lauantai 31. joulukuuta 2011

Kirjallista elämää -kooste

Reilu puoli vuotta Kirjallista elämää on takanapäin. Täräytin toukokuussa ilmoille haasteen, jossa yllytin lukemaan kirjailijoista tai kirjoittamisesta tehtyjä teoksia. Niitä onkin luettu paitsi minun myös muiden blogilukijoiden iloksi valtaisa kirjakasa. Osallistujia olisin toivonut useammasta blogista, mutta koosteen tekemisen näkökulmasta näinkin oli tarpeeksi ;-D! Lämmin kiitos osallistumisesta ja kiinnostuksesta luettuja kirjoja kohtaan!

Tämän järeämpää yhteenvetoa en kirjoita, vaan annan luettujen teosten ja niiden lukijoiden puhua puolestani. Jos haluat lukea kirjailijoista tai kirjoittamisesta, poimi täkyt kirjailijaelämään, kirjoittamiseen tai kirjoittamisfiktioon tästä! Kirjan nimet ovat linkkejä kirjoituksiin mainituissa blogeissa:

Haastessa paljon luettu Aila Meriluoto (Kuva täältä)

a) Kirjailijoista ja kirjailijaelämästä kirjoitettua
  1. Claes Anderson: Jokainen sydämeni lyönti (Sinisen linnan kirjasto)
  2. Ernst Brunner: Edith (Täällä toisen tähden alla)
  3. Ernest Hemingway: Nuoruuteni Pariisi (Lurun luvut)
  4. Martti Häikiö: V. A. Koskenniemi - suomalainen klassikko (Täällä toisen tähden alla)
  5. Maarit Leskelä-Kärki: Kirjoittaen maailmassa. Krohnin sisaret ja kirjallinen elämä (Täällä toisen tähden alla)
  6. Maarit Leskelä-Kärki: Kirjoittaen maailmassa. Krohnin sisaret ja kirjallinen elämä (Sinisen linnan kirjasto)
  7. Kari Levola (toim.): Kirjailijan työmaat (Sinisen linnan kirjasto)
  8. Carol Ann Lee: Anne Frank 1929 - 1945. Nuoren tytön elämä (Luen ja kirjoitan)
  9. Anna Ljunggren ja Kristina Rotkirch (toim.): Sata makkaralaatua ja yksi idea. 11 venäläistä kirjailijaa kertoo (Luen ja kirjoitan)
  10. Jaana Kapari-Jatta: Pollomuhku ja Posityyhtynen (Vinttikamari) 
  11. Stephen King: Kirjoittamisesta. Muistelma leipätyöstä (Villasukka kirjahyllyssä)
  12. Mervi Koski: Ulkomaisia satu- ja kuvakirjailijoita 1 & 2 (Luen ja kirjoitan)
  13. Aila Meriluoto: Vaarallista kokea. Päiväkirjat vuosilta 1953 - 1975 (Leena Lumi)
  14. Aila Meriluoto: Lauri Viita (Kirjava kammari)
  15. Aila Meriluoto: Tältä kohtaa. Päiväkirja vuosilta 1975 - 2004 (Leena Lumi)
  16. Aila Meriluoto: Tältä kohtaa. Päiväkirja vuosilta 1975 - 2004 (Kirjava kammari)
  17. Aila Meriluoto: Tältä kohtaa. Päiväkirja vuosilta 1975 - 2004 (Täällä toisen tähden alla)
  18. Maria-Liisa Nevala: Sain roolin johon en mahdu (K-blogi)
  19. Panu Rajala: Naisten mies ja aatteiden. Juhani Ahon elämäntaide (Kirjava kammari)
  20. Panu Rajala: Lasinkirkas, hullunrohkea. Aila Meriluodon elämästä ja runoudesta (Kirjava kammari)
  21. Panu Rajala: Lasinkirkas, hullunrohkea. Aila Meriluodon elämästä ja runoudesta (Täällä toisen tähden alla)
  22. Pentti Saarikoski: Eino Leino - Legenda jo eläessään (Sallan lukupäiväkirja)
  23. Lotta Sonninen (muistiin merkinnyt): Minä, Mauri Kunnas (Luen ja kirjoitan)
  24. Märta Tikkanen: Kaksi (Täällä toisen tähden alla)
  25. Märta Tikkanen: Kaksi (Kirjava kammari)
  26. Kirsti Toppari (toim.): Saima Harmaja. Palava elämä. Päiväkirjaa, kirjeitä. (Täällä toisen tähden alla)
  27. Tuula-Liina Varis: Muotokuvamaalarin tytär (Täällä toisen tähden alla)

Kiitelty ja ihailtu Claes Andersson
(Kuva täältä)


b) Kirjoittamisesta kerrottua
  1. Anna Amnel: Haaste: Kirjallista elämää (Blogisisko)
  2. Claes Andersson: Luova mieli. Kirjoittamisen vimma ja vastus (Luen ja kirjoitan)
  3. Julia Cameron: Tyhjän paperin nautinto (Vinttikamari)
  4. Marguirite Duras: Kirjoitan (Leena Lumi) 
  5. Stephen King: Kirjoittamisesta. Muistelma leipätyöstä (Villasukka kirjahyllyssä)
  6. Vesa A. Korhonen: Hyvä, parempi, valmis (Sinisen linnan kirjasto) 
  7. J. S. Lewis: kirjoitustekniikasta (NARNIAssa: kirjat , elokuvat, C.S. Lewis)
  8. J. S. Lewis ja Narnia (Narnia-blogi)
  9. Tommi Parkko: Kirjoita runo (K-blogi)
  10. Terhi Rannela: Kirjoita nuorille (Luen ja kirjoitan)
  11. Terhi Rannela: Kirjoita nuorille (Vinttikamari)
  12. Antti Tuuri: Kuinka kirjoitan romaanin (Sinisen linnan kirjasto)
  13. Mika Waltari: Aiotko kirjailijaksi? (Luen ja kirjoitan) 
Kirjailija Terhi Rannela
(Kuva täältä)

c) Kirjailijat ja kirjoittaminen fiktiossa
  1. Kajsa Ingemarsson: Vettä vain (Lurun luvut)
  2. Ville Ranta: Isi on vähän väsynyt (Luen ja kirjoitan)
  3. John Irving: Garpin maailma (Kirjaurakka 2011)
Fiktiossa kirjailijoita vilisee tuon tuosta, mutta nämä kolme on erityisesti haasteeseen ilmoitettu.


Jos listoista puuttuu joku (mitä pahoittelen etukäteen) tai jos haluat jälkikäteen jollakin lukemallasi teoksella mukaan koosteeseen, ilmoitathan minulle empimättä, niin lisään linkin asianmukaiselle paikalleen! Jokainen vinkki on suuri ilo.


Erityismaininnan haasteessa annan Jaanalle Täällä toisen tähden alla -blogiin, sillä hän on osallistunut haasteeseen laajasti ja kirjoittaa muutenkin paljon kirjailijoista ja kulttuurielämästä kertovista teoksista blogissaan. Kiitokseksi Jaanalle lähetän yllätyslahjan. (Jaana, laita osoitteesi sähköpostiini, niin saan lahjan lähtemään!)

*   *   *

Vaikka haaste päättyy tänään 31.12.2011, kirjailijoista ja kirjoittamisesta luetaan edelleen. 
Upeaa lukuvuotta 2012 kaikille kirjojen ystäville!

Haluan jakaa kanssanne Jamie Cullumin ajankohtaisen ja loistavan esityksen. Nauttikaa:


torstai 29. joulukuuta 2011

Aiotko kirjailijaksi? (Kirjallista elämää)

Mika Waltari: Aiotko kirjailijaksi? Tuttavallista keskustelua kaikesta siitä, mitä nuoren kirjailijan tulee tietää. (1935. Neljäs painos.) WSOY. 2005.

Suomalainen kirjoittajaoppaiden klassikko on eittämättä Mika Waltarin Aiotko kirjailijaksi. Tähän hilpeään ja tuimaa asiaa sisältävään teokseen viitataan tuon tuosta eri kirjoittajatapahtumissa, ja mainitseepa moni kirjailija teoksen omaksi innoittajakseen. Itse sain vihoviimeisen potkun hankkia opuksen itselleni Päätalo-instituutin kirjoittajakurssilla, kun ymmärsin, miten valtavan tuen Aiotko kirjailijaksi on Kalle Päätalolle antanut. Vaikkei Päätalo olekaan oma kirjallinen idolini, hän on yksi tuotteliaimmista ja luetuimmista suomalaisista kirjailijoista, joten hänen esikuvansa ei voi olla väärä!

Mika Waltari on yksi suomalaisen kirjallisuuskentän suurimmista jalokivistä. Hän pystyi kirjoittamaan mitä tahansa kirjallisuuden lajia arvosteluista kuunnelmiin ja saduista propagandaan taitavasti, ja hänen kirjallinen tuotantonsa onkin erittäin laaja. Aiotko kirjailijaksi -teoksensa Waltari on kirjoittanut aikana, jolloin hän eli vielä säännöllisestä palkasta Suomen kuvalehden toimittajana, mutta jo 1938 hän siirtyi vapaaksi kirjailijaksi. Pääteoksensa Sinuhe egyptiläinen julkaistiin 1945.

Aluksi Waltarin teksti tuntui nuijivan minut toteamuksillaan pienimpiin maan rakoihin, mutta kun pääsin jujusta kiinni, aloin huomata teoksen alaotsikon purevan minuun kiinni. Aiotko kirjailijaksi nimittäin juttelee hilpeällä ja ironisellakin tavalla kaikesta siitä, mitä kirjailijanalun on pitänyt 1930-luvulla ottaa huomioon, eikä moni asia ole vanhentunut 2010-luvulle tultaessakaan. Kirjoittamisen haasteet ovat ikuiset ja kirjoittajien yhteiset. Ironiasta ja hulvattomasta huumorista - totuuden oraan puuttumatta - kertoo muun muassa seuraava katkelma:

Jos siis tämän teoksen lukeminen saa jonkun vakavasti uudelleen harkitsemaan omaa kirjailemistaan ja kerta kaikkiaan päättävästi luopumaan siitä, on se ainakin tähän lukijaan nähden täyttänyt tehtävänsä ja säästänyt paljon vaivaa ja ikävyyksiä kustantajilta mutta ennen kaikkea häneltä itseltään. (s. 10)

Waltari kertoo suoraan ja häpeilemättä, mitä kirjailijalta vaaditaan - ei enempää, ei vähempää:
  1. mielikuvitusta
  2. näkö- ja ajattelukykyä ja ymmärrystä
  3. eläytymiskykyä
  4. elävöittämisosaamista
  5. tyylitaitoa
  6. sivistystä
  7. mahdollisimman paljon tietoa mahdollisimman monelta elämänalalta. (s. 18)
Runoilijalle Waltari tähdentää runousopin hallintaa. Hän listaa lisäksi neljä tärkeintä seikkaa:
  1. on hallittava tavujen kesto ja paino
  2. loppusointu aina painollisesta tavusta
  3. puolisointuja ei hyväksytä
  4. sanoja ei saa lyhentää, paitsi silloin, kun seuraava sana alkaa vokaalilla tai samalla äänteellä, mihin lyhennetty sana päättyy. (s. 84)
Runoilijan tietä Waltari ei kuitenkaan turhaan kaunistele, vaan lataa: "Runoilija voi elää Suomenmaassa, mutta miehuutensa parhaina vuosina hän kuitenkin tavallisesti havaitsee, että hänen on sittenkin helpointa kuolla." (s. 97) Iso tsemppi siis jokaiselle julki- ja pöytälaatikkorunoilijalle!

Novellisteja Waltari ei päästä runoilijoita helpommalla: "[M]eillä ei nykyhetken luovien kirjailijain joukossa ole ainoatakaan todella etevää novellistia siinä merkityksessä kuin asian tässä yhteydessä käsitämme, lukuun ottamatta ehkä Sillanpäätä silloin, kun hän vaivautuu kirjoittamaan todellisen novellin märehtimättä itseään ja ajatuksiaan." (s. 105) Onneksi voimme todeta, ettei Waltari ole päässyt lukemaan nykyisiä ja tulevia helmiä kirjailijoiden joukossa, vai mitä luulette? Yhtä kaikki, novelli on Waltarin mukaan rankka laji! Joka tapauksessa kirjoittamisen iloa ja paloa novellien parissa viihtyville!

Olen tuntenut huonoa omatuntoa siitä, etten ole ikinä viehättynyt Volter Kilven Alastalon salissa -merkkiteoksesta. En, vaikka olen kuinka yrittänyt nähdä siinä hyvää. Aiotko kirjailijaksi antaa minulle synninpäästön: "Tämä jättiläismäinen paisuttelu, johon vielä liittyy luonnottoman monimutkainen, paisuteltu, sivujen pituisia lauseita ja "maalauksellisia" sanoja käsittävä tyyli, on jokaiselle nuorelle kirjailijalle varoittava esimerkki siitä, millä tavoin ei pidä kirjoittaa. Siinä suhteessa sillä on kirjallisuushistoriallinen merkitys." (s. 159) Kiitos tästä(kin), Mika Waltari! Nostan silti hattua niille, jotka ovat pystyneet viihtymään Alastalon salissa -teoksen parissa!

Aiotko kirjailijaksi sisältää loputtomasti kirjoittajalle vinkkejä ja ohjeita käsikirjoituksen väsäämiseen. Sen vuoksi haluan suositella tätä teosta kaikille, jotka kirjoittavat huvikseen tai tositarkoituksella. Waltari, kuten niin monet muutkin kirjoittajat, tietävät, että "[k]irjailijan on oltava askeettinen elämässään, hänen on oltava ahkera, sitkeä ja hellittämätön työssään ja aina valmis näkemään rakkaimpienkin unelmiensa pettävän." (s. 176) Aiemmin mainitsemieni ja monien muiden teoksen alkupuoliskon "totuuksien" jälkeen muun muassa tämä paljastaa Waltarista herkemmän ja kannustavamman puolen. Kirjailijasuuruus haluaa empimättä jakaa osaamistaan ja kannustaa: kovalla työllä menestyy. Olihan Waltarikin alkuaikoinaan kokenut itse aliarvostusta ja pelkäksi viihdekirjailijaksi leimaamista yleisön ja kirjallisten piirien taholta.

Kirjabloggareille ja muille kirja-arvosteluja tekeville Waltarilla on myös kultaiset vinkkinsä annettavanaan:
  • Älä arvostele, jos et todella rakasta kirjallisuutta, jos et voi käsi sydämellä sanoa, että elämäsi olisi köyhempi ilman kirjoja.
  • Kunnioita kirjallisuutta koko sydämestäsi ja usko, että sillä on merkitystä ihmiskunnalle.
  • Herätä teoillasi kiinnostusta ja rakkautta kirjallisuutta kohtaan.
  • Muista, että et voi sanoa pintapuolisesti kirjaa heikoksi, vaan sinun on perusteltava väitteesi.
  • Sinulla on oikeus ylistää kirjoja niiden hyvien ominaisuuksien perusteella, mutta älä mene liiallisuuksiin.
  • Ole itsenäinen. 
  • Muista, että et ole kaiken kirjallisuuden mittapuu, vaan edustat vaoin omaa käsitystäsi. Kukaan muukaan ei ole kaiken mittari.
  • Arvostele muodollisessa mielessä vaihtelevasti. Älä kangistu kaavoihin.
  • Älä arvostele mitään kirjaa vain pikaisen silmäilyn perusteella.
  • Jos havaitset jonkun kirjan todella tylsäksi, sinulla on oikeus varoittaa siitä muita. Mutta arvostelijan tehtävä ei ole löytää teoksista pelkkiä puutteita.
Klassikkoa on hankala arvioida tähdissä, mutta tässä nopeasti:

tähtiä 4/5

Mika Waltarin Aiotko kirjailijaksi päättää loisteliaalla tavalla omalta osaltani Kirjallista elämää -haasteen, jonka kooste ... julkaistaan ... aivan ... pian...

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Lukutoukan katsaus vuoteen 2011 -haaste

Susa haastoi Järjellä ja Tunteella -blogissaan kirjabloggarit tarkastelemaan mennyttä kirjavuotta hauskan kyselyn avulla. Tämä tuli minulle kuin tilauksesta, sillä halusin tietysti muutenkin vetää lukukokemuksia kasaan ennen vuoden vaihdetta.

Tarkoitus on nyt siis vastata kysymyksiin vuoden aikana lukemieni kirjojen perusteella. Otin omaksi tavoitteekseni poimia kuhunkin kysymykseen vain yhden teoksen, vaikka useaan voisi valita monia erilaisia kirjoja. Lisäksi vastauksissa on mukana vain ne kirjat, joista olen kirjottanut myös blogissani. Päätin myös, etten perustele valintojani, sillä lukukokemukseni voi tarkistaa kirjan nimestä avautavasta alkuperäisestä blogikirjoituksesta, ja etten mainitse samaa kirjaa kahta kertaa. Jouduin viimeisessä päätöksessäni tekemään kuitenkin yhden poikkeuksen.

Helmiä, välkettä, kristallia, hohtoa, loistoa...


No niin, Lukutoukan katsaus alkakoon!

1. Minkä lukemasi kirjan olisit toivonut löytäväsi juuri joulupaketista tänä vuonna, ellet jo olisi lukenut sitä?
Cacciatore - Kortelainen: Aikuisen naisen seksi


2. Mitä kirjaa suosittelisit ystävälle, joka ei ole lukenut paljoa, mutta kaipaisi lukuelämyksiä?
Lionel Shriver: Poikani Kevin


3. Mikä kirja sinun teki mieli jättää kesken?
Shafak Elif: Rakkauden aikakirja


4. Mikä kirja sai sinut vuodattamaan kyyneleitä?
Kettu Katja: Kätilö


5. Minkä kirjan lukemista odotit ennakkoon eniten?
Chua Amy: Tiikeriäidin taistelulaulu


6. Mikä kovasti pitämäsi kirja sai mielestäsi aivan liian vähän näkyvyyttä ja ns. blogisavuja?
Pesonen Pia: Urho Kekkonen straße


7. Mikä kirja oli suurin pettymys?
Desai Kishwar: Pimeyden lapset


8. Minkä kirjan ottaisit ainoaksi kirjaksi autiolle saarelle uudestaan...ja uudestaan luettavaksi?
Päivinen Maaria: Silja ja Mai


9. Mikä kirja herätti sinulla eniten halua keskustella kirjan tapahtumista ja henkilöistä?
Shriver Lionel: Poikani Kevin

 
10. Minkä kirjan sulkisit aikakapseliin avattavaksi sadan vuoden päästä täällä Suomessa?
Salama Hannu: Siinä näkijä missä tekijä

 
11. Mistä kirjasta haluaisit nähdä elokuvan, ellei sitä jo ole tehty?
Niemi Mikael: Aivot Pellolle


12. Minkä kirjan ns. jälkimaku oli niin voimakas, että mietit sitä vielä pitkään viimeisen sivun kääntämisen jälkeenkin?
Lee Carol Ann: Anne Frank 1929 - 1945. Nuoren tytön elämä

 
13. Mikä kirja oli suurin yllättäjä hienon lukukokemuksen myötä?
Lovell Mary S.: Mitfordin tytöt

 
14. Mistä kirjasta et muista enää paljoakaan, vain lähinnä tunnelmia ja pätkiä sieltä täältä tapahtumista?
Lundén Reko: Kutsumattomia vieraita

 
15. Mitä kirjaa suosittelisit eniten muille kirjablogisteille?
Coetzee J. M.: Huonon vuoden päiväkirja


Nämä ja muita vuonna 2011 lukemiani kirjoja on listattu myös erillisellä blogisivulla "Luettu 2011".
 

Mielenkiintoista ja antoisaa lukuvuotta 2012 kaikille!

tiistai 27. joulukuuta 2011

Kätilö

Taustana sitä, mihin Kätilön tarinaa olen
solminut ja mitä muuta olen joulupäivinä puuhaillut.
Kätilön päällys: Marjaana Virta,
Päällyksen kuva: Daniela Lombard / Arcangel
Images / Fennopress
Katja Kettu: Kätilö. WSOY. 2011.


"Jumalani, jos mie tuon miehen saan niin muuta en pyydä.
Sain mitä pyysin. On tullut maksun aika." (s. 282)

Kätilö on vahva rakkaustarina ja eräänlainen sotakuvaus henkilöiden kokemusmaailman kautta Lapin sodassa vuonna 1944 ja alkuvuonna 1945. Päähenkilö kätilö, Villisilmä tai Vikasilmä, on pohjoissuomalainen nainen, joka on synnyinlahjanaan saanut taitavat kädet ja oppinut kokemuksen kautta kätilön työn. Villikissa lähtee saksalaissotilaan perään Titovkan vankileirille työhön, ja intensiivinen ja intiimi rakkaustarina alkaa. Sota mellastaa taustalla, solmii ihmiskohtaloita yhteen ja erottaa niitä, mutta palava rakkaus ja ihmisten tempova elämä on päällimmäisenä.

Kätilö on vahva teos monella tavalla. Henkilökuvaus on ihailtavan ristiriitainen ja rouheva. Ei ole pelkkää hyvää eikä pelkkää pahaa. Ihailen teoksessa muun muassa naisen himon ja eroottisten tekojen ja ajtusten kuvausta. Nainen ei tässä kirjassa ole pelkästään objekti, vaikka sitäkin se surullisella tavalla on. Kertomuksen kieli on huikeaa pohjoisen murretta ja sanasto on niin ikään vertaansa vailla. Kerronta iskee rajuudellaan suoraan sielun syövereihin. Tarina on rakennettu moniäänisesti niin, että jännite säilyy ja lukija ei pääse ihan helpolla, vaikkei Kätilö vaikea olekaan. Lukijan on vain luotettava siihen, että kirja avaa kyllä merkitysten luukut, kun on oikea aika. Teema(t) ovat tärkeitä ja ikuisia: mitä on ihmisyys, mikä meitä vie?

Nyt mennään sisään kirjaan, mutta pelkoa pilaavista paljastuksista ei ole!

Tästä lähdetään: pois on päästävä - tunne huutaa muualle:
Minun pitäisi mennä Alakunnaksen Jaakkiman puheille tai suoraan saksalaisille ja ne tarkastaisivat taustat ja saisivat tietää ja minun elämäni jatkuisi ennallaan. Unto tulisi takaisin kurasaappaineen ja siittäisi jollakin ihmeteolla minulle lapsen. Minusta tulisi yksi niistä pöydän ääreen lyyhistyneistä mökinakoista, joiden pettujauhoissa pesisivät russakat. Yksinäiset illat miesten remutessa yöjalassa Salmijärven Sanghaissa, puutos- ja kavetustautinen lapsi, koliikki, nännitulehdus, pentua vaaniva röhkärutto. Ei. (s. 49)

Myöhemmin mies jatkaa ja paljastaa samalla sota-aikaista naiskuvaa kipeällä tavalla:

(--) En ole koskaan tavannut naista joka tahtoo noin selvästi. Ja vaikka minulla oli vaatteet päällä, niin tuntui kuin sen katse olisi ollut minussa kaikkialla. (--) Villisilmä ei ole niitä, joita sanotaan kiimapilluiksi ja sakemannien munahaukoiksi. Ei niitä jotka venttaavat Salmijärven Sanghaissa ja antavat suklaaklönttiä vasten. Ei niitä jotka vonkaavat ryyppyä nurkkatansseissa ja paukuttavat sitten sukkanauhojaan kylillä kun ovat saaneet sakemannin upseeria. Ei niitä jotka ähkivät baijerinpoikien kanssa sillankorvassa tai purivat rystystään kilohangella Pelastusvuoren kupeessa tai missä niitä hiihtoretkiä vietettiinkään, tämä ei ollut pelkkä pontikkasuksen perään painunut pillunjälki. (s. 135 - 136)


Myöhemmin on taas Villisilmän vuoro huutaa Jumalaansa rakkauden tuskassaan ja paljastaa ihmisestä syvin:

- Jumalani, anna mie tämän pidän. Muuta en halua, en ikinä vonkaa toista. Mie olen Sinun pikku poikasesi, miehän olen Valittu.
Jumala ei vastannut, ja ehkä onkin niin että Jumala vaatii omiltaan enemmän ja eri tavoilla. Sillä jos sinä olet Jumalan julma leikki ja ihmiskunnalle tarkoitettu koetinkivi, niin mikä minä olen eläjäkseni? Miksi minulle on suotu tämä parantajan lahja ja miksi minut on pakotettu vastoin sitä toimimaan? Miksi minun kaikista maapallon elävistä täytyy istua avuttomana täällä Jäämeren pohjukassa ja odottaa, että Viikatemies saapuu meidät terä huurteessa kaatamaan. Mikä olen muu kuin pahainen tieltä eksynyt? Topkastaan hairahtunut vasa, koparastaan rohelikkoon juuttunut karitsa, liekkeihin hulmahtanut vaskitsa auringonpolttamalla kalliolla, tai suohon uponnut, alun perin neidon poimittavaksi tarkoitettu lahoava pursu? (--) (s. 155)

Tunne ja tuska vie vielä syvemmälle, Saatanan töihin saakka:
Lissu hyräili pää kettanallaan, pyyhkieli pöytiä ja kuivasi välillä nännejään, ja sisälleni syttyi taas se tumma tuli joka pistää minut Saatanan töitä toimittamaan. Se sama tuli oli polttanut sinun valokuvasi. Nyt se kuiskutti minua juottamaan Lissulle kuolonmarjoista ja koiranpennun verestä tehtyä lientä, kaapimaan sikiön sen alkukohdusta ja paljon muuta vain sinun takiasi, ja koska Helvetin Hurtta niin käskee. Koetin vastustaa sitä ääntä. Luoja hillitse minua! (s. 191)

Tämä uutta luova ja entistä tuhoava rakkaus vie Villisilmää. Olen yhtä aikaa iloinen ja järkyttynyt ollessani kätilön mukana Saamenmaan maisemissa. Olen voinut liki haistaa, miten muun muassa miehen mesi haisee naisesta, ja tuntea, miten pienen Masha-tinttaraisen naiseus parsitaan joten kuten kuntoon ilman kipu- ja puudutusaineita. Olen ihmetellyt, miten ihmiset selviävät sodasta sotaan ja kuinka julmuutta ei voida kahlita. Saan olla kaikesta lopuksi tavattoman kiitollinen.

Tähtiä: 4/5

Esitän tätä yhdeksi Sallan lanseeraaman Blogistanian Finlandian ehdokkaakseni. Uskon, että teos saa muitakin ääniä. Katso siis, mitä Kätilöstä on kirjoitettu muualla:
Lapin sodasta on naisnäkökulmasta kirjoittanut tänä vuonna myös Kaisa Kervinen Lääkintälotta Olkassaan.

Kirjailija Katja Kettu pitää omaa Sammatin Kettu -blogiaan. Katja Kettu on Anna-lehden jutun mukaan tällä hetkellä muun muassa kokoamassa naisten seksuaalisesta hyväksikäytöstä kertovaa antologiaa.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Hyvää joulua lukijani: Jouluksi kotiin

Touko heräsi maanantaiaamuna kello 5.23 kainaloiden sietämättömään kutimaan. Hän raapi kainaloitaan vimmatusti, mutta kutina ei rauhoittunut. Touko nousi sängystä ja ravisteli itseään. Hän pysähtyi ja ihmetteli: ei hänellä ollut tapana tällä tavalla heristellä.

Touko meni kylpyhuoneeseen pestäkseen kutiavat kainalonsa. Suihku valutti veden mukana lattialle valkoisia untuvia. Touko nosti untuvan käteensä ja pyöritteli sitä silmiensä edessä.
- Mistä sinä sinne olet joutunut, Touko jutteli höyhenelle.

Maanantaina Touko oli varhain työpaikallaan. Iltapäivällä hänen oli määrä mennä ostamaan se yksi joululahja, jonka hän joka joulu tapasi ostaa, ja ripustaa kuusen valot pihapuuhun.




Tiistaina Touko käveli töistä kotiin rantakatua pitkin. Ensimmäistä kertaa eläissään hän huomasi pitävänsä veden, kaislan ja kalan hajusta. Hän päätti varata joulupöytään kalaa. Touko veti rannan tuoksua syvästi sisäänsä, ja uloshengityksellä hänen suustaan kuului korkea KRRRIIIIK.

Rannassa astelevat lokit vastasivat huutoon. Touko katseli hämillään ympärilleen, mutta koska kukaan ei tuntunut kiinnittävän häneen tälläkään kertaa mitään huomiota, hän ajatteli kuvitelleensa huutonsa ja lokkien vastaukset. Kainaloita kutisi taas, ja Touko tökki niitä nenällään.




Keskiviikkona Touko oli jokaviikkoiseen tapaansa lenkillä. Kotiin tullessaan hän tiputti sylistään lattialle kasan pieniä risuja, heinää, sammalta ja jäkälää. Hän alkoi touhuta tuomisiensa kanssa joulukranssia ulko-oveen ripustettavaksi, mutta huomasikin rakentavansa pesää itselleen. Rakennuspuuhat saivat Toukon unohtamaan ajankulun ja ympäröivän maailman.




Tortstaina Toukon kainaloita ei enää kutissut. Kainaloita ei näyttänyt olevan enää lainkaan, vaan niiden tilalla oli vahvat siipisulat. Toukon rinta oli pyöristynyt ja varpaat olivat pidentyneet. Ne olivat kasvaneet yhteen niin, että Toukolla oli enää kolme järeää varvasta. Takapuoli oli työntynyt taaksepäin ja häntäluu pullotti hankalasti ylöspäin.

Touko puki ylleen pitkän sadetakkinsa ja kumisaappaat, jotka puristivat ikävästi. Hän yritti tavalliseen tapaansa mennä työpaikalleen, mutta kesken matkaa ravintolan roskiksen ruoantähteiden lemu houkutteli hänet lähteelleen. Touko alkoi tonkia roskalaatikkoa ja kuuli, kuinka ohikulkijat halveksivat häntä. Ravintoloitsijakin hätyytti tiehensä:
- Ei se ruoka ole enää ihmiselle sopivaa! Häivy, ukko, hakemaan ruokaasi muualta.

Touko nappasi sämpylänpuolikkaan suuhunsa ja lähti harppoen hypähtelemään takaisin kotiin, sammaleiselle vuoteelleen. Muutama lokki kierteli taivaalla. Touko kuuli, miten ne huusivat:
- Neulasuon kaatopaikalla kalanperkelasti, Neulasuon kaatopaikalla kalanperkelasti!
Vesi herahti Toukon suuhun, mutta hän päätti jatkaa sämpylän kanssa hypähdellen kotiin.

Touko viihtyi rakentamassaan pesässä mainiosti. Hän nokki siinä sämpyläänsä ja suki siipiään. Häntäluusta törrötti lyhyet pyrstösulat, joita oli mukava pörhistää. Jouluvalmistelut tuntuivat vähäpätöisiltä. Touko kyykistyi pesäänsä ja sulki silmänsä.




Perjantaiaamuna Touko ravisteli itsensä hereille, vaikka aurinko uinui vielä maillaan pitkälle päivään. Hän venytti molemmat siipensä pitkälle sivuille ja räpytteli niitä. Toukon yllätykseksi ne kantoivat, kun vain rytmikkäästi jatkoi ilman kauhomista.

Touko pyrähti keittiön pöydälle ja nokki vahvalla keltaisella nokallaan joululimppupussin rikki. Hän söi aamiaiseksi palasen mausteista leipää, hyppäsi tuuletusikkunalle, pukkasi sen auki ja tepasteli ulos. Ulkona Touko avasi siipensä kohti erilaista joulua.

Toukoa ei koskaan enää nähty asunnossaan. Hän saattaa nyt vieläkin lentää jossakin, josta kuuluu lokkien kirkuna. Nyt Toukolla on siivet, jotka kantavat.


Rauhallista joulua jokaiselle!

maanantai 19. joulukuuta 2011

Pahuus (Lue kirja, katso elokuva)

 

Luin Jan Guilloun Pahuuden kesällä eikä minulla ollut aikomusta parehtyä romaanista tehtyyn elokuvaan sen koommin. Kuulin elokuvasta muutamat kehut ja kun kirjoittajakurssillammekin se oli tyrkyllä iltaohjelmaksi, en enää voinut vastustaa elokuvan kutsua. Mikael Håfströmin Pahuus kertoo kirjan tarinan hieman eri painotuksin. 

Kirja-elokuva-parina nämä Pahuudet ansaitsevat aplodit, mutta niin kuin hirvittävän monesti, tälläkin kertaa kirja vie ehdottomasti voiton. Elokuva on tosin ollut Oscar-ehdokkaanankin, joten senkään avuja ei voi kiistää. Jos ei siis pysty lukemaan kirjaa, kannattaa kuitenkin katsoa elokuva. Elokuvassa roolisuoritykset ovat hienot, ja erityisesti pääosan esittäjä Andreas Wilson saa tunteet syttymään.

Pahuus on siis elokuva nuoruusvuosiaan elävästä Eric Pontista, joka lähetetään pojille tarkoitettuun sisäoppilaitokseen. Uudessa opinahjossa kuria pidetään niin sanotun toverikasvatuksen keinoin, mikä johtaa raakaan simputukseen ja kieroutuneisiin valtarakennelmiin. Elokuva perustuu samannimiseen kirjaan, ja tarinan taustalla on kirjailija Jan Guilloun omat kokemukset.

Elokuvassa kirjaa suuremman painoarvon saa päähenkilönä olevan Ericin rakkaussuhde sisäoppilaitoksen keittiöapulaiseen, mikä tuntuu tarinassa jopa irralliselta juonelta, etenkin kun olen lukenut aiemmin kirjan. Rakkaustarinan kustannuksella on elokuvasta riivitty pois muun muassa Ericin sisäisen maailman kuvausta ja väkivallan silmittömyyttä ja psykologiaa. Elokuvassa jää myös Ericin tausta kirjaa merkittävästi epäselvemmäksi. Toisaalta kuitenkin elokuva vie kirjan tarinaa edemmäksi; kun kirja loppuu avoimesti ja jättää lukijan keskelle tapahtumia, elokuvassa on suljettu onnellinen loppu.

Yhtä kaikki, elokuva on hyvä filmatisointi tärkeästä kirjasta. Erityistä plussaa saa dvd-version bonusraita, jossa Jan Guillou selvittää tarinansa taustoja. Suosituksia tälle länsinaapurimme elokuvalle!

Osallistun Pahuuksilla Sannan Lue kirja, katso elokuva -haasteeseen, joka on alun perin bongattu ulkomailta. Alkuperäisen haasteen perusteella pääsin matinee-tasolle, sillä tämä kirja-elokuva-pari jää tässä haasteessa valitettavasti ainokaisekseni, vaikka vielä keväällä suunnittelin muuta.

torstai 15. joulukuuta 2011

Silmälastit ja tekoparta - ei vaan uusia ja vanhoja haasteita!

Minulla ei ole silmälaseja, mutta aion hankkia ne
Rumat Kapinalliset -haasteessa.

Kuva: freedigitalphotos/dan

Bongasin äskettäin uuden kiinnostavan kirjablogin ja kirjahaasteen ensi vuodelle. Tea With Anna Karenina -blogissa haastetaan muut bloggarit lukemaan vuoden 2012 loppuun mennessä kirjoja, joiden kautta maailmaa katsellaan rumien tai kapinallisten silmälaisen lävitse. Haasteen nimi on Rumat Kapinalliset, ja se sopii minulle!


Morre täräytti ilmoille Itsenäisyyspäivän haasteen suomalaisen kirjallisuuden lukemisesta. Tähän aion myös ensi vuonna osallistua. Tavoitteena on lukea tai kuunnella seuraavaan itsenäisyyspäivään mennessä kuusi lukematonta kotimaista kirjaa, ja haasteen lopuksi on myös aina hupaisaa arvontaa luvassa. Oikein hyvä - mukana ollaan.


Tämän vuoden aikana vielä ehdin vastata Järjellä ja tunteella -blogin Susan loistavaan Lukutoukan katsaus vuoteen 2011 -haasteeseen. Siinä käyn läpi kuluneen vuoden aikana luettua ja nostan esiin erityyppisiä kirjoja lukemistani.


Ehdin myös juuri ja juuri mukaan Luettua-Sannan Lue kirja, katso elokuva -haasteeseen. En saa millään kymmentä paria tänä vuonna kasaan, mutta kannan oivallisen haasteen kekoon yhden täyskympin. Siitä kuulette lisää ihan pian!


Olen pistänyt merkille myös Amman Copycat kirjankansi -haasteen ja ihastunut siihen ikihyvikseni, mutta en ehdi itse siihen mukaan, vaikka haluaisin. Sen sijaan katselen mielelläni teidän muiden häikäisevän hienoja taideteoksia!


Minun koottavakseni tulee pian oma Kirjallista elämää -haasteeni, johon ehtii vielä mukaan, sillä koosteen julkaisen varmaankin joulun jälkeen ennen uuden vuoden räiskyntää. Haasteessa on luettu paljon todella innostavia ja kiinnostavia kirjoja, joten keulin jo päästäkseni koosteen kimppuun. Itselläni odottaa vielä lukupinossa Hannu Mäkelän Muistan, joka ei ehtine haasteeseen mukaan, mutta joka on tulossa blogiin joka tapauksessa lähiaikoina. Sen sijaan Mika Waltarin mainio Aiotko kirjailijaksi ehtii vielä koosteeseenkin.

Olettehan huomanneet, että kirjoihin liittyviä haasteita kokoaa Haastavaa lukemista -blogi. Kannattaa kurkkailla ja saada uutta inspiraatiota omaan lukemisharrastukseen!

Kirjoittajien haasteita ei tällä hetkellä taida olla kierrossa ainuttakaan. Joulun pyhät onkin hyvä aika käyttää käsikirjoitusten ääreen kumartuen ja antaa tekoparran sijasta ihan oikean naavan kasvaa kirjoittajan keholle!

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Hyvät uutiset: Blokki purettu

freedigitalphotos.net / Michal Marcol


Käsikseeni liittyvän kirjoittamisen blokki on purettu. Se kävi yllättävän helposti, kun päätin vain kirjoittaa (mitä tahansa). Yllykettä olen saanut kirjoittajaryhmistä. 

Kirjoitan taas ja rakennan itselleni rutiinia, kuten uhosin aiemmin. Annan itselleni joululahjaksi nimittäin selkärangan, jonka kanssa kirjoitan tekstin läpi loppuun saakka ja pääsen muokkaamaan. Rutiinin rakentaminen tarkoittaa sitä, että teen joka päivä uuden päätöksen siitä, että kirjoitan (aivan sama mitä, kunhan Kässäri etenee). Jonkun viisaan mukaan minulla on 21 päivän perästä muodostunut tapa kirjoittaa säännöllisesti.

Olen viime päivinä kerännyt lisää aineistoa ja motivoinut itseäni pyrkimällä samaan mielentilaan, jossa olin keväällä, kun päätin aloittaa romaanin kirjoittamisen. Tuolloin en muuten arvannut, mille tielle lähden. En valitsisi toisin.

Suurimmat ongelmat liittyvät tällä hetkellä siihen, että olen tullut epävarmaksi (suht yksinkertaisen) rakenteeni kanssa. Saanko sen pysymään pystyssä? Toiseksi murehdin sitä, miten saan tarpeeksi lihaa luiden ympärille. Eikö vain riittäisi, että kirjoitan, että näin kävi ja tällaista siitä sitten tuli? Oho.

Näin sitä mennään suvannosta suvantoon.

Luen tällä hetkellä Katja Ketun Kätilöä. Se inspiroikoon minua!

torstai 8. joulukuuta 2011

Lymyvuoren peikot

Kansi: Christel Rönns.
Eija Timonen: Lymyvuoren peikot. (Kuv. Christel Rönns.) Tammi. 2011. (68 sivua.)

Lymyvuoren peikot on ihastuttava koko perheen peikkosatukokoelma. Eija Timosen tekstejä elävöittää ja pikkulukijaa miellyttää ihastuttavat Christel Rönnsin kuvat.

Kirja sisältää yksitoista näppäränmittaista satua, jotka sopivat hyvin vaikka iltasaduiksi. Peikot kuvataan kirjassa omituisena porukkana, jolla ei ole ihmisten tapoja. Ne saattavat pelottaa tai naurattaa, aiheuttaa harmia tai auttaa. Joskus ihminen eksyy tai joutuu peikkojen joukkoon, missä onkin sitten tarpeeksi tarinaa kerrottavaksi.

Eija Timosen kerrontatyyli ihastuttaa niin ikään. Sanailu on leppoisaa ja sopivan kuvailevaa, jotta lukija pääsee kiinni peikkojen maailmaan joutumatta kuitenkaan pysähtymään pitkäksi aikaa vain katselemaan.

Yhdessä sadussa tarinalle nimensä lainannut päähenkilö Henriikka on erityinen lapsi, josta varsinkaan naapurin rouva ei ajattele hyvää.
Henriikka hyppeli metsäpolkua pitkin metsäaukiolle. Hän istahti suurelle kivelle, nuuhki kesän tuoksuja ja kuunteli kärpästen pörinää. Samalla hän ajatteli, etteivät äiti ja isä ehkä olleetkaan hänen oikeita vanhempiaan. Ei äiti muuten olisi Lindströmin tädin kanssa hänestä noin puhellut. Ja kuinka monta kertaa hän oli saanut kuulla tarinan, miten hänet oli vastasyntyneenä löydetty pärekorista metsäaukealta. Moni aikuinen väitti, Lindströmin täti etunenässä, että hän oli lainalapsi, maahisten oma. (s. 30 - 31)

Näin synkeistä tunnelmista huolimatta Lymyvuoren peikot on peikkomaisen rouhea kokoelma, josta tykkää helposti kaikenikäiset. Kannattaa ehdottomasti lähteä jännittävälle mielikuvitusmatkalle peikkojen mukaan!

Tähtiä: 3/5

tiistai 6. joulukuuta 2011

Kirjojen hyvät ja pahat (nuoret)

Grafomaniassa, Kirjailijan häiriöklinikalla kahdessakin osoitteessa ja Lastenkirjahyllyssä on käyty kiivaasti keskustelua (nuorten)kirjojen maailmankuvista. Keskustelua on lainannut omien kommenttiensa osalta blogiinsa myös Anna Amnell. Keskustelun kimmokkeena lienee ainakin osittain Finlandia Junior -voittaja Valoa valoa valoa (josta itse kirjoitin täällä, toisenlainen arvio Sonjalla Lukuhetkissä). LISÄYS 6.12.: Myös Alas taikavirtaa -blogissa on koostava kirjoitus käydystä kesustelusta.

Mietin, miksi ihmeessä (nuorten)kirjojen pitäisi kertoa vain niin sanotuista hyvistä nuorista. Tähän kysymykseen mielestäni keskustelu nimittäin kiertyy: saako kirjoittaa (nuorille) siitä, mikä ei ole virallista, hyväksyttyä, norminmukaista. Ja jos siitä kirjoittaa, saavatko (nuoret) ihmiset sitä lukea.

Miettikääpä, miksi julkimediasta puuttuu monilta osin esimerkiksi erityisnuorten näkökulma. Miksi esimerkiksi opettajien kohtaamista jopkapäiväisistä käytöshäiriöistä ei puhuta muualla kuin iltapäivälehdissä. Miksi huomattava osa väestöstä on uutisoinnin ulkopuolella lukuun ottamatta tilastotietoja: työttömyys on kasvanut niin ja niin monta prosenttia, toimeentulotuen määrä on kasvanut niin ja niin monta euroa, nuorisopsykiatrisen avun ulkopuolelle jää yhä useampi tarvitsija, teiniraskauksien määrä on kasvanut viime vuodesta. Osa todellisuudesta on vielä enemmän piilossa, kun kaikkien ihmisten arjesta, tavallisesta elämästä ei kerrota. Media maalaa omanlaistaan, valheellista kuvaa eteemme. Toisaalta viihde taas vääristää todellisuutta yliseksuaalisine muotoineen ja tekaistuine unelmineen. Uskotteko, että sillä maailma pelastuu? Minä epäilen, ettei todellakaan.

Taide - yhtenä sen osana kirjallisuus - on aina ollut valtamediaa tarkkasilmäisempi. Kirjallisuudella ei voi olla kiellettyjä aiheita. Kaikkea ei tarvitse kaikkien lukea, mutta kaikesta pitää kirjoittaa.

Mitä te ajattelette?

Nyt minä alan taas kirjoittaa.


freedigitalphotos.net / photostock

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Yhtään

Kansi: Sukker
Janne Teller: Yhtään. (Intet. 2000. Suom. Veijo Kiuru.) Bazar. 2005. (150 sivua.)

Millä on merkitystä? Millä sinulle on merkitystä? Oletko miettinyt, miten merkityksen voi todistaa.

Janne Teller kirjoittaa teoksessaan Yhtään siitä, mitä tapahtuu, kun kohta neljätoistavuotiaitten koululuokassa Pierre Anton sanoo: "Mikään ei merkitse yhtään mitään" ja poistuu luokasta ja koulusta istumaan luumupuuhun ja julistamaan sieltä maailmankatsomustaan.

Loput luokasta haluaa todistaa Pierre Antonin näkemyksen vääräksi. Alkaa otettaan kiristävä jännitysnäytelmä, joka laajenee liki karnevalistisiin mittoihin.

Kirjailija Teller nostaa teoksessaan esille kiintoisasti sitä, mitä merkitys ylipäätään on. Miten toinen asia maailmassa on meille merkityksellisempää kuin jokin toinen. Millä on merkitystä? Pierre Anton on todella sitä mieltä, ettei yhtään millään ole merkitystä:
Kun on niin helppo kuolla, se johtuu siitä ettei kuolemalla ole mitään merkitystä!, han huusi. "Ja kun kuolemalla ei ole mitään merkitystä se johtuu siitä, ettei elämällä ole mitään merkitystä. --"
Samanaikaisesti Teller kuljettaa merkitysteeman rinnalla kuvausta siitä, miten lapsesta muuttuu nuori, aikuinen. Teller kuvaa, miten viattomuus hiipuu pikkuhiljaa ja miten vastuu ja vakavuus valtaavat tilaa puhtaalta ilolta ja palolta.
Kolmetoista, neljätoista, aikuinen, kuollut.

Sorry vaan, kerabloggaajat ja muut, toivomme on menetetty jo ajat sitten!

Yhtään on kertomus myös siitä, kuinka merkityksellistä meille on todistaa olevamme oikeassa ja miten tiukasti pidämmekään kiinni omasta maailmankatsomuksestamme. Olemme umpisokeita näkemyksiemme kanssa. Meille on merkityksellistä tulla nähdyiksi ja tärkeänä pidetyiksi omina itsenämme.

Yhtään on kirja jokaiselle viattomuutensa menettäneelle tai menettämisen uhan alla olevalle. Teos on saanut kotimaassaan Tanskassa kulttuuriministeriön lastenkirjapalkinnon vuonna 2001. Alle 12-vuotiaille en tätä kirjaa suosittelisi.

Tähtiä: 4/5

_________________________
Lisäys 5.12.: Kiinnostavia keskusteluita nuortenkirjallisuudesta Anna Amnellin Blogisisko-blogissa ja Grafomaniassa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...