tiistai 7. toukokuuta 2013

Liebster blog ja haaste 11

Minua on taas haastettu, mistä olen iloinen. Olen kyselyistä tykkäävää ihmistyyppiä. Piennä ollessain täytin lomakkeita huvikseni, ja jossakin vaiheessa elämää Ystäväni-kirja oli lempikirjani. Teininä tein itse vihkosen, johon keräsin vastauksia kaverailtani itse keksimiini kysymyksiin. Se on minulla vieläkin tallessa.



Vastaan nyt samalla kertaa mieltä lämmittävään Liebster blog -tunnustukseen ja 11-haasteeseen. Molemmissa on vähän sama idea. Liebster blog -tunnustuksen sain Elma Ilonlta Tarinauttisten hämärän hetkistä ja Taikalta Kirjasfääristä. 11-haasteen taas lähettivät Pikkurilli ja Mari a. 

Erja haastoi minut lisäksi kertomaan blogiajan kymmenen parasta kirjaa, joihin palaan erikseen.

Suuret kiitokset kaikille!

Kuva: freedigitalphotos.net

11-haasteen säännöt menevät näin

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista. 


Liebster blog -tunnustuksen vire on samanlainen, mutta siinä riittää, että vastaa esitettyihin kysymyksiin ja koostaa uudet 11 kysymystä eteenpäin.

Aloitetaan 11 asiasta, jotka haluan kertoa itsestäni:
  1. Kirjoitan romaanin käsikirjoitusta, jonka on määrä tulla valmiiksi ensimmäisen muokkauskierroksensa osalta tässä kuussa. 
  2. Olen lähdössä kuun lopussa matkalle, jossa aion tehdä käsikseen viimeiset silaukset tällä haavaa.
  3. Luen parhaillaan Salla Simukan Punainen kuin veri ja Jonas Jonassonin Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi -teoksia.
  4. Jonassonin teos on ollut minulla kesken jo puolitoista vuotta. Tämä on täysin totta.
  5. Kuuntelen autossa Laila Hirvisaaren Minä, Katariinaa.
  6. Haluaisin kuulua hovikansaan 1700-luvulla, vaikka elämä on ollut silloin aika kamalaa.
  7. Lasteni kanssa luemme parhaillaan mm. Star Wars -tietokirjaa. Siitä en tule bloggaamaan.
  8. Taidan olla tänä vuonna laiska puutarhahommissa. Pidän pihalla puuhailusta, mutta en ota sitä tänä(kään) vuonna kovin vakavasti.
  9. Olen parasta aikaa paastolla, jota voin lämpimästi suositella kaikille terveille ihmisille.
  10. Mäntymetsä on voimamaisemani.
  11. Olen ollut uskoton TBR:lleni ja olen harkinnut ryhtiliikettä.

Kuva: freedigitalphotos.net


Sitten Elma Ilonan kysymyksiin:

1. Mainitse kirja, jolla on kamala kansi ja/tai nimi, mutta jota silti rakastit.
 

Paperinarujumala. En pidä sen tylsästä kannesta eikä nimikään houkuta minua lukemaan, vaikka se kysymyksiä herättelevä onkin. Kiinnostuin siitä pääasiassa kahdesta syystä: halusin lukea Hanna Haurulta jotakin ja kirjan aihepiiri kiinnostaa.

2. Luetko sarjakuvakirjoja? Miksi/ miksi et? Mikä sarjakuva on tehnyt sinuun suurimman vaikutuksen ever?

Luen, mutta paljon vähemmän kuin muuta kirjallisuutta. Vaikutuksen tehneitä on muutama ja kaikki eri syistä. Mainittakoon tähän enempi kai miehiä puhuttelevat Frank Millerin Sin Cityt, Neil Gaimanin Sandmanit ja viimemmäksi Guy Delislen opukset sekä Ville Tietäväisen Näkymättömät kädet.

3. Mikä biisi kuvaa sinua / fiilistäsi juuri nyt? (Linkitä, jos mahdollista.)


Norah Jonesin Chasing Pirates, joka on muutenkin hieno biisi!
https://www.youtube.com/watch?v=uTxythHY09k

4. Minkä kirjan haluaisit omistaa, mutta et vielä omista?


Gaute Heivollin Etten palaisi tuhkaksi.

5. Mainitse klassikko tai muu kuuluisa kirja, joka mielestäsi on yliarvostettu / turhaan kohuttu.


Onpa vaikea! En ehkä ajattele kirjoista niin, että joku on yliarvostettu tai turhaan kohuttu. Itse en vain näe kaikissa niiden loistokkuutta. Ehkä tällainen voisi ollavaikkapa Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys, jota olen vuosikausia sitten aloittanut, mutten koskaan lopettanut (vielä). Aion lukea opuksen loppuun joskus, siitäkin huolimatta, etten vielä ole liiemmin ihastunut kirjaan.

Eipäs, kun tiedänpäs! Tähän kysymykseen vastaus on Volter Kilven Alastalon salissa. :-D

6. Lempikarkkisi? Kuinka usein sillä herkuttelet?


Syön tosi vähän karkkia. Yleensä ostan joko Silmäsalmiakkia tai Pätkis-patukan. Noin kerran kuussa.

7. Ketä naispuolista muusikkoa ihailet? Miksi?


Madonnaa. Hänellä on superhieno omannäköisensä pitkä ja rohkea ura.

8. Lastenkirjaklassikko, joka sinulla on lukematta vielä?


Vaikkapa Eduard Uspenskin Fedja-setä, kissa ja koira.

9. Mikä eläin olisit?


Kissa.

10. Montako kirjaa sinulla on juuri  nyt kesken?


Taisin yllä jo luetella. Noin kolme, mutta joitain tietokirjoja on lisäksi.


11. Jos saisit kirjakaupan lahjakortin, minkä kirjan ostaisit? 


Yllä mainitun Heivollin.


Kuva: freedigitalphotos.net


Sitten Taikan kysymyksiin:

1. Kuinka monta hyllymetriä kirjoja omistat?
Ehkä vajaa kymmenen. Käytän enempi kirjastoa.

2. Mitä kirjahyllyissäsi on kirjojen lisäksi?

Ainakin pari laatikkoa, jotka sisältävät pikkutavaraa. Äänilevyjä ja DVD:itäkin taitaa olla muutama.

3. Nauratko ääneen lukiessasi?

Harvoin. Viimeksi nauroin Mielensäpahoittajalle.

4. Itketkö lukiessasi?

Sopivan kirjan kanssa kyllä.

5. Minkä kirjan luit viimeksi yhdeltä istumalta?

Mahdoton kysymys, sillä tätä ei ole tapahtunut pitkään aikaan. Hiljaiset sillat muistan lukeneeni aikoinaan niin, että aloitin sitä vuoteessa illalla nukkumaan mennessäni, ja lopetin vasta aamuyöllä, kun olin lukenut sen loppuun.

6. Millaisen kirjan kirjoittaisit?

Ihan realistisiin puitteisiin ja henkilöhahmoihin rakentuvan kirjan. 

7. Mitkä ovat hyvän kirjan kolme tärkeintä ominaisuutta?

Saa ajattelemaan, koskettaa jollakin tapaa ja on taiten rakennettu ja kirjoitettu.

8. Mitä sanoit tavatessasi lempikirjailijasi (tai toivoisit sanovasi, jos näin ei ole käynyt)?

Kertoisin, millä tavalla hänen kirjansa ovat minua liikuttaneet ja kysyisin esimerkiksi hänen kirjoittamisrutiineistaan.

9. Mikä on lempirunosi?

Yksi on täällä.

10. Mittailetko tuttaviesi kirjahyllyjä salaa vai avoimesti?

Varmaan sekä että, tilanteesta riippuen, jos ylipäätään mittailen. 

11. Minkä kirjan haluaisit lukea alkuperäiskielellä, jos osaisit?

Kaikki, etenkin runot. Näen niin, että käännökseen katoaa aina jotakin. Toisaalta en voi äidinkielisellä ymmärryksellä lukea muuta kuin suomenkielistä kirjallisuutta, ja ehkä siksi se onkin minulle läheisintä kaikista. Koen, että vierailla kielillä osa merkityksestä jää saavuttamatta, sillä en ymmärrä kielen vivahteita. Luenkin todella vähän kirjoja muilla kielillä, ja pitäisi lukea enemmän.

Kuva: freedigitalphotos.net


Seuraavaksi Marin kysymykset:

1. Paras kotimainen tv-ohjelma?

Katson niin vähän tv:tä, etten osaa sanoa. Ajankohtais- ja dokumenttiohjelmat ovat mun juttu, mutta varmaan viihteestäkin löytyisi jotain, jos ehtisin katsomaan.

2. Lempivuodenaikasi?


Kevät ja kesä.

3. Leikitään neljän tähden illallista: mitä tarjoat (alkuruoka, pääruoka, jälkiruoka)?


Alkuruoaksi kermaista metsäsienikeittoa, pääruoaksi poroa juuresröstin ja puolukkakastikkeen kera ja jälkiruoaksi suklaamoussekakkua maustettuna tilkalla vadelmakastiketta. Kasvisvaihtoehtona pääruokana vaikka canneloneja ja rapeaa salaattia. Kaikille hyvät juomat kyytipojiksi.

4. Mihin tosi-tv-ohjelmaan ottaisit osaa: firma, farmi vai BB? Miksi?


Apua, en tunne näistä kuin BB:n! Googlasin nopeasti ja ehkä Farmi voisi olla mun juttu.

5. Liikutko julkisilla vai omalla?


Omalla.

6. Kun menet ulos syömään, mihin menet yleisimmin?


Oulussa on monta hyvää paikkaa: Puistola, Hella, Uleåborg, Zakuska, Istanbul, Pannu, Crecian... Lasten kanssa myös ketjujen ravintolat ovat leikkinurkkineen monesti pelastuksia.

7. Mitä asioita haluaisit elämässäsi ehdottomasti vielä tehdä?


Päästä ruuhkasta eroon, kasvaa ihmisenä, löytää paikkani, nähdä lasten kasvavan, saada kirja julki, kirjoittaa lisää, nähdä maailmaa... vaikka mitä!

8. CM vai Prisma?


CM

9. Cokis vai Pepsi?


Ihan sama.

10. Pärjäätkö Ruotsissa ruotsilla?


Viimeksi pärjäsin, kun jouduin käyttämään vain kaupparuotsia.

11. Millä kielellä pärjäät Virossa?


Virolla ja englannilla sitten, kun virovarat loppuu (aika nopeasti).



Kuva: freedigitalphotos.net


Pikkurilli asetteli kysymyksensä seuraavsti ja minä vastailin näin:


1. Miten reagoit, kun huomasit tämän haasteen?


Olin iloinen.

2. Onko bloggaus parantanut elämänlaatuasi?

Kyllä.

3. Oletko koskaan haaveillut maallemuutosta?

En varsinaisesti.

4. Mitä mieltä olet kasvisruoasta?

Voisin syödä kasvisruokaa enemmänkin. Olen sekasyöjä.

5. Katsotko telkkarista koskaan tosi-tv-ohjelmia?

Katson todella vähän tv:tä ylipäätään, mutta kyllä voisin katsoa tosi-tv:tä siinä missä muutakin, sillä ei minulla ole sitä vastaan vahvasti mitään. Ylipäätään pidän tv:n katselua aika turhana, vaikka toki sieltä ihan hyvää viihdettäkin tulee.

6. Miten arvioit kotisi siisteyttä asteikolla 0-10 (0 = kaatopaikka, 10 = tip top)(tiedoksi: oman kämppäni siisteystaso vaihtelee nelosesta kutoseen; tieto saattaa madaltaa kynnystä vastata tällaiseen uteluun)

Riippuu tilanteesta. Pidämme yleensä paikat puhtaina, mutta sekaista meillä saattaa olla. Arvioisin keskiarvoisesti noin 7.

7. Pidätkö ruoanlaitosta?

Kyllä!

8. Oletko introvertti vai ekstrovertti?

Sekä että. Varmaan useimmat luokittelisivat minut ekstrovertiksi.

9. Minne haluaisit matkustaa?

Melkein minne vain. Viimeksi olen haaveillut Pietarista.

10. Onko kirjahyllyssäsi tarpeeksi kirjoja?

Mikä on tarpeeksi?

Ei ole. Sieltä puuttuu monta tärkeää kirjaa.

11. Kuka romaanihenkilö haluaisit olla?

No vaikkapa tuo yllä mailittu Katariina II Suuri. :-)
Kuva: freedigitalphotos.net



Omat kysymykseni alla mainituille bloggareille kuuluvat näin:
  1. Paras kirja viidestä viimeksi lukemastasi?
  2. Unohtumattomin lukupaikkasi?
  3. Oletko suunnitelmallinen lukija, vai tällainen luovasti luoviva, kuten minä, jolle ei lukulistat paljon merkitse? 
  4. Harrastatko kirjoittamista? Jos harrastat, kerro vähän, mitä harrastukseesi kuuluu ja onko sinulla sen suhteen joitakin tavoitteita?
  5. Nimeä joku vaikuttava julkisuuden ihminen, jolta olet saanut esimerkkiä hyvässä tai pahassa elämääsi?
  6. Mitä ruoka sinulle merkitsee?
  7. Lempireseptisi?
  8. Maisema, jossa silmäsi lepää?
  9. Jos voisit palata ajassa taaksepäin, mihin elämäsi vaiheeseen menisit ja miksi?
  10. Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ÄITI?
  11. Mikä on blogisi perimmäinen merkitys sinulle itsellesi?

Suljen 11-haasteen osaltani tähän, mutta jatkan Liebster blog -tunnustuksen merkeissä eteenpäin seuraaviin blogeihin:

Fiktiivinen maailma
Albatrossia haavoitin
Solaris
Sabinan knalli
Kulttuuri kukoistaa
Kirjavalas
Saran kirjat
Bibliofiles
Booking it some more
Opuscolo
Amman lukuhetki

16 kommenttia:

  1. Mukavia vastauksia sinulla! Arvaapas odotanko sinulta seuraavaksi romaaniuutisia... ;)

    Onko tämä ikkunasta karkaileva satavuotias tylsä kirja? Mie innostuin niin Kuolema Ehtoolehdossa, että pakko oli napata kirjastosta lisää vanhuskamaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kirja ole tylsä, se ei vaan ole minun juttuni. Aion kuitenkin taistella sen loppuun. Se on hyvin paasilinnamainen veijaritarina, joka ei ole minun heiniäni. :-) Hauskaksihan sitä on kehuttu ja muistaakseni Hesarikin aikoinaan hehkutti sitä toden teolla.

      Poista
  2. Mielenkiintoiset kysymykset, niiden kimppuun pitänee käydä joku joutilas aamu kahvikupposen voimin! :D

    Ilmoitathan meille ensimmäisenä, kun romaani on valmis ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahvikupin kanssa nämä maistuvat.

      Ja ilman muuta kuulumisia tuon tännekin, kun on sen aika.

      Poista
  3. Kiitos kaunis, Ihana Paula! Minäpä yritän ottaa vastaamisen tämän viikon asiaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, Amma! Tulenkin oitis kurkkaamaan blogiisi! :-)

      Poista
  4. Lämmin kiitos Paula! Minä vastailinkin näihin haasteisiin vähän aika sitten blogissani ja jätän nyt väliin, kun niissä oli jo pähkäilemistä. :) Nyt ei enää ehdi blogatakaan...vaikka luen koko ajan ja sen takia en pysty edes vastaamaan ensimmäiseen kysymykseesi, kun kaikki kirjat ovat onnellisesti sekaisin päässäni. Ja en ihmettele yhtään vaikka joku kirja saattaa olla puolitoista vuotta kesken, niin minullakin on ollut, mutta palaan niihin myöhemmin ja sitten täytyy aloittaa alusta, kun ei muista enää mitään!

    Tuohon 9 kysymykseen vastaan tässä, kun tällä hetkellä olisi niin kiva mennä ajassa taakse päin omaan lapsuuteeni ja kirjojen maailmaan ja muistaa ne tuntemukset ja fiilikset tarkasti, kun luin tyttökirjoja ja mitä siinä elämässä muuta tapahtui ympärillä. Nyt minulla on vain välähdyksiä päässäni, mutta haluaisin palauttaa tietyt kirjat, tunnelmat ja tapahtumat mieleeni... katsotaan menenkö kohta hypnoosiin hih!

    Ylipitkän kommenttini jälkeen sanon vielä, että odotan Hirvisaaren Minä Katariinan jatko-osaa, joka muistaakseni ilmestyy syksyllä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava saada pitkiä kommentteja! Eihän ylipitkiä olekaan! :-D

      Tämä haaste on tosiaan kiertänyt jo pitkään, enkä joka blogista lähtenyt kaivamaan vastausta... Mukava, kun kävit vastaamassa vähän tänne!

      Minä, Katariinan jatko-osa on varmaan sitten ihan pakollinen tämän jälkeen :-).

      Poista
  5. Kiitos! Palaanpas näihin viikonloppuna!

    Ihana lempibiisi, joka säestää usein sunnuntaiaamujani! Levy on kokonaisuudessaan hieno. Ja kirjoja, niitä ei totisesti voi olla liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, Valkoinen Kirahvi! Tulen kurkistelemaan. :-)

      Poista
  6. Kiitos Paula, kivat kysymykset, palaan asiaan joko blogissa tai omassa päässäni, mutta joka tapauksessa. Sadan vuoden yksinäisyys oli mulle eka maagisen realismin kirja (ei sitä termiä tainnut silloin olla tai en ainakaan tuntenut), se oli suuri elämys, kun tajusin että NÄINKIN voi asioita kertoa. En ole uskaltanut lukea sen koommin, pelkään pettymystä. Mukava näitä kysymys-vastaussjuttuja on lukea, vaikka introvertille ovatkin vähän jotenkin epäilyttäviä osallistuttavia:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuula, Arja, että haaste on otettu vastaan!

      Maaginen realismi ei kuulu mukavuusalueelleni, mutta koetan kuitenkin lukea laajasti. Sadan vuoden yksinäisyys on merkkiteos, joka kannattaa kokea. Senm tähden en halua sen kanssa luovuttaa, sitä paitsi eihän sitä tiedä, jos se nyt yhtäkkiä vuosien jälkeen vaikka nappaisikin otteeseensa! :-)

      Poista
  7. Näin alkuun kiitän kovasti tunnustuksesta ja haasteesta, kiitos <3

    Oli mielenkiintoista lukea näitä vastauksiasi. Huisin paljon onnea myös käsiksen saamisesta pian valmiiksi, hienoa! Matkakin kuulostaa mukavalta, paljastanet jossain vaiheessa minne päin maalimaa suuntaat :)

    Minulla odottelee tuo Paperinarujumala (kiitos!) lukuvuoroaan. Kansi on minustakin melko kökkö. Haurun kirjassa Tyjhien sielujen saari sen sijaan on lumoava kansi ja kirja on muutenkin ihana!

    Voisin muuten tulla luoksesi neljän tähden illalliselle: ihana vegevaihtoehto ja sienikeittoakin rakastan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidetään kekkerit virtuaalisesti, Elegia. Tervetuloa siis pöydän ääreen! :-)

      Yritän Haurulta ehtiä Tyhjien sielujen saaren jossakin välissä.

      Kiitos, että otat haasteen vastaan!

      Poista
  8. Vaikutat todella energiseltä ihmiseltä, koska jaksoit vastata kerralla näin moneen haasteeseen! Ällistyttävää! :-o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-D Mieluummin kerralla kuin ripotellen kuitenkin. Huh. :-)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...