. Kaikkitietävä sävy. Kaikki on niin itsestään selvää: Minulla on kaikki vastaukset, näin asia on, älkää väittäkö vastaan, se ei hyödytä mitään. Minä tiedän, ettette ole sellainen tosielämässä, mutta siltä te kuulostatte vaikkette haluaisikaan. Minä toivon, että pääsisitte siitä eroon. Jos teidän välttämättä pitää kirjoittaa maailmasta ja millaisena sen näette, niin saisitte keksiä paremman tavan. (Anya C:lle.)Suositukset
Huonon vuoden päiväkirja on loistoteos taas kirjoittajille. Siitä nauttivat takuulla myös ne, jotka pitävät huvinaan kyseenalaistaa maailman näennäisesti varmoja asioita. Teos sopii sellaisille lukijoille, jolla ei ole kiire päästä kirjassa loppuun, vaan jotka malttavat viivähtää ja pysähtyä pohtimaan.
J. M. Coetzee on nobelisti. Olen Huonon vuoden päiväkirjasta niin vaikuttunut, että janoan tätä tekstiä lisää. Coetzee mainitsee idolikseen Dostojevskin ja Tolstoin:
Heidän esimerkkinsä avulla kirjailija kehittyy paremmaksi taiteilijaksi, enkä tarkoita paremmalla taitavampaa vaan eettisesti parempaa. He hälventävät turhat luulot, kirkastavat näkökykyä, vahvistavat otetta.Kyllä Coetzee onnistui nyt itsekin tehtävässään!
